• 20 elokuun, 2023

Englannin Lucy Bronzesta tuli kiukuttelunsa ja hölkkäilynsä vuoksi konna – asiantuntija nosti esiin seikan, mikä olisi voinut kääntää kaiken


Englannin naisten jalkapallomaajoukkue sai viime kesänä nauttia, kun se paineli vastustamattomasti EM-kultaan kotikisoissaan.

Tänä kesänä joukkue puolestaan koki loppuottelujen kurjemman puolen. Espanja kaatoi Englannin ja sai juhlia maailmanmestaruutta englantilaisten nenän edessä.

Mestaruus tuli niukoin lukemin 1–0. Olga Carmonan avausjaksolla ampuma tarkka potku alanurkkaan riitti lopulta voittoon saaka.

Sitä kuitenkin edelsi Englannin kokeneen Lucy Bronzen virhe sekä ennen kaikkea turha ratkaisu, joka rakensi lopulta koko maalipaikan käyntiin.

Voit katsoa tilanteen jutun pääkuvan paikalla olevalta videolta.

Englannin oikealla laidalla pelaava Bronze oli ajautunut palloa kuljettaessaan keskikentän ytimeen. Neljän espanjalaisen saartama Bronze olisi pystynyt jakamaan pallon muille englantilaisille, mutta päätti ottaa pitkään kuljetukseensa vielä yhden kosketuksen.

Espanjan Aitana Bonmati riisti pelivälineen, Teresa Abelleira keräsi irtopallon ja käynnisti vastahyökkäyksen.

Bronze sen sijaan teki kokeneelle pelaajalle poikkeuksellisen ratkaisun. Hän pysähtyi pallonmenetyksen jälkeen paikoilleen, levitti kätensä ja jäi sadattelemaan. Kun pallo matkasi jo kohti hänen aluettaan, Englannin oikeaa laitaa, hölkkäili Bronze vielä rauhallisesti kohti puolustusta. Hetkeä myöhemmin Carmona tuuletti ottelun avausmaalia.

-

Lucy Bronze teki virheen, joka johti Espanjan maaliin. Kuva: Offside via Getty Images
-

Lucy Bronze oli itsekin pettynyt suoritukseensa. Kuva: FIFA via Getty Images

Ei ensimmäinen kerta

Ylen kisastudiossa Bronzen teko nostettiin heti puoliaikastudiossa tikunnokkaan.

– En ymmärrä, mihin katiskaan hän ajaa tuossa. Sitten hän jää levittelemään käsiään tuohon ja sadattelemaan, Heidi Pihlaja kuvaili.

Asiantuntija Jonne Kunnas puolestaan vertasi tilannetta Mestarien liigan finaaliin aiemmin keväällä. Tuolloinkin FC Barcelonaa edustava Bronze ajautui kuljetuksellaan keskustaan, ei pelannut palloa eteenpäin ajoissa ja joutui riiston kohteeksi. Tuolloin Wolfsburgin Ewa Pajor tälläsi tästä virheestä ottelun avausmaalin.

Tuossa ottelussa Espanjan maajoukkuenaisten tähdittämä Barcelona käänsi pelin ja nousi mestariksi, nyt samat joukkuekaverit veivät Bronzelta maailmanmestaruuden.

– Tilanne oli hyvin samankaltainen kun sen finaalin menetys. Bronze on hyvä pelaaja pallon kanssa ja isossa roolissa rakentelun kannalta, mutta häneltä tulee liikaa tuollaisia suorituksia. Niissä hän ajaa sellaisiin tiloihin, joissa hän itse tukkii kaikki omat vaihtoehtonsa, kun hänen päätöksentekonsa ottaa ihan liian kauan, Kunnas kuvailee tilannetta.

– Se mikä häiritsee todella paljon on juuri tuo hänen reaktionsa. On tärkeää mitä tapahtuu pallonmenetyksen jälkeen. Kun Englannin laita-alueet ovat tuossa heidän pelitavassaan haavoittuvaisia, niin tuossa tilanteessa puolustaminen heti on avainosassa. Lisäksi kiukuttelu antaa huonon esimerkin koko joukkueelle, sillä hän on sen verran kokenut pelaaja.

Pilkkupsyykkaus toimi

Toisella puoliajalla Bronze oli kuitenkin osasankarina puolustuspäässä toisessa tilanteessa.

Espanja sai Englannin Keira Walshin käsivirheen myötä rangaistuspotkun. Kun Jennifer Hermoso asteli ampumaan pilkkua, hyppäsi Bronze psyykkauspuuhiin.

Hän marssi Hermoson likelle ja meni osoittamaan, että tämä olisi asettanut pallon väärin pilkulle. Erotuomari Toni Penso ja kaksi muuta espanjalaispelaajaa joutuivat työntämään Bronzen tilanteesta pois.

Yksi kerta ei riittänyt. Bronze marssi hetken päästä takaisin rangaistusalueelle ja jatkoi Hermoson häiritsemistä.

Tämän jälkeen Hermoso pääsi viimein ampumaan, mutta pilkku jäi vaisuksi ja suoraan maalivahti Mary Earpsin syliin. Torjunnan jälkeen Bronze osoitti tuuletuksensa vielä suoraan espanjalaishyökkääjän suuntaan.

Voit katsoa Bronzen psyykkaamista alla olevalta videolta.

Jos Englanti olisi kääntänyt pelin itselleen, Bronzen suoritus ennen rangaistuspotkua olisi tehnyt hänestä taas vuorostaan sankarin.

– Tuolle on pakko syttyä, Kunnas toteaa.

– Tämä taas kerran korostaa sitä nykyistä totuutta, että rangaistuspotkujen ampuminen ja niiden torjuminen on joukkuesuoritus. Se vaikuttaa todella selkeästi tutkimustietojen mukaan maalintekoon, jos pilkun laukominen viivästyy tuolla tavalla.

Kunnas kertoo arvostavansa Bronzen kykyä tehdä voittava peliteko myös likaisemmallakin tavalla.

– Ei tuo ole jalkapalloromanttisinta, mutta se on tehokasta. Ensin hän käy kertomassa pariin otteeseen asioita Hermosolle ja koskemassa palloon. Kaikki nuo teot ovat aivan taatusti asioita, mitä Englannin erikoistilannetiimi on myös toivonut hänen tekevän. Ne kaikki pienentävät todennäköisyyttä maalintekoon.

Voit katsoa Earpsin torjunnan alla olevalta videolta.



Source link

Leave a Reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *