- 22 maaliskuun, 2023
Tutkijat ehdottavat suurta remonttia lapsilisään – tällainen olisi ”lapsilisä 2.0”
Itsenäisyyden juhlavuoden lastensäätiö Itlan tutkijat panostaisivat lapsilisäjärjestelmässä enemmän pikkulapsivaiheeseen ja nuorten itsenäistymiseen.
Sisarkorotusten poistaminen, lisää rahaa alle 3-vuotiaista lapsista ja rahan maksaminen suoraan yli 15-vuotiaille itselleen 18-vuotiaaksi asti.
Muun muassa tällaisia keinoja Itsenäisyyden juhlavuoden lastensäätiö Itlan tutkijat ehdottavat lapsilisäjärjestelmän uudistamiseksi Suomessa.
Väestönrakenteen muuttuessa 75 vuotta samana pysynyt lapsilisäjärjestelmä uhkaa näivettyä, sanoo tutkimusprofessori Tiina Ristikari.
– Se osuus kansantaloudesta, joka kohdistuu lapsiin, pienenee koko ajan. Samaan aikaan kun lapsilisää ei ole sidottu mihinkään indeksiin, sen reaaliarvo laskee vuosi vuodelta inflaation myötä.
Tällä hetkellä lapsilisä maksetaan perheille eikä sitä saa enää 17-vuotiaasta lapsesta. Jälkimmäinen asia on Ristikarin mukaan ristiriidassa monen verrokkimaan käytäntöihin sekä toteutuneeseen oppivelvollisuuden laajentumiseen.
Kykyä siirtyä taloudellisesti itsenäiseen elämään
Tiina Ristikarin mukaan rahan maksaminen suoraan yli 15-vuotiaille nuorille olisi osa Suomessa lisääntynyttä lapsenoikeusperustaista näkökulmaa päätöksenteossa.
– Lapselle itselleen maksaminen vahvistaa heidän itsenäistä asemaa ja kykyä siirtyä taloudellisesti itsenäiseen elämään. Siinä voisi olla myös pedagogista näkökulmaa, että harjoitellaan rahan käyttöä.
Malli myös parantaisi kodin ulkopuolelle sijoitettujen lapsien asemaa, sillä he eivät hyödy lapsilisästä samalla tavoin kuin syntymäkodissa varttuvat lapset.
Lain mukaan vanhemmilla on velvollisuus huolehtia lapsen elatuksesta huomioiden lapsen omat kyvyt ja varallisuus. Ristikarin mukaan siitä ei kuitenkaan ole suoraa tutkimustietoa, mihin lapsilisät perheissä käytetään.
Vähävaraisissa perheissä arjesta selviämistä voitaisiin helpottaa, jos yli 15-vuotiaalle lapselle maksettavaa lapsilisää ei huomioitaisi toimeentulotuessa.
– Toki siitä voidaan perheessä neuvotella, mihin kustannuksiin nuori rahansa sitten käyttää.
Mitä sinä olet mieltä lapsilisän maksamisesta suoraan nuorille? Voit keskustella aiheesta 23.3. kello 23 asti.
Katso myös: