• 16 maaliskuun, 2023

Yhdysvallat julkaisi videon venäläishävittäjän ja yhdysvaltalaisdroonin kohtaamisesta



Yhdysvaltojen mukaan videolla näkyy, kuinka venäläinen Su-27 hävittäjäkone kastelee droonin polttoaineella ja osuu sen potkuriin.

Amerikkalaislähteiden mukaan drooni liikkui kansainvälisellä merialueella. Kaksi venäläistä Su-27 hävittäjäkonetta kasteli droonin polttoaineella, jonka jälkeen toinen koneista osui droonin potkuriin.

Yhdysvaltain puolustusministeriö on julkaissut videon tiistai-iltana sattuneesta venäläishävittäjän ja yhdysvaltalaisdroonin kohtaamisesta.

Amerikkalaislähteet kertoivat jo aiemmin, että drooni liikkui kansainvälisellä merialueella, kun kaksi venäläistä Su-27 hävittäjäkonetta kasteli sen polttoaineella. Yhdysvaltojen mukaan videolla näkyy polttoainevana venäläishävittäjän perässä. Tämän jälkeen toinen hävittäjistä osui droonin potkuriin.

Drooni putosi mereen ja tuhoutui. Kyse oli miehittämättömästä MQ-9 Reaper -droonista. Kyseessä oli ensimmäinen kerta, kun Venäjä pudotti amerikkalaisen droonin.

Yhdysvaltain ilmavoimat julkaisi lausunnon (siirryt toiseen palveluun), jossa se kuvasi venäläishävittäjien toimintaa ”vastuuttomaksi ja epäammattimaiseksi toiminnaksi”.

Washington ilmoitti välittömästi, että se aikoo jatkaa droonien käyttämistä Mustallamerellä entiseen tapaan.

Venäjä kiistää ja väittää putoamisen johtuneen droonin ”terävistä ohjausliikkeistä”

Venäjä puolestaan väittää, että sillä ei ollut mitään tekemistä droonin putoamisen kanssa.

Maan puolustusministeriö antoi tiistaina Venäjän valtiolliselle uutistoimisto Tassille lausunnon, jonka mukaan venäläishävittäjät eivät käyttäneet välikohtauksessa aseitaan eivätkä osuneet ollenkaan drooniin.

Venäjän mukaan drooni putosi sen ”terävien ohjausliikkeiden” vuoksi.

– Venäjän hävittäjät eivät käyttäneet aseitaan, eivät olleet kontaktissa miehittämättömän ilma-aluksen kanssa ja palasivat turvallisesti kotikentälleen, Venäjän puolustusministeriö sanoi.

Lähde: Reuters



Source link

Leave a Reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *