• 7 elokuun, 2023

Maanantaiksi luvassa hellelukemia lähes koko maahan – tiistaina ukkostaa


Foreca ennustaa maanantaiksi 30 asteen hellettä. Tiistaina lämpö purkautuu ukonilmana.

Salama iskee synkällä taivaalla talon kattojen ja puiden takana.

Maanantain helle purkautuu ukkosena tiistaina. Kuva: Sari Gustafsson / Lehtikuva

Suomeen ennustetaan lähipäiviksi kosteankuumaa hellettä, kertoo sääpalvelu Foreca.

Ennusteen mukaan samanaikaisesti välimerellisen ilman kanssa saadaan tuulia, sateita ja ukkosia. Forecan mukaan lämpötila kipuaa laajalla alueella kolmeenkymmeneen asteeseen ja jopa sen yläpuolelle.

Forecan meteorologi Joanna Rinteen mukaan rajuilmat saattavat tuulien, sateen, rakeiden ja salamoiden takia olla pahimmillaan paikallisesti hyvinkin vaarallisia. Osassa Suomea tiistain vastainen yö voi olla jopa trooppinen. Se tarkoittaa, että yölämpötila ei pääse laskemaan alle 20 asteen ollenkaan.

Helle purkautuu ukkosiin tiistaina

Huomiseen mennessä Suomeen saapuu ennusteen mukaan ukkosia mukanaan tuoma kylmä säärintama. Helle purkautuu tiistaina ja keskiviikkona ukkosiin ja sateisiin.

Foreca on muuttanut sääennustettaan ukkosten maantieteellisestä sijainnista niin, että huomisen tiistain voimakkaimpien ukkosten ennustettu sijainti on liikkunut maan eteläosasta pohjoisemmaksi Suomeen.

Suomessa voidaan saada mahdollisesti rajujakin ukkosia, mutta ne eivät tule osumaan kaikkialle. Myös tuulet ovat kovia ja tulevat puuskissa.

– Puuskat voivat olla jopa niin voimakkaita, että pieniä oksia katkeilee paikallisesti, ennustaa meteorologi Rinne.

Tuulisinta on länsinaapureissa

Forecan mukaan tuulisinta on tiistaina eteläisen Ruotsin, Norjan ja Tanskan alueella, missä tuulenpuuskat voivat saada jopa 30 metrin sekuntivauhdin.

Ruotsin ja Norjan sateissa ja Baltian ukkosissa matalapaineeseen liittyvät sääilmiöt voimakkaimmillaan. Ruotsissa ja Norjassa myös kaupunkitulvat ovat mahdollisia.



Source link

Leave a Reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *