- 13 toukokuun, 2023
”Pirun kallista on, kaikki” – ravintolatoimija selittää oluen hintaa MM-kisoissa
Ravintolatoimija NoHo Partners painottaa, että hinnoittelu on linjassa muiden isojen yleisötapahtumien kanssa.
TAMPERE. Jääkiekkofanin lompakko on taas koetuksella Tampereella. Kuten vuosi sitten, varsinkin oluen korkea hinta on noussut puheenaiheeksi. Hallissa tuopin hinta on noussut 30 sentillä viime vuodesta 9,20 euroon.
Aviopari Tiina ja Harri Valkonen Kuopiosta pitää MM-kisahintoja erittäin korkeina.
– Pirun kallista on: hotellit, juomat, kaikki. MM-kisoissa saa maksaa tuplat normaaliin nähden. Olemme täällä yhden pelin ja yhden yön. Tonnin reissu, Harri Valkonen luettelee.
Fanialueella puolen litran oluesta saa pulittaa 11 euroa. Samaan aikaan Latvian Riiassa puolen litran tuoppi irtoaa fanialueella kuudella eurolla. Tampereella on siis lähes tuplahinta toiseen isäntäkaupunkiin nähden.
Tampereen areenassa ja MM-kisojen fanialueilla ravintolatoimintaa pyörittää NoHo Partners. Näin johtaja Miko Helander NoHo Partnersilta selittää oluen varsin korkeaa hintaa:
– Irroitettuna maailmanluokan tapahtumasta ja jääkiekon maailmanmestaruuskisoista hinta voi tuntua korkealta. Kun vertaillaan hinnoittelua muihin isoihin tapahtumiin tai korkean luokan festivaaleihin, niin hinta on hyvin linjassa, Helander toteaa.
Hän muistuttaa, että hinnoittelu on tasapainoilua inflaatiopaineen ja kuluttajien ostovoiman välillä.
– Tuopin hinta perustuu sen kokonaiskustannuksiin ja meidän katteeseemme. Yleinen kuluttajahintojen nousu on tänä vuonna noin 3,3 prosenttia, mutta ravintolapalveluiden osalta isoja kustannuspaineita on raaka-aineiden lisäksi logistiikassa, energiakustannuksissa ja palkoissa.
Keskustelua oluen hinnasta käydään nyt toista vuotta putkeen MM-kisoissa. Viime kisoissa NoHo myi noin 100 000 litraa olutta, joten menekkiä on hinnasta huolimatta.
Toisaalta ravintolatoimija on saanut asiakkailta hyvää palautetta esimerkiksi hallissa myytävien hampurilaisten laadusta.
Harkitsitteko imago- tai muista syistä oluen hinnan alentamista näihin kisoihin?
– Nykyisellä kustannustason nousulla ei ollut mahdollista hinnan laskuun.
Pääsylippujen hinnoissa on yhtä lailla eroa kuin oluen kohdalla. Perjantain MM-avaukset olivat isoja pelejä niin Suomelle kuin Latvialle.
Suomi kohtasi Tampereella USA:n. Premium-kategorian pääsulippu maksoi 235 euroa, ykköskategoria 195 euroa, kakkonen 165 euroa ja kolmonen 95 euroa.
Latvia puolestaan isännöi Kanadaa. Kallein lippu maksoi 135 euroa, ykköskategorian lippu maksoi 99 euroa, kakkonen 89 euroa ja kolmonen 49 euroa.
Kisojen maskotin Spikyn saa sentään 35 eurolla niin Tampereella kuin Riiassakin.
Suomi pelaa Saksaa vastaan lauantai-iltana kello 20.20 alkaneessa ottelussa. Yle Urheilu seuraa MM-kisoja tässä artikkelissa.