• 5 heinäkuun, 2023

”En ollut varautunut tällaiseen, tunnelmat ovat kaksijakoiset”



Perussuomalaiset on päättänyt tänään keskiviikkona puoluehallituksen ja eduskuntaryhmän yhteiskokouksessaan valita elinkeinoministeriksi Wille Rydmanin.

Rydman kertoo yllättyneensä perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purran päätöksestä esittää häntä ministeriksi.

– En ollut varautunut tällaiseen. Tunnelmat ovat kaksijakoiset. Otan haasteen vastaan samalla hiukan raskain sydämin, koska hyvä ystäväni Vilhelm Junnila on juuri joutunut eroamaan tästä tehtävästä. Hän joutui mielestäni eroamaan epäasiallisten ja leimaavien väitteiden johdosta, toteaa Rydman Ylelle.

Rydman hoitaa tehtävää kaksi vuotta, jonka jälkeen Sakari Puisto (ps.) jatkaa tehtävää.

Rydman kertoo olevansa hyvin tietoinen siitä, että ministerin tehtävät ovat raskaita.

– Olen siitä täysin tietoinen. Vähän kahtalaisin tunnelmin, että en haasteita pelkää, mutta olisi tietysti ollut mukava viettää kesätaukoa. Ne suunnitelmat meni nyt uusiksi.

Rydman toivoo, että hallituksen myrskyisä alkutaival rauhoittuisi tiistaina käydyn pelisääntökeskustelun myötä.

– Kaiken parhaan tietoni mukaan se on ollut aika hyvä keskustelu. Jos niihin johtopäätöksiin, mihin on tultu, sitoudutaan, niin en näe mitään ongelmaa. Tämä on maa, joka perustaa oman edustuksellisen demokratian monipuoluejärjestelmälle. Ei tämä ole lähivuosikymmenten kirjavin hallitus. On tiettyjä uusia elementtejä, joiden kanssa ainakin joidenkin osalta joudutaan harjoittelemaan.

Siirtyi alkuvuodesta perussuomalaisiin erottuaan kokoomuksesta

Ennen tämän kevään valintaa Rydman oli kokoomuksen kansanedustajana kaksi kautta kevään 2015 eduskuntavaaleista lähtien. Pääministeri Petteri Orpo (kok.) viestitti avustajiensa välityksellä, ettei hän kommentoi Rydmanin valintaa elinkeinoministeriksi.

Rydman ottaa ministerisalkun vastaan Vilhelm Junnilalta (ps.), joka pyysi eroa tehtävästä viime perjantaina. Alun perin uuden elinkeinoministerin nimen piti selvitä torstaina.

37-vuotias Wille Rydman on koulutukseltaan valtiotieteiden maisteri. Hän siirtyi alkuvuodesta perussuomalaisiin oltuaan liki 20 vuoden ajan kokoomuksen jäsen. Tuolloin kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo kertoi tapaamisesta, jonka myötä oli päädytty Rydmanin eroon. Orpo totesi tuolloin vuosi sitten, ettei Rydmanilla ollut luottamusta.

Rydman erosi kokoomuksen eduskuntaryhmästä vuoden 2022 kesäkuussa sen jälkeen, kun Helsingin Sanomat uutisoi, että Rydman olisi käyttäytynyt ahdistavasti nuoria naisia ja tyttöjä kohtaan.

HS:n jutun julkaisun jälkeen KRP aloitti heinäkuussa esitutkinnan Rydmanista. KRP:n mukaan epäilty seksuaalirikos tapahtui vuonna 2015 ja kohdistui tekohetkellä täysi-ikäiseen asianomistajaan.

Joulukuussa 2022 syyttäjälaitos tiedotti, että Rydmania vastaan ei nosteta syytettä. Esitutkinnan kohteena ollutta raiskausepäilyä ei mainittu Helsingin Sanomien jutussa. HS:n jutussa ei väitetty Rydmanin syyllistyneen rikoksiin.

Rydman sanoo Ylelle, että ei aio antaa HS:n juttuun liittyvien asioiden häiritä ministerintyössä.

– Itse ajattelin keskittyä töiden tekemiseen. Toki olemme saaneet huomata sen, että jotkut mediat tekevät juttua jopa solmion kuvioista, joten mistäs sitä ikinä tietää, mitä eteen milloinkin tulee, Rydman sanoo.

HS: Purra kertoo, ettei valinnasta kerrottu hallituskumppaneille

Perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra kertoo Helsingin Sanomille, ettei Rydmanin valinnasta kerrottu muille hallituspuolueille etukäteen. Päätöksestä tiedotettiin heti, vaikka valinta oli määrä julkaista huomenna torstaina.

Purra kertoo HS:lle, että Rydman valittiin muun muassa kansainvälisen osaamisen ja kielitaidon perusteella.

Päätös tehtiin osaamisen, kokemuksen ja erityisesti salkkuun sopivien ominaisuuksien perusteella, meillä ei muita ministerinvalintaperusteita ole, kommentoi Purra valintaa HS:lle.

Purra kertoo Ylelle, että nimitys oli yksimielinen.

– Toki tilanne oli nyt murheellinen, koska Vilhelm Junnila erosi elinkeinoministerin paikalta ja olemme tässä tilanteessa jossa emme haluaisi olla. Mutta joka tapauksessa yksimielinen päätös ja olemme tyytyväisiä siihen.

Puisto: Ministeriys kahden vuoden päästä sopii mainiosti

Sakari Puisto kertoo Ylelle, että hänen ministerikautensa aikaistamisesta käytiin keskustelua Junnilan eron jälkeen.

– Kyllä se oli esillä, hän sanoo.

Puisto kertoo harkinneensa asiaa, mutta päätyi pitämään kiinni aikaisemmin sovitusta työnjaosta.

Puiston mukaan vaa’assa painoivat arviot tehtävän hoitamisesta ja omasta tilanteesta. Puisto toimii tällä hetkellä talousvaliokunnan johtajana. Tehtävä on mieluinen, ja siirtyminen kahden vuoden päästä ministeriksi sopii hänelle mainiosti.

– Kombinaatio sopii kerrassaan erinomaisesti.

Purran mukaan Puistolle tarjottiin neljää vuotta, mutta hän päätti itse olla tarttumatta siihen.

– Ihan kuten muissakin puolueissa, joissa salkkuja jaetaan, halutaan laajentaa. Toisaalta, kuten Sakari Puisto itsekin on viestinyt Twitterissä hetki sitten, niin hänelle myös tarjottiin tätä neljää vuotta, mutta se ei sopinut hänen omaan elämäntilanteeseensa. Että jatkoimme tällä 2+2, puheenjohtaja sanoi.

Juttua päivitetään.



Source link

Leave a Reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *