• 5 kesäkuun, 2023

Waltteri Merelän NHL-sopimus yllätti läheisimmätkin – ”Äiti sanoi, ettei olisi uskonut”


Leijonien MM-hyökkääjä lähtee etsimään NHL-unelmaansa nöyrästi, tavoitteena paikka Tampa Bay Lightningin pohjaketjuissa.

Leijonien pelaaja Waltteri Merelä vääntää MM-kisojen ottelussa Unkaria vastaan Tampereella 2023.

Waltteri Merelä pelasi keväällä yhden ottelun MM-kisoissa. Kuva: Tomi Hänninen/Chilipictures

Jääkiekkoilija Waltteri Merelällä oli iloista kerrottavaa, kun hän viime loppuviikosta vieraili lapsuudenkodissaan. Ylöjärveltä kotoisin oleva laitahyökkääjä pystyi vihdoin kertomaan vanhemmilleen, että toivottu NHL-sopimus on syntynyt ja syksyllä odottaa Tampa Bay Lightningin harjoitusleiri.

Tapparassa kaksi liigamestaruutta ja yhden CHL-mestaruuden voittaneen pelaajan äiti, lentopallomaajoukkueessa aikanaan vuosia pelannut Mari Merelä myönsi yllättyneensä.

– Äiti sanoi suoraan, ettei olisi uskonut tätä päivää näkevänsä, Tampereelta golfkierroksen jälkeen tavoitettu Merelä, 24, nauroi.

Ei NHL-varausta

Tapparan ehdottomiin profiilihahmoihin kaksi kautta kuulunut, Pelicansissa liigaan murtautunut Merelä ei ollut minkäänlainen junioritähti ja jäi ilman NHL-varausta aikanaan.

– Maaliskuun alussa alkoi näyttää siltä, että saan tulokassopimuksen. Huhtikuussa se alkoi näyttää jo hyvin varmalta. Kiinnostusta tuli puoleltakymmeneltä seuralta. Tämä on tosi kova juttu, koska ei ole mitenkään itsestäänselvää, että minun ikäisestäni kaverista oltaisiin siellä kiinnostuneita.

Tampan hyökkäyskaluston eliittiä ovat sellaiset megatähdet kuin Steven Stamkos, Nikita Kutsherov ja Brayden Point. Stanley Cupin 2004, 2020 ja 2021 voittanut seura oli kiinnostunut Merelästä ylipäätään, mutta erityisesti yhdestä asiasta.

– Tulen organisaatiosta, joka on Suomessa se voittava. Se tuntui kiinnostavan heitä kovasti.

Jääkiekko.

Tampa Bay on ollut NHL:n menestynein organisaatio viime vuosina. Kuva: Getty Images

Pohjaketjujen kautta

Rightilta pelaava oikea laitahyökkääjä myöntää suoraan puheet pelaamisesta kärkiketjuissa näin kovassa seurassa haihatteluksi.

– Pohjaketjujen kautta lähdetään hakemaan roolia. Siellä on kärkitrioihin taatusti minua toistaiseksi parempia pelaajia. Mutta olen monikäyttöinen pelaaja. Nelosketjun rooli istuu hyvin, ja alivoimaa olen pelannut paljon.

Sopimus on tyypillinen tulokaspaperi: yksi vuosi, palkka NHL:ssä 750 000–900 000 dollaria ja AHL:ssä 90 prosenttia pienempi.

Tampa ei ole koskaan kuulunut NHL:n niin sanottuihin suomalaisseuroihin, mutta Merelä kuuli organisaatiosta paljon hyvää Ben Thomasilta. Tappara-kollega vietti Lightningissa puolenkymmentä vuotta, pääosin AHL-tasolla.

Tuttua valmennusta

Sopimuksesta maanantaina tiedottava floridalaisseura odottaa suomalaista leirille kovakuntoisena. Palattuaan Kreikan-lomaltaan MM-kotikisajoukkueeseen toukokuussa kuulunut Merelä aloittaa kovan harjoittelun.

Fysiikkaohjelmat laatii Tapparassa pitkään kuntovalmentajana ollut, nykyään Olympiakomiteassa työskentelevä Tommi Pärmäkoski.

– Tommin ohjelmilla olen kehittynyt hyvin. Jäille menen heinäkuun alussa Jori Lehterän ja Ville Niemisen organisoimille vuoroille.



Source link

Leave a Reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *