- 13 elokuun, 2023
Kivikautinen kalmisto kertoo sukurakkaudesta ja yksiavioisuudesta
Ranskalaisen kalmiston vainajien perimästä on koottu kaksi maailman kaikkien aikojen kattavinta esihistoriallista sukupuuta. Ne valaisevat ihmisten elämää aikana, jolloin Euroopassa oltiin asettumassa paikoilleen ja ryhtymässä viljelemään maata sen sijaan, että olisi yhä vaellettu ruoan perässä.
Pohjois-Ranskasta Pariisin altaan alueelta on paikallistettu lukuisia neoliittisen kivikauden aikaisia kalmistoja, joissa lepää Cernyn kulttuuriin kuuluneita ihmisiä. Gurgysta löytynyt Les Noisats on yksi suurimmista. Mitään hautakumpuja tai -röykkiöitä sieltä ei ole löytynyt, ja esineetkin uupuvat, joten yhteisön elämäntyyli on ollut arvoitus.
Radiohiiliajoitusten perusteella kalmisto on noin 6 700 vuoden takaa. Sen arkeologisista kaivauksista on parikymmentä vuotta. Vallankumous muinais-DNA:n tehokkaassa eristämisessä ja sekvensoinnissa oli silloin vielä edessä.
– Vain valtavat edistysaskeleet aivan viime vuosina mahdollistivat näin poikkeuksellisen tutkimuksen. Antropologille ja arkeologille se on toteen käynyt unelma, joka avaa uuden tien ihmiskunnan menneisyyden tutkimiseen, sanoo tutkimukseen osallistunut saksalaisen Max Planck -instituutin arkeogeneetikko Wolfgang Haak.
Suvun kantaisä tuotiin hautaan muualta
Nature-lehdessä julkaistussa tutkimuksessa päästiin piirtämään kahteen sukupuuhun 94 yksilöä, niin lapsia kuin aikuisia useista sukupolvista.
Runsaan 30 vainajan DNA oli liian rapautunutta tutkittavaksi, mutta sukupuut, joissa on 64 ja 12 yksilöä, ovat silti ainutlaatuinen saavutus. Ensimmäiseen kertyi seitsemän sukupolvea ja toiseen viisi.
Neoliittisella kivikaudella ihmiset alkoivat vaihtaa elämäntapaansa. Ruoan keräilyn ja metsästämisen oheen tuli Lähi-idästä levinnyt maanviljelystaito. Väki asettui aloilleen uudenlaisiksi yhteisöiksi. Sukupolvia syntyi ja kuoli myös Gurgyssa, ja Les Noisatsin kalmisto kasvoi.
Tutkimuksessa suvulle löytyi kantaisä, josta kaikki jälkipolvet versoivat. Hänet oli ensin haudattu jonnekin muualle ja siirretty sitten sukunsa pariin Les Noisatsiin. Hänen rinnalleen oli haudattu myös nainen, mutta tämän DNA:ta tutkijat eivät pystyneet lukemaan.
Äitilinjoja tutkittiin mitokondriosta, joka periytyy lapsille äidiltä, ja isälinjoja Y-kromosomeista, jotka periytyvät isältä pojalle. Lisäksi selvitettiin kunkin vainajan ikä ja geneettinen sukupuoli. Strontium-isotooppien analyysit puolestaan kertoivat, missä heidän syömänsä ravinto oli kasvanut.
Tutkijat havaitsivat, että sukupolvia sitoivat yhteen isät. Vainajien genomit kertovat, että miehet pysyivät yhteisössä, johon he olivat syntyneet. Naiset sen sijaan näyttävät muuttaneen pois, ja tilalle oli tullut naisväkeä muualta.
– Kalmiston naiset eivät olleet sukua muille vainajille, ja näiden aikuiset tyttäret puuttuivat, kertoo tutkimusartikkelin pääkirjoittaja Maïté Rivollat, belgialaisen Ghentin yliopiston arkeologian tutkijatohtori kansainvälisen tutkimuksen lehdistötiedotteessa.
Muualta tulleet naiset olivat toisilleen vain hyvin kaukaista sukua. Sen perusteella he eivät olleet syntyisin vain yhdestä lähiyhteisöstä. Tutkijoita jäi pohdituttamaan, oliko yhteisöillä jokin vakiintunut vaihtoverkosto, jonka perusteella naiset lähtivät miehelään.
Toinen yhteisössä silmiinpistävä piirre oli, että sieltä puuttuivat sisaruspuolet. Sisarusten molemmat vanhemmat olivat samat, mikä viittaa yksiavioisuuteen jo esihistorian tuossa vaiheessa. Toki saattoi olla niinkin, että sivusuhteista syntyneet haudattiin muualle, tutkijat myöntävät.
Vaikka haudat eivät erottuneet maan pinnalla, hyvin harvat olivat päällekkäin.
– Ihmiset selvästi tiesivät, kuka oli haudattu aiemmin minnekin. Mitä läheisempää sukua kuolleet olivat, sitä lähempänä olivat myös heidän hautansa, kertoo ranskalaisen Bordeaux’n yliopiston arkeoantropologi Stéphane Rottier, joka osallistui kalmiston kaivauksiin toissa vuosikymmenellä.
Perheiden koosta ja aikuisiksi kasvaneiden sisarusten määrästä on pääteltävissä myös, että yhteisö menestyi, lisää Rivollat. Ruokaa ja terveyttä näyttää riittäneen.
– Se on hyvin yllättävä tieto niin varhaiselta ajalta, Rivollat sanoo.
Kalmisto oli käytössä noin sadan vuoden ajan. Sitten yhteisö muutti pois. Parista viimeisestä sukupolvesta kertovat vain lapsina kuolleiden haudat.
Nainen metsästäjämiesten kalmistossa hämmentää tutkijoita
Viime vuonna PNAS-lehdessä julkaistu, pitkälti samojen tekijöiden tutkimus esitteli Pohjois-Ranskasta toisen kalmiston, jossa on niin ikään Cernyn kulttuurin edustajien hautoja. Eroja on kuitenkin paljon.
Fleury-sur-Ornessa Normandiassa haudat ovat suuria, pitkänomaisia maakumpuja. Suurin on yli 370 metrin pituinen. Joitakin ympäröivät aikoinaan puuaidat, mutta ne ovat maatuneet kauan sitten. Vainajat eivät olleet sukua toisilleen, yhtä isää ja poikaa lukuun ottamatta.
Les Noisatsissa ja muissa Pariisin altaan haudoissa on jokseenkin saman verran miehiä ja naisia. Fleury-sur-Ornen mahtikalmisto oli varattu miehille. 19 vainajasta analysoitiin 14:n DNA. Yksi rikkoi tutkijoiden hypoteesin kalmistosta pelkästään metsästäjämiesten hautausmaana.
Ainoa nainen oli saanut mukaansa neljä piikivestä tehtyä nuolenkärkeä – tai mahdollisesti kokonaisia nuolia, joiden puuvarret eivät ole kestäneet aikaa. Tutkijoiden hypoteesi on, että nainen voitiin haudata mahtikumpuun vain, jos hänet saateltiin sinne symbolisesti miehenä.
Kuka nainen oli yhteisössään, ja mahtoiko hänkin olla metsästäjä? Todisteet eivät ei riitä suuntaan tai toiseen, vastaavat tutkijat. Näyttöä voidaan kuitenkin saada lisää tutkimusten edetessä. Isotooppianalyysit saattavat kertoa hänen ruokavaliostaan tai synnyinseudustaan.
Samaan aikaan Suomessa – katso Yle Areenasta 1980-luvulla dramatisoitu näkemys siitä, miten sujui päivä kivikauden kylässä.
