- 24 helmikuun, 2023
Historiallisen Kuusiston linnan kaivelijaa ei ole saatu kiinni – Metsähallitus epäilee, että kuopista kaivettiin onkimatoja
Kaarinassa sijaitsevan Kuusiston piispanlinnan raunioilta löydettiin kesällä 2021 maahan kaivettuja kuoppia. Metsähallitus teki luvattomasta kaivamisesta rikosilmoituksen, mutta tutkinta ei ole edennyt.
Varsinais-Suomessa, Kaarinan Kuusistossa sijaitsevan historiallisen piispanlinnan raunioilta taannoin löytyneiden kuoppien kaivajaa ei ole tavoitettu.
Metsähallitus teki vuonna 2021 rikosilmoituksen muinaismuistolain suojaaman kiinteän muinaisjäännöksen alueella maahan kaivetuista kuopista.
Metsähallituksen kulttuuriperinnön hankinta-asiantuntija Hilja Palviainen kertoo, että vaikka rikosilmoitus on tehty, ei tutkintaa hänen tietojensa mukaan ole aloitettu.
Muinaismuistoalueella kaivaminen vaatii aina kaivamisluvan tai tutkimusluvan. Luvan myöntää Museovirasto. Luvan saaminen edellyttää arkeologin tutkintoa ja tutkimussuunnitelmaa.
– Olemme arvelleet, että kuopat liittyvät ehkä onkimatojen kaivamiseen. Jos näin on, kaivaminen on mitä todennäköisimmin tehty tietämättä sitä, miten paljon vahinkoa sillä voidaan aiheuttaa, Palviainen kertoo.
Palviaisen mukaan usein unohdetaan, että kaivaminen ei ole jokamiehenoikeus, vaan se vaatii aina maanomistajan luvan paikasta riippumatta. Kuusistossa kyse on kaiken lisäksi muinaismuistoalueesta, jossa kaivaminen on vielä erikseen kielletty muinaismuistolain nojalla.
Kuusiston piispanlinnan muinaisjäännöksen arvot ovat maakerroksissa, joista arkeologisilla keinoilla selvittää linnan käyttöajan elämäntapoja tarkasti.
– Kuusiston piispanlinna on esimerkiksi Koroistenniemen piispanistuimen ja Turun linnan ohella nykyisen Suomen alueen ensimmäisiä ja siten vanhimpia järjestäytyneen esivallan paikkoja, ja siksi tutkimuksellisesti erittäin tärkeitä kohteita, Palviainen muistuttaa.
Kuusiston piispanlinna on perustettu 1200–1300-luvun taitteessa. Linna purettiin Kustaa Vaasan käskystä vuonna 1528.