• 5 elokuun, 2023

Skandaaleista sukellukseen! Henkilökohtaiset virheet upottivat Norjan – tähtipelaaja Ada Hegerberg täräytti: ”Saavutimme tavoitteemme”


Japani voitti Norjan 3–1 jalkapallon naisten MM-kisojen neljännesvälierissä. Norja on odotuksiin nähden alisuorittanut kolme viimeisintä arvoturnausta. Edellisissä MM-kisoissa Norja jäi puolivälieriin, viime kesän EM-kisoissa turnaus tyssäsi alkulohkoon ja nyt kisarupeama päättyi neljännesvälieriin.

Yle Urheilun asiantuntija Essi Sainio sanoo, että pelkästään puhe alisuorittamisesta kertoo siitä, että joukkueella on potentiaalia menestyä. Hän ei usko, että Norjan jalkapallolla on aihetta kriisiin. Joukkueessa on useita hyviä pelaajia, ja laadukkaita pelaajia löytyy jatkossakin.

– Ongelmat ovat muualla kuin pelaajissa. Kyse on siitä, miten pelataan, millaisia pelisuunnitelmat ovat ja millainen valmennusjohto on. Lisäksi pitää löytää oikeat roolit niille todella merkittäville pelaajille, että heitä pystytään hyödyntämään, Sainio arvioi.

Asiantuntija Liisa-Maija Rautio on samaa mieltä. Hän toteaa, että Norjan pitää keskittyä psyykkisen puolen asioihin – joukkueen ilmapiirin pitää tulevaisuudessa olla luottavainen ja avoin.

– En usko vuosia kestävään kriisiin. Norjalla on ongelma, mikä pitää ratkaista – ja nyt mitataan, miten se ratkaistaan. Norjan pitäisi pystyä rakentamaan joukkuepelaamisen peruspilarit, Rautio toteaa.

Kumpikaan asiantuntijoista ei suoraan sano, että ongelma olisi esimerkiksi päävalmentaja Hege Riise. Enempi katseet kannattaa kääntää joukkueen johtaviin pelaajiin.

Esimerkiksi alkulohkon aikana Norjan joukkueesta kuului soraääniä, kun tähtipelaaja Caroline Graham Hansen kommentoi kovasanaisesti rooliaan maajoukkueessa.

– Millä asenteella ja mentaliteetillä joukkueessa pelataan arvokisoissa? Mielestäni parhaat pelaajat ovat niitä, jotka pelaavat joukkueelle, Sainio sanoo.

Lue myös: Norjalaistähdet täysin kypsiä kohuihin – asiantuntija latasi tiukkaa tekstiä joukkueen touhusta: ”Miten tuo on mahdollista?”

Norjan loppupuheet voiton jälkeen.

Norjan päävalmentaja Hege Riise (keskellä) puhuu joukkueelleen. Kuva: FIFA via Getty Images

Norjan mediassa maajoukkue saa kovaa kritiikkiä, kun esimerkiksi Norjan yleisradioyhtiö NRK kuvailee MM-rupeamaa katastrofiksi.

– Erittäin harmittavaa on se, että henkilökohtaiset virheet johtivat takaiskuihin, NRK:n asiantuntija Elise Thorsnes kuvaili Japani-ottelun jälkeen.

NRK:n asiantuntija Aleksander Schau kaatoi täyslaidallisen kritiikkiä maajoukkueen niskaan. Hänen mukaansa joukkueen esitykset olivat riman alitus.

– Nämä olivat hirveät MM-kisat. Meidän pitää olla asian suhteen avoimia ja rehellisiä. Suoritus on aivan liian heikko, eikä lähelläkään sitä, mitä voimme odottaa joukkueeltamme, Schau arvioi.

Toinen Norjan tähtipelaajista Ada Hegerberg pelasi Japani-ottelussa 17 minuuttia ja jäi maaleitta MM-turnauksessa. Hän kommentoi MM-taipaleen päätöstä NRK:lle.

– Saavutimme tavoitteemme, joka oli edetä alkulohkosta jatkoon. Mielestäni meillä oli mahdollisuus saavuttaa enemmän. Meidän on tähdättävä korkeammalle, jos haluame kilpailla korkeammalla tasolla. On asetettava vaatimuksia ja selvitettävä, mitä voimme tehdä paremmin ensi kerralla. Mielestäni annoimme kaikkemme MM-turnauksessa, Hegerberg sanoi.

Yle Urheilun asiantuntijat Marko Saloranta ja Essi Sainio arvioivat Norjan tilannetta studiossa.

Japani on vakuuttanut

Japani siirtyi 15 minuutin jälkeen 1–0-johtoon, kun pallo meni Norjan maaliin oman pelaajan Ingrid Syrstad Engen jalan kautta. Hetkeä myöhemmin Norjan Guro Reiten puski tasoitusmaalin.

Toisen puoliajan alussa Japani siirtyi 2–1-johtoon, kun Vilde Böe Risa syötti omalla rangaistusalueellaan pallon Japanin Risa Shimizun jalkaan.

– Minun on nostettava käsi pystyyn ja pyydettävä anteeksi sitä maalia. Tiedän, ettei niin saisi tapahtua tällä tasolla, Böe Risa sanoi norjalaismedia VG:lle.

81. peliminuutilla Japanin Hinata Miyazawa iski vastahyökkäyksestä 3–1-loppulukemat. Japani on tässä turnauksessa loistanut etenkin vastahyökkäyksissä. Niiden avulla joukkue muun muassa murjoi alkulohkojen päätöskierroksella Espanjan maalein 4–0.

– Täytyy nostaa hattua Japanin pelaamiselle, kun sekä puolustus- että hyökkäyspään työt tehdään nöyrästi, Sainio kuvailee.

Asiantuntija ja Helmarien päävalmentaja Marko Saloranta sanoo, että Japanin huolenaihe jatkossa on erikoistilanteiden puolustaminen. Vaikka Japanin erikoistilanteet ovat hyvin suunniteltuja, joukkueella on paljon pienikokoisia pelaajia. Japani saa puolivälierässä vastaansa Ruotsin tai Yhdysvallat.

– Norja teki maalin keskityspallosta ja sai niistä muutoikin parhaat paikkansa. Sitä asiaa Japani joutuu miettimään. Heidän vahvuutensa tähän asti on ollut noiden pallojen estäminen, mutta se on kysymysmerkki Japanin kohdalla, Saloranta arvioi.

Katso Japani–Norja-ottelun maalikooste napauttamalla kuvaa.



Source link

Leave a Reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *