Miten jääkiekkoa harrastavasta lapsesta tulee NHL-tähti? Jokaisen pitäisi noudattaa 20 tunnin sääntöä, sanoo huippuvalmentaja

Yle näyttää NHL-finaalit suorana kanavillaan.

– Ei kannata tyytyä siihen, mitä on, Joel Kiviranta haluaa sanoa nyt 15-vuotiaalle itselleen.

Tuolloin Kiviranta oli Suomen parhaimmistoa jääkiekossa omassa ikäluokassaan.

Lahjakkaimmat 15-vuotiaat suomalaiset jääkiekkoilijat kerätään vuosittain yhteen Pohjola-leirille. Kiviranta oli leirin pistepörssin ykkönen.

Kiviranta takoi pisteitä enemmän kuin nykyiset NHL-supertähdet Mikko Rantanen ja Roope Hintz vuonna 2011.

Silti neljä vuotta myöhemmin yksikään seura ei ollut kiinnostunut hänestä NHL:n varaustilaisuudessa. Kiviranta onkin poikkeustapaus. Hän kuuluu murto-osaan suomalaispelaajista, jotka ovat onnistuneet vakiinnuttamaan paikkansa NHL:ssä ilman yhdenkään seuran varausta.

– Jos on Pohjola-leirillä, nuorten maajoukkueissa ja tekee A-junioreiden SM-sarjassa muutaman pisteen, sillä ei pitkälle pötkiä. Pitää kuitenkin muistaa painaa hommia koko ajan, Kiviranta sanoo.

Kiviranta edustaa Dallas Starsia, jossa hän teki NHL-debyyttinsä tammikuussa 2020. Kiviranta oli yksi 13:sta suomalaisesta, jotka pelasivat tällä kaudella NHL:n neljässä parhaassa joukkueesa.

Aleksander Barkov, Eetu Luostarinen ja Anton Lundell jahtaavat yhä mestaruutta Floridan paidassa Vegasia vastaan.

Tässä jutussa kerrotaan, miten 15-vuotiaasta jääkiekkoilijasta voi tulla NHL-pelaaja. Kiinnitämme katseet neljään ikäluokkaaan. 1995-, 1996-, 1997- ja 1998-syntyneisiin.

Kun puhutaan NHL-pelaajaksi nousemisesta, jääkiekkoasiantuntija Ismo Lehkonen puhuu neljästä ”olympiadista” eli neljän vuoden jaksosta. 6–10-vuotias, 10–14-vuotias, 14–18-vuotias ja 18–22-vuotias.

Lehkosen ajatuksessa NHL:ään on hyvät mahdollisuudet murtautua viimeisessä olympiadissa, jos aiemmin tehdyt pohjat ovat kunnossa.

Lehkonen korostaa vahvasti asioita jo ennen 15:tä ikävuotta eli Pohjola-leirivalintoja. Hän nostaa viisi tärkeää asiaa: Monipuolinen liikunta, aerobiset pohjat, lajitaitojen hiominen ja tietenkin intohimon herättäminen jääkiekkoa kohtaan.

– Jos tuuri on käynyt, lapsi on pudonnut paikkaan, jossa tehdään oikeita asioita, Lehkonen sanoo.

Lehkosen mukaan 15:een ikävuoteen mennessä pitäisi olla opittuna kiekonkäsittely täydellisesti niin, että näkee myös koko kaukalon.

Luistelutaitojenkin pitäisi olla kunnossa. Ennen kaikkea oikeanlaisen peliasennon oppiminen on tärkeää, jotta Lehkosen sanoin pelaajan ”firma” eli oma kroppa pysyy terveenä.

Lehkonen painottaa, että myös käsien, silmien ja jalkojen koordinaatio pitäisi saada kuntoon. Hän kertoo yhdestä havainnollistavasta kysymyksestä, jonka hän on esittänyt muun muassa 12-vuotiaille jääkiekkoilijoille.

– Luuletteko, että formulakuljettaja katsoo aina jalkoihin painaessaan jarrua tai kaasua? Lehkonen havainnollistaa.

Mitä pidemmälle mennään, korostuu hyvä aerobinen kunto.

– Eliittitasolla on oltava eliittitason olympiaurheilijan pohjat. Ammattilaisena voi pelata 120 peliä 8 kuukauteen. Jokaisena päivänä pitäisi silti pystyä kehittämään tiettyjä osa-alueita. Jos aerobiset pohjat eivät ole kunnossa, mittarit menevät punaiselle. Kehittyminen menee taaksepäin, Lehkonen toteaa.

Aerobinen kunto ja räjähtävä voima ennustavat nopeaa pääsyä NHL:ään sekä NHL-uran alkuvaiheen menestymistä niin puolustajilla kuin hyökkääjillä.

Pelkkä hyvä fysiikka ei vielä lämmitä. Jos varaus tulee, kysytään henkiseltä puolelta paljon. NHL-paikkaa havittelevan pitää näyttää kuuluvansa kokoonpanoon ja päihittää kokeneempia joukkuetovereita.

Suomessa NHL ovat kolme kirjainta, joihin liittyy usein glamouria. Siitä ei ole kuitenkaan kysymys.

– Painotan sitä, että se on sitten kovaa lapiohommaa, grindaamista. Kun aukaisee hallin oven, pitää olla virtaa täynnä. Kun hallin ovi menee kiinni, ilta menee valmistautumisessa seuraavan päivän tapahtumaan. Pitää olla vielä eilistä parempi. Ei saa osoittaa heikkouden merkkejä, Lehkonen kuvailee raakaa maailmaa.

Mikä sitten erottaa, miksi jotkut päätyvät NHL:ään, miksi jotkut SM-liigaan ja miksi jotkut Mestikseen?

Paljon nuorten jääkiekkoilijoiden kanssa työskentelevä Ismo Lehkonen kertoo miettineensä asiaa paljon.

– Olen tullut siihen tulokseen, että isoin ratkaisevin tekijä on posketon kilpailuvietti. On kysymys mistä tahansa. On se sitten kolikonheitto, juoksuspurtit, jalkapallon rangaistuspotkut tai koripallon heitot, Lehkonen kertoo kokemuksistaan.

Kiviranta ei ole kuullut Lehkosen ajatuksista, mutta hänellä nousee esiin samantyyppisiä mietteitä.

Kiviranta korostaa fysiikan merkitystä NHL-uran aukeamiseen.

– Liike kaukalossa on varmaan syy, miksi olen päässyt näin pitkälle. Kun jalat lakkaavat käymästä, täytyy etsiä jotain muuta hommaa, Kiviranta letkauttaa.

Kivirannan tavoin eräänlainen poikkeustapaus on Floridan paidassa tänä keväänä mestaruutta himoava Eetu Luostarinen. Hän on ollut yksi kuluvan NHL-kauden suurimmista suomalaisyllättäjistä.

Luostarinen ei ollut aikanaan mukana oman ikäluokkansa, 1998-syntyneiden, Huippu-Pohjola-leirillä. Nyt hän ollut merkittävässä roolissa ilmiömäisen kevään pelanneessa Floridassa.

Luostarinen korostaa puolestaan kovaa henkistä kanttia, jotta pystyy nousemaan maailman kovimpaan kiekkoliigaan ja pärjäämään siellä.

– Aina ei tee mieli laittaa lenkkareita tai luistimia jalkaan. Tänne pääsy on henkiselle puolelle kova juttu, Luostarinen toteaa.

Palataan myös taas alussa Lehkosen mainitsemaan intohimon herättämiseen. Jostain on Luostariselle syttynyt tahto pelata nimenomaan jääkiekkoa ja tehdä kaikki sen eteen.

– Tämä ei tunnu työltä. Olen tykännyt tehdä paljon töitä NHL-unelman eteen, kun se ei tunnu varsinaiselta työltä, Luostarinen toistaa.

Kivirannan uralla yksi käännekohta oli, kun hän ei päässyt mukaan sittemin MM-kultaa voittaneesen Nuoriin Leijoniin vuonna 2016. Hän putosi viimeisten joukossa MM-kotikisojen mestarijoukkueesta.

Jokerien A-junioriessa Kiviranta loisti vuotta vanhempien rinnalla sekä SM-liigassa, KHL:ssä ja Sveitsissä pelanneen Teemu Turusen ketjukaverina.

– Itse ajattelin, että on kiva laittaa syöttöjä, kun Turunen laittaa sisään niistä, Kiviranta muistelee.

B-junioreissa Luostarinen pelasi vielä KalPan kakkosjoukkueessa, mutta nousi seuraavalla kaudella A-junioreissa ykkösjoukkueeseen ja pääsi debytoimaan SM-liigassa.

Kauden aikana hän teki ensimmäiset SM-liigamaalinsa ja murtautui kokoonpanoon. Kevät huipentui peräti hopeamitaleihin SM-liigassa. Luostarinen näkee tuon hetken myös käännekohtanaan.

Luostarinen muistaa, kuinka ei itsekään harjoitellut nuorempana paljoa itsekseen ja vapaaehtoisesti.

– Kun pääsin SM-liigaan, tunsin, että tästä voisi tulla ammatti. Sen jälkeen olen panostanut vielä enemmän.

– Tämä on klisee, mutta puhuisin omatoimisesta harjoittelusta joukkueharjoitusten päälle, Luostarinen neuvoisi 15-vuotiasta itseään nyt.

Tätä nykyä Ilveksen SM-liigajoukkueen päävalmentajana toimiva Antti Pennanen on seurannut pitkään lähietäisyydeltä suomalaisia jääkiekkolupauksia.

Pennanen oli vuoden 2016 Nuorten Leijonien MM-kultajoukkueessa Jukka Jalosen apuvalmentajana. Vuosina 2020–2022 Pennanen toimi Nuorten Leijonien päävalmentajana ja Jääkiekkoliiton huippu-urheilujohtajana.

Pennasen mukaan lajista riippumatta olisi hyvä, että lapsuus- ja nuoruusvaiheessa tulisi liikuntaa 20 tuntia viikossa mahdollisimman monipuolisesti.

Pennanen katsoo aihetta rakenteiden tasolta. Hän on huolissaan, kuinka Suomessa luotetaan liikaa seuratoimintaan.

– Koronapandemia paljasti sen, että sormi meni suuhun, kun seuratoiminta otettiin pois. Seurojen merkitys on valtavan iso. En halua vähätellä sitä. Maailman huipulle ei ole kuitenkaan mitään mahdollisuutta nousta pelkästään seuratoiminnalla, Pennanen toteaa.

Pennanen on törmännyt arjessaan vanhempiin, jotka ajattelevat lastensa liikkuvan tarpeeksi, kun he vievät nämä joka ilta jonnekin harjoituksiin.

Pennanen kuitenkin tarjoaa vastapalloon laskutoimituksen. Jääkiekkovalmentajan laskuopissa lapselle tulee kolme tuntia liikuntaa koulussa viikossa ja sen päälle ohjattua liikuntaa.

Pennasen mukaan kahden tunnin ohjattu harjoitus voi tarkoittaa yhtä tuntia aktiivista liikuntaa. Kasassa olisi näin vasta kahdeksan tuntia, vaikka kävisi ohjatuissa harjoituksissa viisi kertaa viikossa.

Pennanen ja Lehkonen haluavat muistuttaa kaikkia NHL:stä unelmoivien lasten vanhempia.

Ismo Lehkonen innostuu pitämään palopuheen.

– Jos lapsi innostuu musiikista ja esimerkiksi pianon tai viulun soittamisesta, yksikään vanhempi ei rupea puuttumaan musiikin opettamiseen. He hakevat parhaan mahdollisen musiikin opettajat ja siihen satsataan, Lehkonen aloittaa.

– Jääkiekossa on kuitenkin ihan käsittämätön juttu. Jokainen vanhempi ja varsinkin isä on omasta mielestään valmentaja. Kutsun tätä autotallivalmentamiseksi. Kun vanhempi rupeaa autotallivalmentajana valmentamaan omaa lastaan, ollaan täysin väärillä jäljillä. Tehdään vääriä päätöksiä ja ratkaisuja, josta lapsi maksaa kovaa hintaa.

Lehkosen viidestä lapsesta tunnetuin on jääkiekkoilija Artturi Lehkonen. Hän voitti viime keväänä Colorado Avalanchessa Stanley Cup -mestaruuden ja oli yksi NHL:n sensaatiotarinoista viime keväänä.

– Minulle ei tullut mieleenkään, että olisin ruvennut harjoittamaan fysiikkaa lapsilleni. Heillä oli tavoitteena mennä eliittitasolle. Hankin siihen parhaan mahdollisen valmentajan. Pistin kättä taskuun ja turpani kiinni, Lehkonen toteaa.

Pennanen karsastaa myös kovaa kiirettä suomalaisessa urheilussa. Hänen mielestään ennen 16:tta ikävuotta pitäisi olla lasten ja nuorten kilpaurheilua sekä harrasteurheilua. Sen jälkeen alkaa huippu-urheiluvaihe.

– Norjan hiihtäjät eivät ole vielä niin ylivoimaisia 18-vuotiaina Pohjoismaiden mestaruuskisoissa. Kun he ovat kaksikymppisiä, he alkavat putsata kaiken. Norjassa yritetään hillitä huippu-urheiluvaiheen tuloa liian aikaisin. Valtakunnallisia kisoja ei ole vasta kuin 14-vuotiaana, Pennanen sanoo.

Pennanen muistuttaa, että lapsitähti on tuskin aikuisena myös supertähti.

– On hyvin epätodennäköistä, että on 13-vuotiaana maailmanhuippu ja aikuisena maailmanhuippu. Molempia on äärimmäisen vaikea saavuttaa. Norjassa on tehty valinta, että halutaan olla aikuisena maailmanhuippuja. Tämä on tutkittu juttu myös Nobel-voittajilla ja muusikoilla, Pennanen korostaa.

Pennasella on välillä olo, että Suomessa huippu-urheiluvaihe alkaa jo 10-vuotiaana.

– Kaikkien pitää seurata, että 20 tuntia monipuolista ja liikuntaa viikossa toteutuu. Se tuo NHL-pelaajat ja olympiavoittajat. Tämä runsaat 20 tuntia on se autuaaksi tekevä asia. Sen päälle voidaan rakentaa kaikki toiminta. Jos tuntimäärä ei toteudu, ei toteudu myöskään huippu-urheilijan unelma, Pennanen sanoo.

Pennasen mukaan välillä Suomessakin nähdään epäreilua viestintää, kun jotkut tahot mainostavat itseään niin, että ”tule tänne ja sinusta tulee NHL-pelaaja”.

– Viestin pitäisi olla 20–25 tuntia laadukasta ja monipuolista liikuntaa viikossa, jos haluat tulla huippu-urheilijaksi, NHL-pelaajaksi tai olympiavoittajaksi. Sen päälle voi ottaa juttuja, joilla tukea matkaa, jos lapsi on intohimoinen ja kiinnostunut, Pennanen päättää.