• 4 maaliskuun, 2023

Bussilakko ei tuonut kuljettajien työoloihin selkeitä parannuksia – vessataukojen järjestelyyn perustettiin työryhmä


Linja-autoalan työriitaan saatiin sopu, kun osapuolet hyväksyivät perjantai-iltana syntyneen neuvottelutuloksen.

Työntekijöitä edustavan AKT:n puheenjohtaja Ismo Kokko kertoi aiemmin, palkankorotukset ovat samankaltaisia kuin muissakin AKT:n sorvaamissa sopimuksissa eli noin kuusi prosenttia.

AKT:n tavoitteena oli saada myös parannuksia kuljettajien työoloihin, mutta merkittäviä parannuksia ei saatu kirjauksiksi uuteen työehtosopimukseen.

Lohduksi paikallista sopimista

Paikallisliikenteessä kuljettajien työpäivän pituus voi olla 11,5 tuntia. Ajoa voi olla 5,5 tuntia putkeen ennen ensimmäistä puolen tunnin taukoa, kertoo AKT:n edunvalvontapäällikkö Harri Pasanen.

Lyhyempiäkin päiviä voi olla.

Pitkien päivien lisäksi kolmena päivänä viikossa lepoaika voi jäädä yhdeksään tuntiin.

AKT halusi lyhentää työpäiviä ja pidentää lepoaikoja, mutta joutui tyytymään paikallisen sopimisen mahdollisuuteen.

Yrityksiin tulee siis mahdollisuus sopia paikallisesti lyhyempien työpäivien kokeiluista – jos työnantaja ja työntekijät haluavat.

– Kaikki on paikallisen kokeilun varassa. Jos se tuottaa hyviä tuloksia, ehkä seuraavalla tes-kierroksella jopa saadaan ne (lyhyemmät päivät) sinne työehtosopimukseen.

Kaukoliikenteessä työpäivät ovat vielä pidempiä, mutta taukoihin on Pasasen mukaan paremmat mahdollisuudet.

– Olen itse ollut parikymmentä vuotta linja-auton kuljettaja ja tiedän kokemuksesta, että on ihan eri asia ajaa kaupunkiliikenteessä, kytätä liikennevaloja, risteyksiä ja muuta liikennettä. Se on aivan toisenlaista kuin ajaa pikavuoroa vaikkapa Helsingistä Ouluun.

Auto- ja kuljetusalan edunvalvontapäällikkö Harri Pasanen Valtakunnansovittelijan toimiston edessä Helsingin Bulevardilla.

AKT:n edunvalvontapäällikkö Harri Pasanen kertoo työskennelleensä itsekin pitkään linja-autonkuljettajana. Kuva: Toni Määttä / Yle

Vantaalainen linja-autonkuljettaja Sauli Hannikainen suhtautuu skeptisesti paikallisen sopimisen toteutumiseen.

– Käsittääkseni työnantaja voisi käyttää siinä meidän pekkastunteja työpäivien lyhentämiseen, eli se olisi vähän ojasta allikkoon.

Pekkaspäivät ovat Hannikaisen mukaan kuljettajille tärkeitä, sillä ne tuovat kevennystä työhön.

Vessaan pääsy on kiinni myös kaupungista

Pitkien työpäivien sisällä ongelmaksi muodostuu vessaan pääsy. Tai sitten vessaa ei ole lainkaan.

Uuteen työehtosopimukseen ei tullut kirjausta, joka pakottaisi työnantajat järjestämään vessoja päätepysäkeille.

Sen sijaan perustetaan työryhmä, jossa työntekijä- ja työnantajapuoli miettivät Pasasen mukaan yhdessä keinoja tilojen järjestämiseen.

Pasanen siirtäisi vastuuta tilojen järjestämisestä myös bussiliikenteen tilaajille eli käytännössä kaupungeille.

Pääkaupunkiseudulla tilaaja eli Helsingin seudun liikenne (HSL) huolehtii tauko- ja wc-tilojen järjestämisestä ja laskuttaa niiden käytöstä bussiyhtiöitä eli liikennöitsijöitä, Pasanen kertoo. Muissa kaupungeissa asia on jätetty pääasiassa liikennöitsijän vastuulle.

– Ja kun liikennöitsijä voittaa kilpailutuksessa muutamaksi vuodeksi joitakin linjoja, niin sinällään ymmärränkin sen, ettei liikennöitsijä rupea kovin suuria rakennelmia pystyttämään.

– Työryhmän tarkoitus on vaikuttaa kaupunkien viranomaisin ja miettiä, millaista aloitetta voitaisiin tehdä jopa lainsäädännön osalta tähän asiaan.

Yle seurasi neuvottelutuloksen hyväksymistä myöhään perjantai-iltana AKT:n toimistolla Helsingin Hakaniemessä.

”Herättänee myös tyytymättömyyttä”

Vantaalainen linja-autonkuljettaja Sauli Hannikainen kertoo, että kollegoiden keskuudessa reaktiot ovat olleet pettyneitä.

– Paljonhan sitä kritiikkiä tulee, että taaskaan ei saatu mitään aikaan. Mutta kyllä minä ymmärrän neuvottelijoita, että onhan se hankala tilanne.

Myös AKT:n Pasanen myöntää, ettei neuvottelutulos ei ihan ollut sitä, mitä alalla odotettiin.

– Se (neuvottelutulos) on hyväksytty hyvin pitkin hampain ja todennäköisesti herättää myös tyytymättömyyttä.

– Siihen me kuitenkin päädyimme, että emme halunneet jatkaa työtaistelua pidempään. Ymmärretään, millainen haitta siitä lakosta on kuitenkin ihmisille, jotka bussia käyttävät.

Pasanen huomauttaa, että neuvotteluissa puhuttiin myös alan kuljettajapulasta.

– Olisi myös työnantajapuolen etu tehdä alasta houkuttelevampi. Tämän mittaiset työpäivät ja vessojen puutteet eivät varmaan houkuttele, jos ihminen näitä asioita selvittää ennen kouluttautumistaan, Pasanen näpäyttää.

Tunnelmia lakon alkamispäivältä keskiviikolta. Linja-autoasemalla päivystäneet lakkovahdit toivoivat työehtojen parantumista.



Source link

Leave a Reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *