• 16 huhtikuun, 2023

Autopesun lykkääminen liian pitkään voi kostautua – kysyimme, missä ajassa pesemätön maalipinta alkaa tuhoutua


Asiantuntijan mukaan autoa tuskin voi pestä liian usein. Tärkeää on, että käyttää pestessä riittävästi vettä ja oikeita välineitä.

Autopesulan pesulinja pisaraisen tuulilasin läpi kuvattuna.

Huoltoasemien autopesuloissa alkaa olla jonoja talven jäljiltä. Kuvituskuva. Kuva: Petteri Bülow / Yle

Talven jälkeen auton maalipinta voi näyttää lohduttomalta. Siinä voi olla pinttynyttä likaa, haalistuneita kohtia sekä naarmuja. Autoa ei silti kannata jättää pesemättä.

Pesemätön maalipinta alkaa hapettumaan jo vuodessa. Yhdessä auringonvalon kanssa lika polttaa maalipintaa ja pinta kuluu. Auton maalipinta muuttuu pikku hiljaa kiiltävästä mattapinnaksi.

– En näkisi, että autoa voi pestä liian usein. Tärkeää on kuitenkin käyttää oikeita pesuaineita ja pesuvälineitä sekä runsaasti vettä, sanoo tekninen johtaja Jouko Sohlberg Autoalan keskusliitosta.

jouko sohlberg

Jouko Sohlberg muistuttaa vahan käytön tärkeydestä autoa putsattaessa. Kuva: Amanda Ölander / Yle

Autojen maalipinta on kehittynyt viimeisen parinkymmenen vuoden aikana parempaan suuntaan ja maalipinnoille annetaan pitkiä maalitakuita.

– 2000-luvun alussa autojen maalaamisessa alettiin käyttää liuotinvapaita maaleja, jotka eivät aiheuta päästöjä samalla tavalla kuin ennen, sanoo Sohlberg.

Vesiohenteisten maalien molekyylikoko on pienempi ja niiden peittokyky on huomattavasti parempi kuin entisillä liuotinpohjaisilla. Tämä on mahdollistanut myös autojen erilaisten värisävyjen määrän kasvamisen lisääntymisen.

Autojen pesufirmoissa nyt kiireitä

Yli 30 vuotta Tampereella toimineen perheyrityksen MJE-Fixin toinen yrittäjä Markus Erkkilä kertoo, että menossa on kevään kiivas autojen pesusesonki. Pesujen kysyntään tuli selkeä pompahdus pari viikkoa sitten.

– Käsinpesujen kysyntä on lisääntynyt. Ihmiset eivät vaihda autojaan niin usein ja ne halutaan pitää paremmassa kunnossa, kertoo Erkkilä.

Käsinpesua suosivat erityisesti arvokkaampien ja uudempien autojen omistajat.

Huoltoasemien harjakoneet ovat nykyään laadukkaita

Jouko Sohlberg pitää huoltoasemien harjapesukoneita tänä päivänä hyvinä ja laadukkaina. Ne eivät ole enää kovia nailontikkuja vaan enemminkin viuhkoja.

– Harjakoneiden jäljet auton maalipinnassa ovat nykyään hyvin pieniä tai olemattomia, sanoo Sohlberg.

Auto pesukadulla harjattavana

Huoltoasemien autopesureiden pesuharjat ovat muuttuneet viuhkamaisiksi. Kuvituskuva. Kuva: Kirsi Matson-Mäkelä / Yle

Hän on mukana kuluttajariitalautakunnassa, jonne aina välillä tulee tapauksia, joissa epäillään harjapesurin harjojen tehneen naarmuja auton maalipintaan. Kun asioita on lautakunnassa käsitelty, niin yleensä naarmujen syyksi on paljastunut jokin muu asia.

Sohlberg nostaa esille talvella käytettävät lumiharjat. Auton pinnassa voi olla likaa tai pölyä ja kun siihen satanutta lunta pyyhitään pois, voi maalipinta naarmuuntua.



Source link

Leave a Reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *