• 17 kesäkuun, 2023

Suomen nopeimmalla miehellä ei ole vielä asiaa kesän MM-kisoihin – asiantuntija uskoo kuitenkin mahdollisuuteen rikkoa yli 50 vuotta vanha Suomen ennätys


Samuli Samuelssonin 100 metrin Suomen ennätys, 1500 metrillä lähestyvä ikivanha Suomen ennätys ja vakuuttava Silja Kosonen. Yle Urheilun asiantuntija Jaakko Ojaniemi niputtaa Kuortaneen kisojen puheenaiheet.

Samuli Samuelsson Kuortaneen kisoissa 2023.

Samuli Samuelsson paransi Kuortaneella lauantaina Suomen ennätystään. Kuva: Marko Tuominiemi / All Over Press

Samuli Samuelsson paransi omaa Suomen ennätystään lauantaina Kuortaneella. Nyt se kirjataan lukemin 10,12. Samuelsson sivusi jo viime viikolla Espoossa aiempaa ennätystään 10,16. Parannusta tuli siis neljä sekunnin sadasosaa.

– Onhan 10,12 todella kova aika. 10 sekuntia ei ole enää hirveän kaukana, Yle Urheilun asiantuntija Jaakko Ojaniemi viittaa matkan haamurajaan.

– 10 sekuntia tuntuu mahdottomalta, mutta ei se ihan näin ole. Toki 12 sadaosaa ovat vielä tiukkoja. Ne eivät tule helpolla, mutta pikku hiljaa.

10 sekuntia on myös tulosraja tämän kesän MM-kisoihin Budapestiin. Toki kisoihin pääsee myös moni rankingin kautta. Tällä hetkellä MM-kisojen tulosrajan on rikkonut 21 urheilijaa. 27 on pääsemässä mukaan rankingin kautta.

Samuelssonilla ei ole ennätystykityksestä huolimatta tällä hetkellä asiaa MM-kisoihin. Ennen illan SE-vetoa Samuelssonin ja viimeisenä kisoihin menevän väliin mahtui lähes 50 muuta juoksijaa.

MM-ranking lasketaan viiden parhaan kilpailun keskiarvosta. Rankingpisteitä saa niin itse ajasta, mutta myös kilpailun tasoluokasta ja sijoituksesta kilpailussa.

Samuli Samuelssonin MM-rankingpisteet ennen Kuortaneen kilpailua olivat 1154. Kuortaneen kilpailun voiton ja tuoreen SE-tuloksen myötä rankingpisteet ovat 1175.

Niilläkin pisteillä Samuelssonin ja viimeisenä MM-kisoihin menossa olevan väliin mahtuu vielä viitisentoista muuta juoksijaaa.

Ojaniemi uskoo, että Samuelssonilta vaaditaan vielä muutama kova juoksu ennen kuin MM-kisapaikka olisi realistinen.

– MM-kisapaikka vaatii vielä muutaman vastaavan vedon aika hyvässä kisassa kuin nyt Kuortaneella, Ojaniemi toteaa.

Samuli Samuelsson juoksi satasen SE:n 10,12

Kuortaneella nähtiin lauantaina muutenkin runsaasti ennätyksiä. Ojaniemi näki, että taustalla oli hyvät olosuhteet: hyvä kenttä ja varsin lämmin keli. Miesten 1500 metrillä sekä Joonas Rinne että Santtu Heikkinen kellottivat omat ennätyksensä.

Rinne kellotti 3.37,80 ja Santtu Heikkinen 3.38,59. Pekka Vasalan Suomen ennätys vuodelta 1972 Münchenin olympialaisista alkaa olla jo lähellä (3.36,33).

Kyseinen ennätys on toiseksi vanhin voimassa oleva yleisurheilun Suomen ennätys.

Markku Kukkoaho teki Vasalaa kolme päivää aiemmin Münchenin olympialaisissa 400 metrin Suomen ennätyksen, joka on yhä voimassa kaikista vanhimpana.

Ojaniemi uskoo, että Vasalan Suomen ennätyksen rikkominen on mahdollista tänä kesänä.

– Eihän siinä ole kuin puolitoista sekuntia. Optimikeli, optimikunto ja hirveä hurmos päälle, Ojaniemi toteaa.

Joonas Rinne ja Santtu Heikkinen juoksivat uudet ennätykset 1 500 metrillä.

Suomen ennätystä hätyytteli myös moukarinheittäjä Silja Kosonen. Hän viskoi moukarin lukemiin 73,78. Samalla Kosonen rikkoi MM-rajan. Krista Tervon Suomen ennätys on 74,40.

– Siljan tekeminen näytti hyvältä. Hän oli aika pettynytkin pitkien kaarien jälkeen. Hän ei varmaan tuntenut, että olisi saanut nappiheittoa aikaiseksi. Uskon, että Siljalta löytyy varastosta vielä muutama metri, Ojaniemi arvioi.

Silja Kosonen heitti uuden ennätyksensä ja rikkoi MM-rajan
Silja Kosonen ennätysheitostaan – moukarimies pelasti

Yleisurheilukausi jatkuu Ylen kanavilla ensi viikonloppuna yleisurheilun EM-joukkuekilpailuilla.



Source link

Leave a Reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *