- 29 kesäkuun, 2023
Juureton nykyihminen on tuulessa leijuva muovipussi, jonka voi täyttää millä roskalla tahansa
Mikä tekee lomasta onnistuneen? Luulen, että siihen ei riitä vain paikan vaihto. Pitää vaihtaa myös aikaa.
Kaupunkilomailijat jonottavat katsomaan vanhoja kirkkoja ja linnoja; he kulkevat museoihin vanhojen taideteosten ja ravintoloihin paikallisten perinneruokien perässä.
Lomailija palaa juurille. Ja juuret ravitsevat.
Toiset suuntaavat maaseudulle ja mökille ja kulkevat samaa hiekkatietä ilman kenkiä kuin lapsena ja muistavat heti miltä kuiva heinä ladossa haisee tai palaneesta klapista sormiin jäänyt noki.
Mökkeily vie yksinkertaisempaan aikaan, jota edellinen sukupolvi eli: sytytti tulen takkaan, tiskasi omat astiansa, valaisi kynttilöillä.
Kaupunkituristit taas saavat lohtua rakennuksista ja taiteesta ja ruoasta, jotka muistuttavat, että meillä on menneisyys ja kaunista ja hyvää. Ja jos on menneisyyttä, on ehkä jotain pysyvää, ja varmaan elämä ja ihmissivistys jatkuvat minun jälkeenikin, jos ne kerta alkoivat jo ennen minua.
Lomailija palaa juurille. Ja juuret ravitsevat. Siirtyessään ajassa taaksepäin hän ymmärtää, että ihmiskunta ei elä vain päivä kerrallaan, kädestä suuhun. Että on olemassa jatkumo, jonka keskellä hän elää. Siksi lomailu vahvistaa ja virkistää.
Mutta kotiin palatessaan lomailija palaa myös nykyaikaan. Ajallinen jatkumo katoaa, on vain nyt. Ja toisin kuin mindfulness opettaa, jatkuvassa nykyhetkessä eläminen ei ole ihmisen arvoista, se on kultakalan ja heinäsirkan ja kivenmurikan merkityksetöntä elämää.
Lastenkasvattajien hienon kiteytyksen mukaan ihminen tarvitsee juuret ja siivet. Mutta näistä siivet ovat luksusta, juuret taas välttämättömyys. Ihminen voi elää hyvän elämän asuen isovanhempiensa talossa, tehden samaa työtä, kokaten näiden reseptejä, kannattaen samaa urheiluseuraa…
Mutta mitä on ihminen, joka luulee pärjäävänsä pelkillä siivillä ilman juuria?
Jos jokin nykyihmistä luonnehtii, se on juuri juurettomuus. Nykyihminen ei asu isoisänsä talossa. Hän asuu vuokralla, etenkin metaforisesti.
Moni mahtava yhteiskunnallinen voima nauttii ihmisestä juurettomana. Talous ja media haluavat myydä ihmisille yhä uusia puheenaiheita ja pelkoja ja vaatteita ja harrastuksia ja ruokavalioita ja elämäntapoja ja identiteettejä.
Jokaiseen nahanluontiin tarvitaan uusia ostotapahtumia.
Vaikutteille alttiit juurettomat ihmiset tekevät itsellään ihmiskokeita: tänä kesänä hän on tällainen, syksyllä onkin tuollainen. Jokaiseen nahanluontiin tarvitaan uusia ostotapahtumia. Jos elää hetkessä, pankkikorttikin vinkuu hetkessä.
Vallanpitäjien on hirveän vaikea jättää ihminen rauhaan.
Myös vallanpitäjät nauttivat juurettomista ihmisistä. Vallanpitäjien on hirveän vaikea jättää ihminen rauhaan. He haluavat voida raportoida, että heidän kaudellaan on tehty uutta, saatu aikaan. Kaikki johtajat ovat muutosjohtajia.
Joten vallanpitäjät rakentavat vanhojen rakennusten tilalle uusia rakennuksia, jotka heidän silmissään eivät ole rumia, koska hehän ovat itse luoneet ne. He eivät salli pysyvää ruokakulttuuria, ellei sitä voi muokata heidän ideologiansa mukaiseksi.
Jotkut haluavat muuttaa kielen, jota käytämme: he vievät meiltä sanat suusta, mikä katkoo yhteytemme kaikkiin sanaa aiemmin käyttäneisiin – kulttuuriperintöömme. Uudissanoja he taas rakastavat lanseerata, sellaisia kuten moninaisuus ja saavutettavuus, koska yhä useampia voi saavuttaa mitä moninaisemmalla roskalla.
Ja he inhoavat, vastustavat, repivät juurineen sellaisia pysyviä periaatteita, perinteitä, rituaaleja ja uskoja, jotka koettavat pitää ihmisen kiinni jossakin itseään painavammassa. Irrallisia ihmisiä kun on helpompi töniä toivottuun suuntaan.
Näiden voimakkaiden puhurien mukana nykyihminen tempoilee sinne tänne. Hän luulee lentävänsä omilla siivillään, mutta on vain tuulten ja trendien riepoteltavana. Talous, media, valta… kaikki näkevät mielellään nykyihmisen tyhjänä muovipussina, joka leijailee tuulessa ja jonka voi sitten täyttää millä roskalla tahansa.
Mutta pitkän talven leijailtuaan nykyihminen lähtee taas kesälomalla matkalle ja tarttuu hetkeksi kiinni johonkin itseään vanhempaan ja kestävämpään – juurakkoon, joka muistuttaa häntä, että hän ei olekaan yksin ja tuulten armoilla.
On se kesä sentään jotenkin niin ihanaa aikaa. Miten se kesä onkin niin ihanaa aikaa? Varmaan se on se aurinko.
Joonas Konstig
Kirjoittaja on espoolainen kirjailija, joka lomailee tänä kesänä ainakin Roomassa ja Outokummussa.
Kolumnista voi keskustella 30.6. kello 23.00 saakka.
Juurien kesä Yle Radio 1:ssä, Yle Teemalla ja Yle Areenassa: tuntemalla menneen voimme ymmärtää nykyhetkeä ja suunnata tulevaan.
