- 27 kesäkuun, 2023
Poliisi takavarikoi koiran, vei metsään ja ampui – rikosoikeuden professorin mukaan lopettamispäätös kuuluu tuomioistuimelle
Poliisi takavarikoi ja lopetti ohikulkijoiden kimppuun hyökänneen koiran Päijät-Hämeen Heinolassa. Aggressiivinen koira ehti noin puolen vuoden aikana purra tiettävästi kolmea ihmistä.
Rikosoikeuden professori Matti Tolvanen kyseenalaistaa Hämeen poliisin päätöksen ampua häiriötä aiheuttanut koira.
Tapahtumat alkoivat vuoden 2022 lokakuussa. Koira oli ollut hississä omistajansa kanssa. Hissin ovella koira yllättäen puri hissiä odottavaa henkilöä. Koiran omistaja poistui koiran kanssa paikalta jättämättä yhteystietojaan. Ambulanssi kävi hoitamassa uhrin vammoja.
Seuraavan kerran koira hyökkäsi ihmisen kimppuun Heinolan keskustassa toukokuun lopulla. Koira oli kadulla kävellessään purrut vastaan tullutta henkilöä, joka liikkui rollaattorin avulla. Koiran omistaja poistui paikalta yhteystietoja jättämättä.
Viimeiseksi jäänyt hyökkäys tapahtui 17. kesäkuuta. Koiran omistaja ei ollut kotona. Koira oli päässyt avonaisesta ovesta rappukäytävään, jossa se hyökkäsi ihmisen kimppuun. Uhri pakeni koiraa tuuletusparvekkeelle. Uhrille aiheutui lieviä vammoja.
Poliisin saapuessa paikalle koiran omistajan tuttavat olivat ehtineet saada koiran hallintaansa ja sulkeneet sen takaisin asuntoon.
Poliisi lopetti koiran metsässä
Poliisi takavarikoi koiran, vei sen metsään ja lopetti eläimen ampumalla.
Rikoskomisario Ville Hahl Hämeen poliisilaitokselta sanoo, että poliisilla oli oikeus lopettaa takavarikoimansa koira eläinsuojelulain nojalla.
Kyseisen lain mukaan takavarikoitu eläin saadaan heti lopettaa, myydä tai muutoin luovuttaa, jos sen hoidon järjestäminen ei ole mahdollista tai muutoin tarkoituksenmukaista.
Hahl sanoo koiran olleen todennäköisesti niin vaarallinen, ettei sitä olisi voinut sijoittaa mihinkään.
– Tuollainen koira, joka on nyt useamman henkilön päälle käynyt, ja omistaja on kykenemätön huolehtimaan siitä. Se ei siedä vieraita ja yrittää poliisin päälle. Ei ole enää tarkoituksenmukaista pistää sitä käytännössä johonkin koirahoitolaan vuodeksi odottamaan mahdollisesti tuomioistuimen päätöstä, Hahl sanoo.
Rikosoikeuden professori: Tuomiovalta on ainoastaan tuomioistuimella
Rikos- ja prosessioikeuden professori Matti Tolvanen Itä-Suomen yliopistosta on eri linjoilla. Tolvasen näkemyksen mukaan tilanteessa, jossa koira on hallinnassa ja siitä ei ole enää vaaraa, tulisi poliisin hakea eläimen lopettamispäätös tuomioistuimesta.
– Jos koira ei juuri sillä hetkellä aiheuta vaaraa, poliisin pitää takavarikoida se. Tuomioistuin päättää sitten, mitä takavarikoidulle eläimelle tapahtuu rikosprosessin jälkeen, Tolvanen sanoo.
Rikoslain 44. luvun 15. pykälässä sanotaan: ”Tuomioistuin voi määrätä eläimen tapettavaksi, jos se on eläimen vaarallisuuden vuoksi perusteltua.”
– Minun tulkintani on, että toimivalta on ainoastaan tuomioistuimella, Tolvanen sanoo.
Tolvasen mielestä poliisissa on syytä pohtia tilannetta.
– Jos poliisin sisäinen ohjeistus on jossakin määrin epäselvä, niin sitä olisi kyllä syytä täsmentää, jotta olisi selkeää, miten voi toimia, hän sanoo.
Poliisi tutkii tapahtuneita koiran hyökkäyksiä eläimen vartioimatta jättämisenä sekä vammantuottamuksina.