- 27 kesäkuun, 2023
Onko Jääkiekkoliitto valmis ryöväämään rahalla Leijoniin päävalmentajan? Toimitusjohtaja haluaa toisenlaisen ratkaisun
Jääkiekkoliiton toimitusjohtaja Sami Kauhanen kertoo, että miesten maajoukkueen päävalmentajan hakuprosessi pyritään saamaan maaliin mahdollisimman nopeasti.
Jukka Jalonen valmentaa Suomen miesten jääkiekkomaajoukkuetta vielä ensi kauden, mutta uuden päävalmentajan hakuprosessi on jo käynnistynyt. Jääkiekkoliiton toimitusjohtaja Sami Kauhanen kertoi Yle Urheilulle, että ensimmäiset palaverit on istuttu. Niissä on mietitty lähinnä sitä, minkälaista valmentajaa haetaan.
Liitto on Kauhasen mukaan tehnyt tämän vuoden aikana paljon analyysiä niin nuorten, naisten kuin miesten kisojen jälkeen. Joukkueet pitäisi saada palautettua takaisin menestyskantaan, joten Suomi-kiekon tulevaisuuden kannalta mietitään sitä, kuka on paras vaihtoehto toteuttamaan tämän.
– A-maajoukkueen valmentajalla on merkittävä rooli pelin identiteetin ja kansainvälisten havaintojen tuomiseksi maailmalta myös nuorisomaajoukkueen käyttöön, Kauhanen muistutti.
Ulkomaisen valmentajan mahdollisuutta ei ole suljettu, sillä liitto hakee parasta mahdollista vaihtoehtoa tulevaisuuden rakentamiseksi.
– Toisaalta täytyy muistaa, että aika harvoin Suomen maajoukkueen peräsimessä on ollut muu kuin suomalainen.
Haussa vapailla markkinoilla oleva valmentaja
Kauhasen mukaan keskeisiin asioihin kuuluu myös se, mikä on valmentajaehdokkaiden sopimustilanne tällä hetkellä. Liitossa tiedostetaan, että valmentajat käyvät syksyllä neuvotteluja jo kaudesta 2024–25 eteenpäin olevista sopimuksista, joten liitossa pyritään etenemään samassa aikataulussa.
Sitä, onko Jääkiekkoliitto valmis ostamaan sopimuksen alaista valmentajaa ulos sopimuksesta, Kauhanen pitää spekulatiivisena kysymyksenä.
Tällaisia valmentajia olisivat esimerkiksi Jussi Tapola ja Antti Pennanen, jotka nousivat Ylen asiantuntijoiden suosikeiksi Leijoniin. Tapolalla on sopimus sveitsiläiseen Berniin kevääseen 2025 ja Pennanen on sidottu yhtä pitkäksi ajaksi Tampereen Ilvekseen.
– Lähden siitä, että löydämme sellaisen vaihtoehdon, joka ei ole tällä hetkellä sopimussuhteessa minkään seuran kanssa. Näin ei tarvitse lähteä seuran kanssa käymään sitä keskustelua, että vapautettaisiin valmentaja tehtävistään, Kauhanen sanoi.
– Lähtökohta on, että löydämme ratkaisun henkilöstä, joka vapautuu ensi keväänä seurajoukkueesta tai jostakin muusta tehtävästä.
Kauhasen mukaan vielä ei kannata puhua nimistä, sillä prosessi on vasta käynnistynyt ja kesälomakausi on päällä. Hakuprosessi lähtee käyntiin kunnolla vasta heinäkuun loppupuolella eikä päivämäärää uuden päävalmentajan nimeämiseen ole lyöty lukkoon.
Päävalmentajan lisäksi Jääkiekkoliitto etsii samalla myös huippu-urheilun/valmennuksen johtajaa, sillä Jukka Jalonen ei jatka tehtävässä. Kauhasen mukaan prosessin etenevät rinnakkain ja molempia rekryjä viedään eteenpäin mahdollisimman nopeasti.
– Varmasti tässä on samoja henkilöitä pohtimassa sitä, mistä löytyy niitä kandidaatteja. Näkisin, että niitä voidaan viedä rinnakkain eteenpäin ja löytää molempiin tehtäviin pätevät henkilöt.