• 24 elokuun, 2023

Nämä numerot kertovat Silja Kososen potentiaalin – nuori nainen Raisiosta uskaltaa uida vastavirtaan


Vuonna 2024 puheet Kososen arvokisamitalista eivät enää vaadi laukalle lähtemistä, kirjoittaa Pekka Holopainen.

Silja Kosonen kävelee mitalien ohi.

Silja Kosonen kävelee MM-mitalian ohi. Kosonen sijoittui uransa toisissa MM-kisoissa komeasti 5:nneksi, vaikka ikää on vasta 20 vuotta. Kuva: Antti Aimo-Koivisto / Lehtikuva
Kommenttikuva urheilutoimittaja Pekka Holopaisesta.

Pekka HolopainenUrheilutoimittaja

Kun moukarin MM-karsinta sujui Silja Kososelta, 20, vähintään duurivoittoisesti, tapahtui se, mitä silloin tapahtuu: odotukset lähtevät laukalle, jopa mitalipuheet alkoivat.

Mitali jäi MM-finaalissa lopulta noin puolentoista metrin päähän, joten eivät ne odotuksetkaan ihan tuulesta temmattuja olleet pettyneen urheilijan omastakaan mielestä.

Silja Kosonen kiskaisi uransa toiseksi pisimmän heiton MM-finaalissa: 73,89.

Muutamat numerot kertovat, miten poikkeuksellisesta heittäjästä on lajissaan ja ylipäätään kyse. Naisten moukarinheiton vielä melko lyhyessä, 1999 alkaneessa MM-historiassa Kosonen olisi ollut nuorin mitalisti muutaman kuukauden erolla kuubalaiseen lajilegendaan Yipsi Morenoon. Neljännen sijan on MM-kisoissa kahdesti kuitannut häntä nuorempi urheilija. Moukarinheitto jos mikä on yleisurheilun sisällä kiekonheiton rinnalla laji, jossa kokemus on arvossaan.

Viidennellä sijallaan Kosonen oli toiseksi paras Euroopan edustaja kilpailussa.

Kehityksessään hän etenee nuoren valmentajansa Jani Pihkasen kanssa janalla, jossa mitalipuheet eivät enää ensi vuonna vaadi minkäänlaista laukkaa taakseen. Vasta 21-vuotias urheilija kuuluu Pariisin olympiakisoissa Suomen kovimpiin mitalitoivoihin. Edelliskerran tällaisin kesäolympiaodotuksin lienee näin nuoria urheilijoita kuormitettu rautaisten mestariuimarien eli Antti Kasvion, Hanna-Maria Seppälän ja Jani Sievisen aikoihin.

Aikuisten oikeasti

Vielä tällä kaudella Kosonen puhui Espoon alle 23-vuotiaiden EM-kisoista kauden kovana tavoitteena. Niistä hän otti kultaa ja lopettaa kauden ikäluokan maailmantilaston ykkösenä. Nyt on aikuisten oikeasti vain aikuisten kisojen aika; nainen on edennyt jo aivan absoluuttisen maailmanhuipun tuntumaan.

Silja Kosonen moukarin karsinnassa.

Silja Kosonen teki Yle Urheilun tv-haastattelussa kilpailun jälkeen selväksi, että tavoite oli kovempi kuin 5. sija. Kuva: Antti Aimo-Koivisto / Lehtikuva
Silja Kosonen todella itsekriittisenä haastattelussa: ”Tänään saa ärsyttää”.

Vaikka moukarinheitto on Suomessa pitkien perinteiden ansiosta arvostettua urheilua, se on kuitenkin kovin poikkeuksellinen valinta asiaksi, johon nuori nainen haluaa laittaa kaikki paukut elämässään. Tai lähes kaikki.

Kosonen uskaltaa uida vastavirtaan useassakin asiassa. Opiskelupaikka löytyi Turun yliopistosta germaanisen filologian parista – samaan aikaan kuin saksan kielestä kiinnostuneiden ja yo-kirjoituksiin osallistuvien määrä on Suomessa suorastaan romahtanut.

Tarina on melkein liian sympaattinen ollakseen totta, mutta totta se on. Kosonen asuu vanhempiensa pihapiirissä Raisiossa omassa mökissään, harrastaa intohimoisesti viherkasveja ja harjoittelee kallioluolassa, jonne isä ja valmentaja ovat nikkaroineet treenifasiliteetit kaupungin avulla. Manageri Harri Halme tuli kuvaan mukaan, kun urheilija jo 17-vuotiaana uskalsi hänelle soittaa.

Kymmeniä erilaisia urheilijoita auttanut Halme pitää Kososta äärimmäisen varhaiskypsänä ihmisenä, jonka vanhemmat eivät koskaan ole tulleet sorkkimaan valmentajalle ja managerille kuuluvia asioita – harvinaisempaa viisautta urheiluvanhemmilta kuin luullaankaan.

Mistä kaikki sitten lähti? Vanhemmat veivät aikanaan 8-vuotiaan tyttärensä tutustumaan tv:ssä nähtyyn ”hassuun lajiin”.

Loppu lienee viimeistään ensi kesän kaksien arvokisojen jälkeen historiaa.



Source link

Leave a Reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *