- 2 maaliskuun, 2023
Analyysi: Kolmen kärki tiivistyy ja puolueet kyräilevät toisiaan poteroistaan käsin
Petteri Orpo (kok.), Sanna Marin (sd.) ja Riikka Purra (ps.). Eduskuntavaaleihin on aikaa kuukausi ja nyt voinee jo varmuudella sanoa, että tästä joukosta aletaan leipoa Suomelle huhtikuussa uutta pääministeriä.
Kolmen kärki tiivistyi entisestään tänään torstaina julkaistussa Ylen puolueiden kannatusmittauksessa. Kokoomus on edelleen suurin puolue 20,8 prosentin kannatuksella. SDP:lle mitattiin 19,9 ja perussuomalaisille 19 prosentin kannatus.
Kärkikolmikon kannatuserot mahtuvat jo virhemarginaaliin.
Ykköspaikalla pitkään ratsastaneen kokoomuksen kannatuksesta suli peräti 0,8 prosenttiyksikköä. SDP ja perussuomalaiset sen sijaan paransivat kumpikin kannatustaan suunnilleen saman verran.
Kokoomukseen alkaa vähitellen hiipiä pelko, että kannatuksen kuntohuippu saattoi osua liian aikaiseen. Puolue on nauttinut ykköspaikasta toukokuusta 2021 lähtien. Venäjän hyökkäyssodan ja Nato-jäsenyysprosessin myötä saatu kannatuslisä on nyt hävinnyt.
Ylen kannatusmittauksessa pienpuolueista eniten mainintoja saanut liberaalipuolue kummittelee niin ikään kokoomuksen mörkönä. Puolueet taistelevat todennäköisesti samoista äänistä etenkin Uudellamaalla.
Pienet puolueet pelkäävät äänestäjien taktikointia
Alle kymmenen prosentin puolueissa omaksi ryhmäkseen erottuvat keskusta, vihreät ja vasemmistoliitto. Puolueiden pelkona on, että huomio ja äänet valuvat vaalipäivänä valokeilassa olevalle kärkikolmikolle.
Vihreiden kannatus laski Ylen mittauksessa 1,4 prosenttiyksikköä, vasemmistoliiton kasvoi saman verran. Liikehdintä kielii siitä, että äänestäjät ovat punavihreän blokin sisällä levottomia. Vihreät menettää äänestäjiä ennen kaikkea SDP:lle ja vasemmistoliitolle.
Keskustan kannatus taas vuotaa kokoomuksen ja perussuomalaisiin. Joka neljäs keskustaa vuoden 2019 vaaleissa äänestänyt ei ole vielä lyönyt omaa ääntään lukkoon.
Pienempien puolueiden äänestäjillä voi olla houkutus lähteä taktikoimaan vaaliuurnilla ja äänestää yhtä kolmesta suuresta puolueesta vain parantaakseen tietyn hallituspohjan mahdollisuuksia tai torpatakseen itselleen epämieluisan puolueen mahdollisuudet voittoon.
Tässä mielessä juuri SDP saattoikin hyötyä merkittävästi siitä, että pääministeri Sanna Marin on kieltäytynyt täysin hallitusyhteistyöstä perussuomalaisten kanssa.
SDP vie tilaa vasemmalta
Kokoomuksen, SDP:n ja perussuomalaisten muodostamassa kärkikolmikossa on tarjolla kolme hyvin erilaista vaihtoehtoa, joiden vaaliohjelmista ei tarvitse eroja etsiä suurennuslasilla. Myös puolueet itse mielellään korostavat pikemminkin sitä, mikä puolueita erottaa.
SDP on siirtynyt vaalien alla yhä enemmän vasemmalle ja astunut osittain jo vasemmistoliiton ja vihreiden tontille. Reviiritietoisempi näistä kahdesta puolueesta on vihreät, joka on valittanut pitkin hallituskautta pääministeri Marinin kunnianhimon puutetta ilmastoasioissa.
Vihreillä jäi paha maku suuhun kuluneen vaalikauden riidoista keskustan kanssa, ja puolueessa on uskoa siihen, että sen ilmasto- ja ympäristötavoitteita voisi hyvinkin saada läpi myös esimerkiksi kokoomuksen johtamassa hallituksessa.
Vasemmistoliiton lienee kuitenkin turha haaveilla hallitusvastuusta muussa kuin demarivetoisessa hallituksessa. Puolueen puheenjohtaja Li Andersson vastaanottaakin mielellään tulitukea SDP:n suunnalta, kun kansalaisia täytyy pelotella porvarihallituksen vaihtoehdolla.
PS:n ja kokoomuksen hallitusyhteistyö auki
Perussuomalaiset vetää tyylilleen uskollisesti täysin omaa linjaansa ja on siirtynyt entistä kauemmaksi muista puolueista ennen kaikkea maahanmuuton sekä EU- ja ilmastopolitiikan suhteen.
Se on todennäköisesti vain hyötynyt siitä, että SDP, vihreät ja vasemmistoliitto sulkivat puolueen pois hallitusyhteistyöstä ja pääministeri Marin haukkui puoluetta kaiken päälle vielä rasistiseksi.
Uutiset nostivat perussuomalaiset valokeilaan moneksi päiväksi, ja saattoivat vain lisätä puolueen kannattajien halukkuutta vaikuttaa vaalien tulokseen. Perussuomalaisten ainoa keino päästä kiinni vallankahvaan on joko voittaa vaalit tai löytää yhteisymmärrys kokoomuksen kanssa.
Kokoomuksen Petteri Orpo ei ole sulkenut hallitusyhteistyötä pois kenenkään kanssa. Se ei olisikaan Orpolle viisasta. Viime vuoden lopulla perussuomalaiset nousi MTV Uutisten kyselyssä kokoomuksen piiripäättäjien keskuudessa suosituimmaksi hallituskumppaniksi.
Mutta on vaikea kuvitella eurooppamyönteisen puolueenkaan lähtevän perussuomalaisten johtamaan hallitukseen, jossa puheenjohtaja Riikka Purra pääsisi määrittelemään muun muassa Suomen EU-linjan.
Toisaalta myös kokoomuksen ja SDP:n sinipuna vaikuttaa Orpoa kuunnellessa kaukaiselta ajatukselta. Kokoomus on keskittynyt vaalien alla haukkumaan kaikkea punaista, mikä muistuttaa etäisestikin pääministeripuoluetta.
Mitä ahtaampaa kannatusmittausten huipulla tulee, sitä tiiviimmin puolueet siirtyvät omiin nurkkiinsa kyräilemään toisiaan. Asetelma ei lupaa helppoja hallitusneuvotteluja.
Korjaus kello 8: Eduskuntavaaleihin on aikaa kuukausi, ei kaksi kuukautta.
Voit keskustella jutusta 3.3. kello 23:een saakka.