• 23 elokuun, 2023

Riikka Purra torjuu perussuomalaisiin lyödyn oikeistoleiman


”Perussuomalaisia ehkä enemmänkin voi tarkastella tällaisella kansallismielisyys-versus-globalismi-ulottuvuudella tai jollakin muulla”, Purra sanoo.

Nainen keltaisessa asussa pitelee kahvimukia.

Perussuomalaisten puheenjohtaja, valtiovarainministeri Riikka Purra näkee julkisissa menoissa paljon tehostamisen varaa. Kuva: Kalle Niskala / Yle

Pekka Kinnunen,

Salla Jantunen

Valtiovarainministeriön johto viimeistelee loppuviikolla ministeriön ehdotusta valtion ensi vuoden talousarviosta.

Valtiovarainministeri Riikka Purran (ps.) punakynä käy läpi budjettia.

– Ylipäänsä, jos katsotaan budjettikirjaa, niin ministeriöt, eri hallinnonalat, siellä on paljon mustia aukkoja. Me emme tiedä, mihin nämä rahat lopulta käytetään. Siellä on paljon tehostamista, Purra korostaa.

Valtiovarainministeri opettaisi kansalaisille enemmän talouden perusasioita.

– Toivoisin esimerkiksi, että nuorille ihmisille kouluissa opetettaisiin selvemmin julkisen talouden kokonaisuutta. Mietittäisiin, mistä rahaa tulee. Sitä tulee työn tekemisestä, yrittämisestä ja vientituloista ja niin edelleen, mutta oikein mistään muualta sitä ei tule muuta kuin velaksi, Purra muistuttaa.

Ylen haastattelussa Purra kaavailee, että verorasitusta voidaan tulevaisuudessa keventää reippaammin.

– Me lähdemme siitä, että tällä hallituskaudella ja toivottavasti seuraavalla tämä julkinen talous saadaan sellaiseen jamaan, että tulevaisuudessa veroja voidaan laskea selvästi lisää.

Tiukka talous ja vahva hyvinvointi

Hallituspuolueilla on yhteinen näkemys talouspolitiikasta. Sen on jopa kuvailtu olevan eripuraista hallitusta yhdessä pitävänä liima.

Hallitusohjelmaa ja sen leikkauslistaa pidetään yhtenä Suomen historian oikeistolaisimmista ohjelmista.

Purra torjuu perussuomalaisiin lyötyä oikeistoleimaa.

– Kannatamme vahvaa hyvinvointijärjestelmää. Se ei tee meistä vasemmistolaisia. Toisaalta me kannatamme tiukkaa talouspolitiikkaa. Se ei tee meistä oikeistolaisia.

– Perussuomalaisia ehkä enemmänkin voi tarkastella tällaisella kansallismielisyys-versus-globalismi-ulottuvuudella tai jollakin muulla, Purra linjaa.

Perussuomalaiset kannattaa hyvinvointijärjestelmää, mutta haluaa rajata siitä nauttivien joukkoa, sanoo puheenjohtaja Riikka Purra.

Hallitusohjelma on kuitenkin myös talouspolitiikaltaan Purrankin mielestä hyvin perussuomalainen.

– Kyllä, niin talouspolitiikassa kuin muissakin sen osissa on hyvin voimakas perussuomalainen sanoma, perussuomalaiset linjaukset. Nämä käyvät hyvin selvästi sieltä esille, valtiovarainministeri sanoo.

Purra on aiemmin kesällä kutsunut itseään fiskaalikonservatiiviksi. Fiskaalikonservatiivi tai talousliberaali toivoo valtiolta mahdollisimman vähän puuttumista talouselämään ja korostaa yksilön vastuuta itsestään.

Purra ja perussuomalaisten omakuva

Puoluejohtaja Purran omakuva perussuomalaisista antaa taustaa puolueen politiikalle.

– Meidän äänestäjämme, 620 000, siihen mahtuu totta kai monenlaisia ihmisiä, mutta hirveän suuri osa on työssäkäyviä, pienyrittäjiä, omillaan toimeentulevia, jotka välttämättä eivät saa tukia, mutta elämä saattaa olla monesti taistelua esimerkiksi hyvin paljon nousseiden arjen kustannusten parissa.

– He haluavat asua rauhassa, elää rauhassa, päättää itse omista asioistaan. He eivät halua, että heidän verorahojaan käytetään turhuuksiin, Purra kuvailee.

Vuoden 2019 eduskuntavaalitutkimuksessa havaittiin, että perussuomalaisten kannattajakunta on 20 vuodessa siirtynyt oikealle. Etenkin vuosien 2015 ja 2019 eduskuntavaaleissa puolueen kannattajat ponnahtivat kohti oikeistoa.

Tosin ainakin vielä vuoden 2019 tutkimuksessa perussuomalaisten kannattajat mielsivät itsensä vähemmän oikeistolaisiksi kuin vaikkapa keskustan kannattajat.

Perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Jani Mäkelä hakisi Suomeen mallia Virosta.

– Suomi tuntuu olevan monessa suhteessa semmoinen yhteiskunta, että täällä on tavallaan ongelma jokaiseen ratkaisuun, kun pitäisi olla ratkaisu jokaiseen ongelmaan.

– Eli lainausmerkeissä otetaan Virosta mallia, miten joitakin asioita voidaan miettiä eri tavalla ja tehdä paljon kevyemmin ja tehokkaammin, Mäkelä ehdottaa.

Voit keskustella tästä artikkelista 24.8 kello 23:een saakka.



Source link

Leave a Reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *