• 18 elokuun, 2023

HS:n gallup: Haavisto niukasti kärjessä presidenttikisassa, Stubb toisena


Vastaava kysely on tehty viimeksi toukokuussa.

Pekka Haavisto.

Pekka Haavisto kertoi tiedotustilaisuudessa 8. kesäkuuta asettuvansa ehdolle tasavallan presidentiksi tammikuussa 2024. Kuva: Silja Viitala / Yle

Kansanedustaja, entinen ulkoministeri Pekka Haavisto (vihr.) pysyttelee täpärästi kannatuksen kärjessä presidenttikilvassa, selviää Helsingin Sanomien tuoreesta kyselystä. Haavistoa pitäisi hyvänä valintana tasavallan presidentiksi 43 prosenttia suomalaisista.

Toiseksi suosituin on tällä hetkellä EU-yliopiston professori ja entinen pääministeri Alexander Stubb (kok.), jota pitäisi hyvänä vaihtoehtona 41 prosenttia suomalaisista.

Kolmantena HS:n gallupissa on Ulkopoliittisen instituutin johtaja Mika Aaltola, jonka kohdalla luku on 33 prosenttia. Suomen pankin pääjohtaja Olli Rehn (kesk.) ansaitsee aivan kannoilla kyselyssä 32 prosentin kannatuksen.

Viidentenä gallupissa ovat tasoissa eduskunnan puhemies Jussi Halla-aho (ps.) sekä komissaari Jutta Urpilainen (sd.) 16 prosentin kannatuksella. Niukasti heidän takanaan on vasemmistoliiton puheenjohtaja Li Andersson, joka on kertonut harkitsevansa ehdokkuutta.

Kristillisdemokraattien suosituin nimi oli puolestaan maa- ja metsätalousministeri Sari Essayah kahdeksan prosentin kannatuksella ja RKP:n opetusministeri Anna-Maja Henriksson kuuden prosentin kannatuksella.

HS:n kyselyn vastaajilta kysyttiin, ketä he pitäisivät hyvänä valintana tasavallan presidentiksi ensi vuoden presidentinvaaleissa. Annetuista 26 nimestä vastaajat saivat valita niin monta kuin halusivat.

Gallup tehtiin nettikyselynä, ja sen aineisto kerättiin 16.–17. elokuuta. Tulosten virhemarginaali on koko aineiston tasolla suurimmillaan noin 2,8 prosenttiyksikköä suuntaansa.



Source link

Leave a Reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *