• 16 kesäkuun, 2023

Näin Orpon hallitus aikoo korjata talouden suunnan – katso isoimmat leikkaukset


Hallitus leikkaa noin 4 miljardilla ja luottaa rakenneuudistusten ja työllisyyskasvun korjaavan taloutta 2 miljardilla.

Oranssi kolmenkymmenen prosentin alennustarra  muoviin pakatun elintarvikkeen päällä kaupan kylmähyllyssä.

Hallitus aikoo säästää esimerkiksi asumistuesta, ansioturvasta ja monista sosiaaliturvaetuuksista. Toimeentulotuesta hallitus ei kuitenkaan säästä. Kuva: Jari Pussinen / Yle

Petteri Orpon (kok.) hallituksen tärkein itselleen asettama tavoite on korjata Suomen talouden suunta. Se tarkoittaa velkaantumisen taittamista.

Tänään perjantaina julkistetun hallitusohjelman keinot ovat rajuja. Luvassa on leikkauksia ja uudistuksia, joilla yritetään saada aikaan säästöjä. Talous oikenisi hallituspuolueiden mukaan näillä keinoilla vähitellen.

Suomen valtion velka on kasvanut liki yhtä soittoa vuodesta 2008 asti. Viime vuonna Suomi oli EU-komission mukaan ainoa maa, jonka julkisen velan suhde bruttokansantuotteeseen heikkeni yhä, toisin kuin muissa EU-maissa.

Tilastografiikka hallituksen velkatavoitteesta vuoteen 2039 asti.

Kuva: Laura Merikalla / Yle

Kokoomus otti hallitusneuvotteluihin vain ne puolueet, jotka lupautuivat etsimään 6 miljardin sopeutusta Suomen talouteen. Tavoite tulee valtiovarainministeriön laskelmista, joissa on etsitty reittiä siihen, että Suomi selviää veloistaan ja saa säilytettyä hyvinvointiyhteiskunnan palveluita pitkällä aikavälillä.

Tavoite on estää velkasuhdetta heikkenemästä. Niin tapahtuisi, jos säästöjä ja leikkauksia ei tehtäisi.

Näin taloutta korjattaisiin

Orpon hallitusohjelmassa on mittava leikkauslista. Hallitus tekee myös rakenneuudistuksia, joilla uskotaan kertyvän säästöjä. Positiivisia vaikutuksia tulisi työllisyyden kasvusta.

Veroja hallitus sekä korottaa että laskee. Tuloveron alentamisen hallitus uskoo vahvistavan työllisyyttä ja tuovan sitä kautta jonkin verran säästöjä ja verotuloja.

Leikkauksia hallitus aikoo tehdä reilulla neljällä miljardilla eurolla. Ne on kerätty enimmäkseen sieltä, missä ovat valtion suurimmat menotkin: sosiaali- ja terveyspalveluista.

Sosiaali- ja terveyspalveluiden pitkän aikavälin taso olisi 2 miljardia nykyistä alempi. Osana tätä ovat esimerkiksi hoitotakuun ja hoitajamitoitusten kiristysten siirtäminen tulevaisuuteen. Sairastaminen ja taudit tai hoidon tarve eivät vähäne, mutta palveluiden käyttö laskennallisesti vähenee.

Sosiaaliturvan etuuksista hallitus aikoo leikata 1,2 miljardia euroa. Indeksiin sidotuista menoista leikattaisiin 0,5 miljardia.

Niin sanotut rakenteelliset toimet säästäisivät hallituksen mukaan 1,85 miljardia euroa, joka vahvistaisi taloutta. Työllisyyttä kasvattamalla talous vahvistuisi 1,1 miljardilla.

Orpon mukaan heikoimmilta ei viedä, esimerkiksi eläkeläisten tukia ei leikata ja pikkulapsiperheille tulee joitakin tukikorotuksia. Sen sijaan rajuja leikkauksia hallitus kohdistaa työttömyysturvaan, asumistukiin ja sosiaaliturvan etuuksiin. Sosiaali- ja terveyspalveluista säästetään.

Hallitusohjelman liitteisiin on kerätty leikkauslistaa. Vaikealukuisista taulukoista voi poimia ainakin seuraavat säästöt.

Näin hallinnonaloilta säästetään:

  • koulutus ja osaaminen 149 milj.
  • sosiaali- ja terveyspalvelut 2 050 milj.
  • sosiaaliturva ja -etuudet 1 201 milj.
  • indeksiin sidotut menot 519 milj.
  • maa- ja metsätalous, ympäristö 78 milj.
  • elinkeinoelämä, liikenne, asuminen 228 milj.
  • maahanmuutto, kehitysyhteistyö, puolustus ja turvallisuus 226 milj.
  • hallinto 276 milj.

Yksittäisiä isoja säästökohteita ovat:

  • hyvinvointialueiden tehostaminen 1 195 milj.
  • kansaneläkeindeksiin tai kuluttajahintaindeksiin sidotut etuudet (pl. toimeentulotuki, eläkkeet ja jotkin muut etuudet) 387 milj.
  • asumistuet 363 milj.
  • ansioturvan porrastus 175 milj.
  • työssäoloehdon kiristäminen 66 milj.
  • varsinainen kehitysyhteistyö 283 milj.
  • julkisen sektorin tehostaminen 243 milj.

Listojen luvut kuvaavat hallitusohjelman mukaan pitkän aikavälin vaikutusta. Koko leikkauslista löytyy hallitusohjelman lopusta.



Source link

Leave a Reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *