• 4 toukokuun, 2023

Ammattiliitoilta lakkovaroitus yksityiselle sosiaalipalvelualalle – katso lista hoivakodeista ja päiväkodeista, joita lakko uhkaa


Liittojen lakkovaroitus koskee useita Attendon ja Esperi Caren hoivakoteja sekä yksityisiä päiväkoteja.

Vanhus kahvin ääressä.

Lakkovaroituksen piirissä ovat kohdennetut ympärivuorokautisen palveluasumisen ja varhaiskasvatuksen yksiköt. Arkistokuva. Kuva: Jyrki Lyytikkä / Yle

Pilvi Pitkäranta,

Hanna Hanhinen

Useat ammattiliitot ovat kertoneet torstaina lakkovaroituksista yksityiselle sosiaalipalvelualalla. Lakot kohdistuvat ympärivuorokautiseen palveluasumiseen ja yksityisiin päiväkoteihin.

Lakoista ovat kertoneet muun muassa Suomen lähi- ja perushoitajaliitto Super, Tehy, Erto, ammattiliitot Jyty sekä JHL ja sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö Talentia.

Palveluasumista koskeva lakko kestää viisi vuorokautta. Sen on tarkoitus alkaa 23. toukokuuta ja päättyä 27. toukokuuta. Lakko osuu muun muassa Attendon, Esperi Caren ja Mehiläisen hoivakoteihin.

Esimerkiksi ammattiliitto Jyty kertoo tiedotteessaan (siirryt toiseen palveluun), että työnseisauksen ulkopuolle rajautuvat ”asiakkaan terveydentilasta johtuvat, työntekijän jatkuvaa ja välitöntä läsnäoloa edellyttävät tehtävät, joiden suorittaminen on välttämätöntä asiakkaan hengen vaarantumisen ehkäisemiseksi”.

Superin tiedotteessa (siirryt toiseen palveluun)mainitaan, että hyvinvointialueella on lakiin perustuva velvollisuus turvata asiakas- ja potilasturvallisuus, jos yksityinen työnantaja ei siihen pysty.

Hyvinvointialue voi esimerkiksi ottaa hoivakodin toiminnot haltuunsa, mikäli asiakas- ja potilasturvallisuus sitä edellyttää. Hyvinvointialue voi myös siirtää asiakkaat tarvittaessa omiin toimipisteisiinsä, Super kertoo.

Päiväkodit menevät lakkoon kahdeksi päiväksi

Yksityisiä päiväkoteja koskeva lakko on kaksipäiväinen. Sen on määrä alkaa 23. toukokuuta kello 00.01 ja päätty 24. toukokuuta kello 23.59. Lakko koskee muun muassa useita Norlandia-konsernin, Pilke-päiväkotien ja Touhulan yksiköitä.

Yksityiselle sosiaalipalvelualalla alkoi tämän viikon tiistaina kaksiviikkoinen ylityö- ja vuoronvaihtokielto.

Yksityisellä sosiaalipalvelualalla työskentelee yli 70 000 palkansaajaa. Alan työehtosopimusneuvottelut kariutuivat tuloksettomina huhtikuun lopussa.

Täydennetty 4.5.2023 kello 14.25: lisätty kappaleet potilasturvallisuuden takaamisesta Superin tiedotteen pohjalta ja väliotsikko.

Juttua korjattu klo 13.47. Lakot alkavat toukokuussa, eivät huhtikuussa.



Source link

Leave a Reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *