• 7 toukokuun, 2023

Topi Raitanen ja kumppanit jäivät pois SM-maastojuoksuista petollisen reitin vuoksi – ennakkosuosikki Mustafe Muuselta taittui heti nilkka



SM-maastojen kilpareitti Helsingin Paloheinässä ei saanut suurta suosiota Suomen kärkikaartilta ennen kisojen alkamista. Monet jättäytyivät vaativan maaston vuoksi pois. Kisoissa nähtiikin heti ennakkosuosikin loukkaantuminen.

SM-maastojen reitti on herättänyt useasti keskustelua suomalaisjuoksijoiden joukossa. Keväisin juostavien SM-kilpailujen reitti sai tällä kertaa kuitenkin erityisen paljon huomiota jo ennen kisoja, kun maastot juostaan Helsingin Paloheinässä.

Vielä vappuna alueella hiihdettiin, nyt Paloheinässä juostaan samassa maastossa kilpaa. Useat Suomen kärkikastin juoksijat jättäytyivät ennakkoon kilpailuista pois. Syynä oli vaativa ja jopa petollinen maasto, joka ei ole tasaista ulkoilureittiä kuten usein aiemmin.

– En halua ottaa mitään riskiä ennen pian koittavia ratakisoja. Maastoreitti tulee olemaan vaativa, paljon epätasaista alustaa ja jyrkkiä mäkiä. Syksyyn tuollainen kisa olisi sopinut minulle mainiosti, mutta ei juuri ennen tärkeää ratakautta, estejuoksun Euroopan mestari Topi Raitanen perusteli Suomen Urheiluliiton tiedotteessa poisjättäytymistään ennen viikonloppua.

Raitasen lisäksi miesten lyhyeltä matkalta pois jäivät esimerkiksi kärkikaartin Eemil Helander ja Santtu Heikkinen. Helander perusteli poisjääntiään halullaan säästää oikuttelevia akillesjänteitään vaativalla radalla. Myös Heikkinen on kärsinyt pienestä lihasvammasta, eikä halunnut riskeerata itseään.

Reittiä kuvaillaan suurimmaksi osaksi alustaltaan alustaltaan karheikoksi, heinikoksi tai nurmeksi. Kevätkelit ovat kuitenkin muuttaneet maaston osittain petollisen mutaiseksi ja serpentiinitiellä tämä takaa omia vaaranpaikkojaan.

SM-maastot juostaan Suomessa keväällä, juuri kun monet juoksijat valmistautuvat sileän alustan kesän kisakauteen. Tämä on herättänyt lajipiireissä kritiikkiä, sillä ajankohta karsii juuri maan parhaimmistoa maastokisoista mahdollisen loukkaantumisriskin vuoksi.

”Näkyy videokuvissa aika selvästi”

Sunnuntaina kisoissa nähtiinkin heti yhden Suomen kärkijuoksijan loukkaantuminen. Turun Urheiluliiton Mustafe Muuse väänsi nilkkansa mustaisessa heinikossa juostessaan miesten 10 kilometrin kisan kärkikolmikossa. Muuse joutui keskeyttämään kilpailun.

– Minulla oli hyvä tunne kisasta ja pelimerkkini olivat selvät. Tiesin, että reitti on vaikea ja siksi ei pitäisi puskea turhan kovaa. Sitten kaksi kierrosta ennen loppua jalkani vääntyi tuossa suon kohdalla. Se näkyy varmasti videokuvissa aika selvästi, Muuse kertoi nilkka paketoituna Yle Urheilulle Paloheinässä.

Voit katsoa tilanteen ja Muusen haastattelun jutun pääkuvan paikalta.

Muusen mukaan kyseessä on sama nilkka, mikä oli vaivannut häntä jo aiemmin Yhdysvaltain harjoitusleirillä.

– Veressäni oli niin paljon adrenaliinia niin se tilanne ei tuntunut heti. Sitten se alkoi jomottamaan ja koin parhaakseni keskeyttää, Muuse kuvaili.

Kisan voittoon juoksi lopulta Lahden Ahkeran Ossi Kekki. Naisten 10 kilometrin matkalla voittajaksi juoksi Lapin Lukkoa edustava Johanna Peiponen.

Yle näyttää SM-maastot suorana lähetyksenä Yle Areenassa. Voit seurata kisoja alla olevalta soittimelta tai suoraan Areenassa.



Source link

Leave a Reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *