• 7 maaliskuun, 2023

Mikko Rantanen kantaa hurjaa kuormaa ja se menee asiantuntijan mukaan tunteisiin: ”Mikolla kattila kiehuu”



Tuskin kukaan uskoi, että hallitseva mestari Colorado joutuu puristamaan aivan tosissaan yltääkseen edes pudotuspeleihin. Tämä on kuitenkin realismia erittäin rikkonaista kautta pelaavalle joukkueelle.

Kova kuorma

Viime viikon otteluruuhka alkoi jo viikonlopulta: perjantai, lauantai, maanantai, keskiviikko, lauantai ja sunnuntai.

Koneet alkoivat olla punaisella loppuviikosta. New Jersey ja Dallas löivät seitsemän kertaa kiekonColoradon verkkoon, ja Seattle haki viikon päätteeksi vierasvoiton Denveristä. Tappioputki on nyt kolmen ottelun mittainen.

Isossa kuvassa kuorma rakentuu jo viime kaudelta. Joukkue pelasi viimeisen loppuottelun juhannuksen jälkeen 26. kesäkuuta ja palasi lyhyen kesän jälkeen harjoitusleirille jo syyskuulla. Tähän päälle ovat tulleet uuden kauden kova ottelukuorma sekä lukuisat loukkaantumiset.

Coloradolta löytyy vain neljä kaikki kauden ottelut pelannutta pelaajaa.

Yle Urheilun asiantuntija Ismo Lehkonen on seurannut Coloradoa tarkasti läpi kauden.

– Tässä tulee nytkin joukkueella ihan järjetön määrä pelejä. Se on aika paha, Lehkonen sanoo.

– Katsoin Seattle-pelin tarkkaan ja aika hyvin osa jaksoi vielä luistella ja vääntää. Vielä pitäisi jaksaa kolme viikkoa rämpiä ja pyrkiä repimään pisteitä sieltä täältä.

Joukkueen tärkeimmät pelaajat ovat olleet läpi kauden kovalla kuormalla, koska loukkaantumisia on ollut paljon. Mikko Rantasen ja Nathan MacKinnonin jääajat ovat nousseet viime vuodesta noin puolellatoista minuutilla ottelua kohden.

Jos NHL:n peliaikatilastoja tarkastellaan ottelukohtaisen keskiarvojen kautta, Coloradolta löytyy 20 liigassa eniten pelanneen hyökkääjän joukosta peräti viisi pelaajaa.

Etenkin Rantasesta kuorma näkyy, ajoittain myös tunteen palona. Eikä hän ole ainoa. Esimerkiksi supertähtipuolustaja Cale Makar ei ole sädehtinyt loukkaantumisten sävyttämällä kaudella, kuten vuosi sitten.

– Mikolla kattila kiehuu, koska kulutus on ollut niin kovaa. Ja toisaalta miksi ei näissä tappio-otteluissa kiehuisi, sillä tuota kaveria kiinnostaa vain voittaminen. Tuntuu, että tiukassa paikassa hän vielä kääntää aggressiivisen vaihteen päälle ja ottaa sitä kautta lisätankeista voimaa, Lehkonen toteaa.

Dallasia vastaan Rantanen ajautui iskujen vaihtoon Jani Hakanpään kanssa sen jälkeen, kun puolustaja oli taklannut Artturi Lehkosen vauhdilla päätylautoihin

Coloradon tilanne ei ole ongelmaton, sillä runkosarjaa on jäljellä alle puolitoista kuukautta. Vieläkö Colorado pystyy lataamaan tankit tavalla, joka mahdollistaisi kamppailun Stanley Cupista?

– Helvetin hyvä kysymys, Lehkonen naurahtaa.

– Viimeiset kaksi viikkoa runkosarjassa ratkaisevat kaiken. Kehon ja mielen on oltava virkeinä, kun tosipelit alkavat. Jos he nyt joutuvat painamaan tuloksen kautta koko ajan all-in, se voi olla liikaa, Lehkonen vakavoituu.

Lehkonen sanoo, että optimitilanteessa esimerkiksi Rantanen saisi ennen runkosarjan loppua hieman lepoa, jopa pelistä tai parista, mutta onko sijoituksista tappelevalla joukkueella siihen varaa?

– Tulos ohjaa nyt kaikkea tekemistä. Täydellisessä maailmassa valmennus haluaisi varmasti peluuttaa ketjuja 1–2–3–4-rytmillä, mutta jos yksittäisetkin pelit menee tiukaksi, pomminvarmasti kärkijätkät vetävät todella isolla kuormalla, Lehkonen arvioi.

Tasapaino

Jonkin asteisen väsymyksen ohella Colorado kärsii tasapainon puutteesta ryhmässä. Kapteeni Gabriel Landeskog ei ole pelannut kuluvalla kaudella vielä peliäkään, mutta on palaamassa kevään aikana. Sivussa on lisäksi tärkeitä roolipelaajia Josh Mansonin tapaan.

Tuloksen tekeminen on liiaksi muutaman kärkipelaajan harteilla.

– Kyllä loukkaantumiset näkyvät kahden suunnan pelaamisessa. Kevyt orkesteri tuossa joukkueessa joutuu pelaamaan jatkuvasti rajoilla. Viime vuonna roolitukset olivat tässä vaiheessa täysin selvillä, nyt tasapaino on edelleen haussa. Tämä jengi tarvitsee isot pojat rivistöön, Lehkonen linjaa.

Pelillisesti tappioiden takaa ei löydy rakenteellista ongelmaa, vaan ennemminkin henkilökohtaisia virheitä. Huolellisemmalla otteella tuloskunto ottaa paremman suunnan.

– Siellä on ylihyökkäämistä ja tuntuu, että kun on pari vuotta pelattu aika hyökkäävää peliä, niin vähän jokainen nyt haluaisi osallistua niihin talkoisiin. Kun peli sitten kääntyy, tulee merkkausvirheitä ja muuta, Lehkonen taustoittaa.

Milloin Colorado on satuttanut itseään kiekonmenetyksillä kriittisillä alueilla, milloin puolustusalueella tekeminen on mennyt huolimattomaksi säntäilyksi. Lopputulema on usein ollut sama.
Myös Dallasia vastaan tuli kylmää vettä niskaan.

Minkäänlaisen paniikin lietsominen on silti Coloradon tapauksessa turhaa. Lumivyöryporukka kuuluu vaikeankin jakson jälkeen mestariehdokkaisiin.

– Valmentaja Jared Bednar on kuin Tampan valmentaja Jon Cooper, kylmän analyyttinen sen sijaan, että kiihkoilisi. Kyllä he ymmärtävät siellä, että tämä on riittävän hyvä jengi pelata mistä tahansa. Ilmapiiri joukkueessa on loistava ja johtajat on kovia.

Alkavan viikon kotiputkelta Lehkonen odottaa paljon.

– Tiistain San Jose -ottelun täytyy olla statement-peli, Lehkonen vaatii ryhtiliikettä.



Source link

Leave a Reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *