- 18 huhtikuun, 2023
Napolin kannattajajoukko yritti pitää AC Milanin pelaajat hereillä keskellä yötä
Napoli ja AC Milan mittelevät Mestarien liigan puolivälierän toisessa osaottelussa. Serie A:n maalipörssiä ylivoimaisesti johtava, Napolin Victor Osimhen palaa viheriölle toivuttuaan jalkavammasta.
Italian Serie A:ta ylivoimaisesti johtava Napoli on tiistai-iltana kovassa paikassa, kun se kohtaa kotikentällään AC Milanin Mestarien liigan puolivälierän toisessa osaottelussa.
Milanolaiset ovat olleet Napolille vaikea vastustaja huhtikuussa. Ensin Napoli kärsi 0–4-tappion punamustille Serie A:ssa kuun alussa. Viime viikolla Milan oli parempi Mestarien liigan otteluparin avauksessa 1–0, kun Ismael Bennancer onnistui ainoana maalinteossa.
Osa napolilaisista päätti tiistain vastaisena yönä yrittää auttaa joukkuettaan kyseenalaisin keinoin. La Gazzetta dello Sportin mukaan (siirryt toiseen palveluun) parisataa paikallista kokoontui AC Milanin hotellin edustalle laulamaan ja metelöimään aamukolmeen asti, jotta vastustajien uni häiriintyisi. Väkijoukko laukoi myös ilotulitteita, heilutteli soihtuja ja heitteli savupommeja.
Lehden mukaan osansa pilkkalauluista saivat ainakin Rafael Leao, Olivier Giroud, Theo Hernandez ja seuraikoni Paolo Maldini.
Milanolaispelaajat yöpyivät hotellin takaosissa äänieristetyissä huoneissa, koska seura osasi odottaa häiriköintiä.
Milanolaismedia Milannewsin mukaan (siirryt toiseen palveluun) öykkäröinti oli turhaa.
– Kuten William Shakespeare olisi sanonut: paljon melua tyhjästä. Napolilaiskannattajien yritykset olivat täysin hukkaan heitettyjä. Davide Calabria kumppaneineen nukkui kuin tukki.
Spalletti ei ota paineita
AC Milan on voittanut Mestarien liigan tai sen edeltäjän Euroopan Cupin seitsemän kertaa. Edellinen mestaruus on tosin vuodelta 2007. Kauden komeetta Napoli on ensimmäistä kertaa UCL-puolivälierissä. Napolin päävalmentaja Luciano Spallettin mukaan joukkue voi lähteä otteluun ilman paineita.
– Uskomme, että voimme tehdä vielä enemmän. Tiistain ottelussa ei ole mitään riskejä. Ei yhtään. Ainoa riski on loppumattoman ilon saavuttaminen, sillä olemme päässeet jo tänne asti ja voimme mennä jopa pidemmälle, Spalletti sanoi Reutersin mukaan.
Napoli vahvistuu edellisen viikon tappio-ottelusta, sillä Serie A:n maalipörssiä ylivoimaisesti johtava Victor Osimhen on jälleen kokoonpanossa jalkavamman jälkeen. Nigerialaiskärki on ollut yksi Euroopan sarjojen parhaita hyökkääjiä tällä kaudella ja viimeistellyt 25 maalia 29 ottelussa kaikki kilpailut mukaan lukien.
– Osimhen on fyysinen ja nopea. Hänelle voi heittää pallon ja hän voi suojella sitä, käyttää päätään tai vaihtaa rytmiä. Hän tuo paljon lisää vaihtoehtoja, Spalletti sanoi AP:n mukaan (siirryt toiseen palveluun).
AC Milanin päävalmentaja Stefano Pioli kertoi, että Osimhenin paluu on huomioitu.
– Kunnioitamme aina vastustajiamme. Etenkin kun heillä on tuollainen hyökkääjä. Hän on voimakas, vahva, vaikuttava ja ratkaisukykyinen kärkimies. Olemme tietenkin ottaneet hänen ominaisuutensa huomioon. Samaan aikaan meillä on oma pelitapamme, josta emme luovu.
Tiistain toisessa kamppailussa kohtaavat Chelsea ja Real Madrid. Madridilaiset johtavat ottelusarjaa 2–0 Karim Benzeman ja Marco Asencion osumilla.
Keskiviikkona paikat välieriin ratkovat Bayern München ja Manchester City (tilanne 3–0 Citylle) sekä Inter ja Benfica (tilanne 2–0 Interille).