• 2 heinäkuun, 2023

Toimitsija oli saada kiekon päähänsä, aktivistit säntäsivät radalle – ME:tä yrittänyt Duplantis hurmasi Tukholman Timanttiliigassa


Tukholman Timanttiliigassa ei nähty timantinkovia tuloksia, sillä kisan alussa stadionilla satoi ja lämpöasteet jäivät kauaksi hellelukemista. Kisajärjestäjille harmaita hiuksia toivat myös ilmastoaktivistit, jotka pääsivät radalle miesten 400 metrin aitakisan aikaan.

– Tuo on täysin idioottimaista ja tuomittavaa, kisan voittanut Karsten Warholm raivosi SVT:n haastattelussa.

Ilmastoaktivistit valloittivat radan Tukholman Timanttiliigassa.

Karsten Warholm raivostui aktivistien tempauksesta. Kuva: STELLA Pictures/All Over Press

Myös miesten kiekonheitossa nähtiin tiukka tilanne, kun kotiyleisön suosikki Daniel Ståhlin heittämä kiekko oli osua toimitsijaa päähän. Toimitsija ehti väistää viime hetkellä.

Lisäksi miesten seiväshyppykisassa oli hankaluuksia. Kisa aloitettiin myöhässä, kun sekä järjestäjät että urheilijat odottivat sateen loppua. Lisäksi urheilijat joutuivat odottelemaan ajoittain sitä, että kisajärjestäjät saivat riman oikealle korkeudelle paikoilleen.

Seiväskisa oli kuitenkin se, mitä yleisö odotti. Kun kaikki muut lajit olivat jo päättyneet, katsojat pysyivät paikoillaan ja odottivat, mitä Arman Duplantis tekisi.

Duplantis hyppäsi vain muutaman kerran ja ylitti ensimmäisellään korkeudet 562, 582, 595 ja 605. Hän ylitti näin 65. kerran 6 metriä. Stadionilla raikui niin Käärijä kuin Darudekin, kun Duplantis nosti riman uuteen ME-lukemaan 623.

Kaksi ensimmäistä yritystä menivät läpijuoksuksi, mutta kolmannella Duplantis sai kunnon hypyn aikaiseksi. Hänen jalkansa toivat kuitenkin riman alas, joten ME-lukemat eivät muutu. Duplantis hyppäsi tänä talvena hallissa 622 ja vuosi sitten Eugenen MM-kisoissa ulkoradoilla 621.

Hurske aitoi alle 13 sekunnin

Reetta Hurske juoksi koleassa ja märässä kelissä kuudenneksi 100 metrin aitajuoksussa. Hänen loppuaikansa oli 12,98. Tänä kesänä uuden SE-ajan 12,70 juossut Hurske ei saanut täydellistä starttia ja osui kuudenteen aitaan, mikä verotti tamperelaisen aikaa.

– Siihen nähden tuntui tosi hyvältä vaikka [aitaan] kolhinkin. Jaloissa oli ihan eri fiilis kuin viikko sitten Puolassa, Hurske sanoi C Moren haastattelussa.

Kisan ykköseksi aitoi Nigerian Tobi Amusan ajalla 12,52. Irlannin Sarah Lavin oli toinen ennätysajallaan 12,73 ja Puolan Pia Skrzyszowska kolmas ajalla 12,78.

Hurske juoksi viikko sitten Chorzowissa EM-joukkuekisassa neljänneksi ajalla 13,09.

– Viime viikko oli haastavaa. Puolan kisa oli itseltä tosi surkea, ja se viikko meni muutenkin vähän treenatessa. Tähän viikkoon oli vähän alkuun muitakin suunnitelmia, mutta oli kyllä hienoa olla täällä stadionilla, uusitulla kentällä.

Hurskeen oli alun perin tarkoitus kisata Lausannen Timanttiliigassa, mutta tamperelaiselle ei lopulta löytynyt tilaa.

Reetta Hurske hymyili Kuortaneen kisan jälkeen vuonna 2023.

Reetta Hurske oli jo tyytyväisempi juoksuunsa kuin viikko sitten EM-joukkuekilpailussa. Kuva: Lehtikuva / JUHA HARJU

Eveliina Määttänen juoksi 800 metrillä toiseksi ajalla 2.01,50 Tukholmassa. Hän on tänä kesänä juossut ennätyksekseen 1.59,96.

– Toivoin kovaa aikaa, mutta märkä ja kolea keli veivät siihen mahdollisuudet. Starttilista oli sopiva hyville tuloksille. Siksi harmittaa, mutta muuten oli hyvä juoksu ja voin olla suoritukseeni tyytyväinen, Määttänen kommentoi Urheiluliiton tiedotteessa.

Etiopian Worknesh Mesele voitti Määttäsen loppukirissä ajalla 2.00,05. Ukrainen Natalia Krol oli kisan kolmas ajalla 2.01,56. Naisten 800 metriä ei ollut Tukholmassa Timanttiliigan laji.

Tukholman Timanttiliiga

N Kiekko
1. Sandra Perkovic CRO 64,49
2. Jorinde van Klinken NED 62,96
3. Kristin Pudenz GER 62,33

M Korkeus 1. Hamish Kerr NZL 224
2. Thomas Carmoy BEL 220
3. Andriy Protsenko UKR 216

M 400 m 1. Zakhiti Nene RSA 45,30
2. Emmanuel Bamidele NGR 45,48
3. Matthew Hudson-Smith GBR 45,57

M 100 m 1. Akani Simbine RSA 10,03
2. Reece Prescod GBR 10,14
3. Joshua Hartmann GER 10,23

N 1500 m 1. Freweyni Hailu ETH 4.02,31
2. Diribe Weltejl ETH 4.02,79
3. Hirut Meshesha ETH 4.03,01

N Pituus 1. Larissa Iapichino ITA 669
2. Malaika Mihambo GER 666
3. Ivana Vuleta SRB 658

N 5000 m 1. Beatrice Chebet KEN 14.36,52
2. Lemlem Hailu ETH 14.38,06
3. Medina Eisa ETH 14.40,02

M Kiekko 1. Kristjan Ceh SLO 69,83
2. Daniel Staahl SWE 67,57
3. Andrius Gudzius LTU 67,19

N 100 m aj 1. Tobi Amusan NGR 12,52
2. Sarah Lavin IRE 12,73
3. Pia Skrzyszowska POL 12,78
6. Reetta Hurske FIN 12,98

M 3 000 m ej 1. Soufiane Elbakkali MAR 8.09,84
2. Getnet Wale ETH 8.12,27
3. Tufa Abrham Sime ETH 8.16,82

M 400 m aj 1. Karsten Warholm NOR 47,57
2. Kyron McMaster IBV 48,94
3. Rasmus Maegi EST 49,04

N 200 m 1. Daryll Neita GBR 22,50
2. Dina Asher-Smith GBR 22,58
3. Jael-Sakura Bestue ESP 22,59

M 800 m 1. Djamel Sedjati ALG 1.44,59
2. Saul Ordonez ESP 1.44,67
3. Gabriel Tual FRA 1.44,85

M Seiväs 1. Armand Duplantis SWE 605
2. Ernest Obiena PHL 582
3. Paal Lillefosse NOR 572



Source link

Leave a Reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *