• 28 kesäkuun, 2023

Eteläkorealaiset nuorentuivat tänään jopa kahdella vuodella – vauvat eivät enää synny yksivuotiaina


Maassa on käytetty kolmea eri systeemiä iän laskemiseen, ja nyt lakimuutoksella pyritään yhdenmukaistamaan ikää.

Lapsi leikkii suihkulähteessä. Hänellä on kädet ilmassa ja suu auki. Etualalla on vesisuihkuja, taka-alalla aukio ja ihmisiä.

Jatkossakin lapset aloittavat koulun syntymävuotensa perusteella, vaikka iän laskemista yhdenmukaistettiin. Kuva: Jung Yeon-Je / AFP

Etelä-Korean reilu 50 miljoonapäinen väestö nuorentui tänään keskiviikkona yhdellä tai kahdella vuodella uuden lain mukaan. Asiasta uutisoi Britannian yleisradioyhtiö BBC.

Etelä-Korean parlamentti hyväksyi viime vuoden lopulla lakimuutoksen, jonka myötä maan vanha tapa laskea ihmisen ikä muutetaan pääosin kansainvälisen tavan mukaiseksi.

Virallisissa yhteyksissä oikeudellisilla ja hallinnollisilla aloilla aletaan käyttää kansainvälistä ikää. Eteläkorealaisista kolme neljästä oli muutoksen kannalla viime vuonna teetetyn kyselyn perusteella

Tarkoituksena on selkeyttää ikäsysteemiä ja vähentää ”turhia sosiaalisia ja taloudellisia kustannuksia”, presidentti Yoon Suk-yeolin sanojen mukaan. Kiistoja on kehkeytynyt muun muassa vakuutusmaksuista ja ihmisen kelpoisuuden määrittämisestä valtion tukiohjelmiin.

Eteläkorealaisella voi olla kolme eri ikää

Etelä-Koreassa on käytetty limittäin kolmea erilaista tapaa laskea ihmisen ikä. Esimerkiksi 1.7. vuonna 2000 syntynyt olisi nyt kansainvälisessä iässä 22-vuotias, mutta on jo 24-vuotias korealaisen ikänsä perusteella. Kalenteri-iässä sen sijaan hän olisi 23-vuotias.

Suomalaisille niistä tutuin on ”kansainvälinen ikä”, jossa ikä merkitään syntymähetkellä nollaksi ja vauva täyttää vuoden jälkeen syntymästään yhden vuoden.

Tavallisessa arkielämässä korealaiset käyttävät ”korealaista ikäänsä”. Sen mukaan eteläkorealaiset olisivat vuotta tai kahta vanhempia kuin kansainvälisen ikänsä mukaan. Laskutavan mukaan vastasyntynyt merkitään yksivuotiaaksi, jonka jälkeen ikään lisätään aina yksi vuosi tammikuun 1. päivänä.

Joissakin tilanteissa eteläkorealaiset käyttävät ”kalenteri-ikäänsä”, joka taasen on sekoitus kahta aiempaa. Kalenteri-ikä lasketaan siten, että vastasyntyneen ikä merkitään nollaksi ja sen jälkeen ikään lisätään vuosi vuoden ensimmäisenä päivänä.

Ei muutu kaikessa

Vaikka ikäsysteemiä yhdenmukaistettiin, osassa tapauksista ikä lasketaan jatkossakin eri tavalla. Lapset esimerkiksi aloittavat koulun sinä kalenterivuonna, kun täyttävät kuusi vuotta – samoin kuin Suomessakin.

Myös Etelä-Korean pakollisessa asevelvollisuudessa ihmisen ikä lasketaan sen perusteella minä vuonna hän on syntynyt.

Alkoholi- ja tupakkatuotteita voi edelleen ostaa heti vuoden vaihtuessa seuraavaksi, jona nuori täyttää tarvittavat 19 vuotta. Lain silmissä nuori nähdään siis samanikäisenä, oli hän syntynyt vuoden ensimmäisenä tai viimeisenä päivänä.



Source link

Leave a Reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *