• 7 heinäkuun, 2023

Nyt puhuu mies, joka oli perustamassa homoille eheytymisleirejä: “En muuttunut, en sitten millään”


Kainuussa vietetään tällä viikolla Pridea, ja samaan aikaan Kajaanissa on järjestetty Kesäviikko-tapahtumaa, jota on väitetty erityisesti sosiaalisessa mediassa homojen eheytysleiriksi.

Monessa mediassa julkaistussa STT:n artikkelissa kerrottiin alkuviikosta, että leiriä järjestävä Elävät vedet -järjestö tunnettiin ennen Aslan ry:nä. Aslan nousi otsikoihin vuonna 2012, kun Helsingin Sanomien toimittaja soluttautui järjestön kesäleirille ja kirjoitti siitä jutun.

Jutussa toimittaja kuvailee muun muassa sitä, kuinka hänen homouttaan yritettiin rukoilla pois.

Leirin vetäjinä olivat Andy ja Sirkku Chambers, jotka toimivat edelleen Elävät vedet -järjestössä.

Sirkku Chambers sanoo, ettei Kesäviikko-tapahtumassa eheytetä ketään.

– Se on kaikenlaisten rikkinäisten ihmisten eheytysleiri, paranemisleiri, mutta se ei ole eheyttämisleiri. Se sana on vallankäyttöä, Chambers sanoo.

Chambers kertoo toimineensa Elävät vedet -yhdistyksessä 25 vuotta. Tuona aikana järjestö on ollut julkisuudessa juuri homojen eheyttämisestä.

Se, että järjestön kesäleiri on ollut samaan aikaan priden kanssa, on Chambersin mukaan sattumaa (Kainuun Sanomat).

Rauhan majatalon julkisivu. Etualalla on iso kivi, jonka pinnalla lukee metallisin kirjaimin "Rauhan majatalo".

Kajaanilaisessa Rauhan majatalossa järjestettiin Elävät vedet ry:n Kesäviikko-leiri heinäkuun alussa. Leiriä markkinoitiin muun muassa heille, jotka ovat elämässä eksyksissä emotionaalisesti tai seksuaalisesti. Kuva: Antti Valtteri Tauriainen / Yle

Eheytyshoidot ovat olleet viime aikoina laajasti julkisessa keskustelussa, koska niiden kieltämistä ajanut kansalaisaloite etenee eduskuntaan. Eheytyshoitoja pitävät haitallisena muun muassa Suomen psykiatriyhdistys ja Suomen psykologiliitto.

Eheytymishoidosta kokemusta on vantaalaisella Pentti Ahosella, joka yritti muuttua ja omien sanojensa mukaan jättää homouden taakseen. Leirit kääntyivät kuitenkin tarkoitustaan vastaan.

Perustajajäsen: ”Meillä oli tavoitteena muuttua heteroiksi”

Vantaalainen Pentti Ahonen on yksi Eläviä vesiä edeltäneen Aslan ry:n perustajajäsenistä. Ahosen mukaan toiminta alkoi, kun joukko uskovaisia homoja yritti muuttaa itsensä.

Ahonen on lähtöisin helluntailaisesta perheestä ja tuli itse uskoon 13-vuotiaana.

Hän kertoo käyneensä mielessään taistelua murrosiästä saakka seksuaalisesta suuntautumisestaan.

Lopulta Ahonen kertoo löytäneensä suuren rakkauden vastakkaisesta sukupuolesta, ja he päätyivät naimisiin. Lapsia tuli kaksi. Kuitenkin avioliitto päättyi Ahosen mukaan riitaisana, ja Ahonen kertoo jääneensä yksin lasten ja vaimon lähtiessä.

– Niihin aikoihin homosuhteet olivat rikollisia. Kun rikos poistettiin laista 1971, se jäi vielä sairaudeksi vuoteen 1981 saakka. Helluntaiseurakunnissa se oli jyrkästi kiellettyä ja pahan luokan synti, Ahonen summaa.

Pentti Ahonen ja Jyri Autio.

Pentti Ahonen kuvattuna elämänkumppaninsa Jyri Aution kanssa. Ahonen kertoo, ettei olisi vielä 20–30 vuotta sitten uskaltanut kertoa tarinaansa. Silloin homous oli hänen mukaansa hävettävää ja kiellettyä. Kuva: Petteri Sopanen / Yle

Nykyään 81-vuotias Ahonen kertoo, että nuoruudessa halu muuttua oli kova.

– Useita vuosia avioeroni jälkeen eräs naisystäväni sai minut mukaansa Ryttylään Kansanlähetyksen keskukseen, jossa pastori Mikko Aalto oli järjestänyt keskustelutilaisuuden amerikkalaisen Frank Worthenin kanssa. Worthen kertoi olleensa kymmeniä vuosia homomaailmassa ja päässeensä ”kuiville” Jeesuksen avulla.

Ahonen kertoo uskoneensa Worthenin sanomaa.

– Meitä uskovia homoja alkoi kokoontua pieneen opintopiiriin keskustelemaan ja tutkimaan Worthenin alustuksia. Tästä kehittyi sitten Aslan ry, joka jatkoi homojen eheytystä. Meillä oli tavoitteena muuttua heteroiksi. Uskoin jossain vaiheessa, että minäkin muuttuisin. En muuttunut, en sitten millään.

Lopulta Ahonen jäi pois toiminnasta reilu 20 vuotta sitten. Ahosen mukaan osa hänen tuntemistaan muutosta yrittäneistä on traumatisoitunut toiminnasta.

Ahonen on kuitenkin jatkanut helluntaiseurakunnan piirissä, vaikka asuu tänä päivänä miehen kanssa.

Kuuntele audio, jossa Ahonen kertoo millaista alun ”eheytysleireillä” oli.

Lue myös: Vanhat miehet ravistelivat ja manasivat demonia ulos Mikaela Rusista – nyt hän toivoo, ettei kukaan kokisi samaa

Leirin vetäjä uskoo muutoksiin seksuaalisessa suuntautumisessa

Elävät vedet ry:n toiminnasta Pentti Ahosella ei ole kokemusta, mutta hän on tutustunut Aslanin jatkajajärjestön toimintaan.

Eroavaisuuksia hän huomaa ainakin siinä, ettei Elävät vedet lupaa muutosta niin kuin Aslanin aikaan luvattiin.

– Kuitenkin vihjataan, että voi muuttua, vaikka sitä ei luvata suoraan, Ahonen sanoo.

Esimerkiksi Elävien vesien toukokuun uutiskirjeessä Kajaanissa vietettävää Kesäviikkoa kuvaillaan seuraavasti:

Kesäviikko sopii erityisesti niille, joilla on ongelmia ihmissuhteissaan, emotionaalisella tai seksuaalisella alueella. Suosittelemme Kesäviikon käymistä useammin kuin kerran, koska eheytymisprosessi kestää yleensä pitkään.

Elävät vedet

Sirkku Chambers sanoo, että heidän leirillään käsitellään lapsuuden traumoja, eivätkä he hänen mukaansa väännä ketään mihinkään muottiin. Hän näkee, että kun persoonallisuus kehittyy koko iän ajan, seksuaalisuuskin voi muuttua, koska se on osa ihmisen persoonallisuutta.

– Meille voi tapahtua muutoksia seksuaalisessa suuntautumisessa, sanoisin näin. Ei niin, että ihminen muuttuu homosta heteroksi, se on liian dramaattista kieltä, vaan ihminen voi havaita muutoksia seksuaalisessa suuntautumisessaan.

Chambers sanoo, että he eivät milloinkaan kysy leiriläisten seksuaalisesta suuntautumisesta.

– Luulen, että meillä on hyvin vähän ihmisiä, jotka ovat aktiivisesti missään Pride-liikkeessä mukana. Meidän maine on sellainen, että tämä on konservatiivinen järjestö, tänne tulevat ne, jotka hyväksyvät sen, että uskomme miehiin ja naisiin.

Vaikka leireille osallistutaan vapaaehtoisesti, voi taustalla kuitenkin olla painostusta, arvioi Uskontojen uhrien tuki ry:n toiminnanjohtaja Joni Valkila.

UUT:n mukaan on monia uskonnollisia yhteisöjä joissa ihmisiä kontrolloidaan, ja seksuaalisesta suuntauksesta uskonyhteisöissä voidaan rangaista, esimerkiksi eristämällä yhteisöstä tai perheenjäsenistä.

Yhdistys on kirjoittanut kannanoton aiheesta nettisivuille, jossa sanotaan muun muassa eheytyshoitojen rikkovan sateenkaarivähemmistöihin kuuluvien ihmisoikeuksia ja että ne ovat hengellistä väkivaltaa.

Eroaako sitten Aslanin ja toimintaa jatkaneen Elävät Vedet ry:n toiminta toisistaan? Siihen Valkila ei osaa antaa vastausta, koska järjestöjen toiminnasta ja leirien tapahtumista on saatavilla vain vähän tietoa ulkopuolisille.



Source link

Leave a Reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *