- 1 heinäkuun, 2023
Valtaosa suomalaisista toivoo tekoälyn vapauttavan ihmiset tylsästä työstä, mutta moni pelkää teknologian karkaavan käsistä
Kyselyyn vastanneista lähes kaksi kolmesta tunnustaa, ettei tiedä eikä ymmärrä, miten paljon tekoäly tulee muuttamaan heidän elämäänsä.
Kaksi kolmesta suomalaisesta hyväksyy, että tekoäly hoitaa tavalla tai toisella useimmat rutiinityöt tulevaisuudessa.
Tämä ilmenee Kunnallisalan kehittämissäätiön tutkimuksesta. Siinä kysyttiin mielipiteitä tekoälyavusteisista järjestelmistä, koneista ja roboteista.
Yli kaksi kolmesta piti hyvänä ajatusta siitä, että tekoäly vapauttaisi ihmiset tylsästä ja mekaanisesta työstä.
Selvä enemmistö haluaa silti lykätä kehittyneiden tekoälyjärjestelmien ottamista käyttöön, kunnes turvallisuus ja eettisyys on perinpohjaisesti selvitetty. Neljä kymmenestä uskoo, että teknologia kehittyy hirviöksi, joka karkaa ihmisten käsistä.
Samaan aikaan liki kaksi kolmesta myöntää, ettei tiedä tai ymmärrä, miten merkittävästi tekoäly tulee muuttamaan heidän elämäänsä.
Tutkimuksen toteutti Kantar Public kesäkuun alussa. Yli tuhat haastateltua edustavat 18–79-vuotiaita suomalaisia Ahvenanmaata lukuun ottamatta.