- 15 helmikuun, 2023
Suomalaisvalmentajasta tuli osa Saudi-Arabian peliä – Rosa Lappi-Seppälä on tuskin viimeinen, jota maa kosiskelee
Moni suomalainen jalkapallon ystävä hieraisi maanantaina silmiään: naisten maajoukkueen valmennustehtävissä vielä viime vuonna ollut Rosa Lappi-Seppälä siirtyy Saudi-Arabian naisten maajoukkueen päävalmentajaksi.
Siis maan, jossa naisilta oli vielä kuusi vuotta sitten kielletty osallistumasta jalkapallo-otteluun.
Päätös yllätti myös naisten jalkapallomaajoukkueen valmentajan Marko Salorannan, joka kertoi Helmareiden Kroatia-ottelua edeltäneessä tiedotustilaisuudessa kuulleensa Lappi-Seppälän uudesta osoitteesta vasta maanantaina.
Jalkapalloa saudiarabialaiset naiset ovat pelanneet käytännössä vasta nelisen vuotta. Maajoukkueen ensimmäinen päävalmentaja Monika Staab aloitti tehtävässään puolitoista vuotta sitten, elokuussa 2021. Ensimmäiset harjoitukset maajoukkueelle hän veti reilu vuosi sitten marraskuussa.
Naisten jalkapallohistoria maassa on verrattain lyhyt ja siihen on syynsä: naisten asema Saudi-Arabiassa on kerrassaan onneton.
Kruununprinssi Mohammed bin Salman on toki tehnyt joitakin myönnytyksiä maan julkikuvaa kiillottaakseen: esimerkiksi ajo-oikeuden naiset saivat kesällä 2018 ja oikeuden hankkia passin ilman mieshuoltajan lupaa vuotta myöhemmin. Myös pukukoodi on löystynyt ja nykyään naisten on jopa sallittua avata oma pankkitilinsä.
Edistyksellistä!
Totuus on, että tehtävää riittää: naisilla on vielä 2023 oltava miespuolinen holhooja, jona voi toimia joko isä, aviomies, veli tai jopa naisen poikalapsi.
Naiset eivät edelleenkään voi opiskella, avioitua tai tehdä töitä, mikäli holhooja päättää toisin. Naisen sulkeminen kotiin on maassa yhä yleinen valvontakeino.
Todellisuudessa holhooja päättää loppupeleissä myös raha-asioista.
Maailman talousforumin The Global Gender Gap -indeksissä Saudi-Arabia sijoittui 146 maan vertailussa sijalle 127.
Eikä maan ihmisoikeuksissa muutenkaan ole kehumista. Maassa on yhä aktiivisessa käytössä kuolemanrangaistus: esimerkiksi yhtenä viime keväisenä lauantaina maa teloitti saman päivän aikana 81 ihmistä.
Aktivistien, toimittajien ja ihmisoikeuksien puolustajien kohtalo on usein karmea (siirryt toiseen palveluun) ja moni mielenosoittaja on kadonnut jäljettömiin.
Yksi kuuluisimmista tapauksista liittyy Saudi-Arabian konsulaatissa Istanbulissa tapettuun toimittaja Jamal Khashoggiin. Yhdysvaltain tiedustelupalvelu CIA:n mukaan murha oli kruununprinssin tilaama.
Saudi-Arabia on ollut osallisena myös Jemenin sisällissotaan, joka on YK:n mukaan yksi maailman pahimmista humanitäärisistä katastrofeista. Sodassa on kuollut tai vammautunut taisteluiden suorana seurauksena yli 10 000 lasta. Merkittävä osa sodan siviiliuhreista on tullut Saudien johtaman liittouman ilmaiskuissa.
Miksi Saudi-Arabia on sitten kiinnostunut naisten jalkapallosta?
Lyhyesti: koska se havittelee vuoden 2030 MM-kisoja. (siirryt toiseen palveluun)
Maa on tarjoutunut jopa maksamaan kahden muun järjestäjän, (siirryt toiseen palveluun) Egyptin ja Kreikan, järjestelykulut. Kolmikon on kerrottu hakevan järjestyoikeutta yhdessä.
Kansainvälinen jalkapalloliitto Fifa asetti tavoitteekseen, että kaikilla sen jäsenmailla olisi naisten jalkapallon strategia vuoteen 2022 mennessä.
Saudi-Arabialle naisten maajoukkue on siis tärkeä kisahakemuksen kannalta – aivan, kuten Qatarillekin, kun se haki vuonna 2010 MM-kisoja.
Naisten maajoukkue pelasi ensimmäisen ottelunsa vain viikkoja ennen kuin Qatar nimettiin vuoden 2022 kisajärjestäjäksi (Bahrain muuten voitti tuon ottelun 17–0).
Vuonna 2012 maajoukkueen päävalmentajaksi kiinnitettiin Monika Staab, joka on myös Lappi-Seppälän edeltäjä Saudi-Arabian maajoukkueessa.
Qatar pelasi Staabin alaisuudessa 2013-2014 aktiivisesti maaotteluita ja se noteerattiin myös Fifan maailmanlistalla. Sen jälkeen toiminta kuitenkin lopahti, eikä joukkue ole pelannut otteluakaan kahdeksaan viime vuoteen.
Qatarin jalkapalloliiton sivuilla ei ole mainintaakaan naisten maajoukkueesta.
Lue myös: Mitä tapahtui Qatarin naisten maajoukkueelle? MM-kisojen kiistelty isäntämaa petti merkittävän lupauksen: ”Häpeällistä”
Saudi-Arabia on seurannut naapuriensa jalanjälkiä urheilutapahtumien järjestämisoikeuksia havitellessaan ja seuroja ostellessaan.
Koska Saudi-Arabia kiinnostui huippu-urheilusta naapurivaltioitaan myöhemmin, ei se ole säästellyt eroa kiriessään.
Kansainvälisiin urheilutapahtumiin öljyvaltio on hassannut viime vuosina jopa kaksi miljardia euroa.
Valioliigan kärkipäähän kohonnut Newcastle United on nykyään Saudien valtiollisen sijoitusrahaston PIF:n omistuksessa. Public Investment Fundia hallitsee juurikin kruunuprinssi Bin Salman.
Jalkapalloon se on panostanut muutenkin: Saudi-Arabiassa on pelattu niin Espanjan kuin Italiankin Super Cup -otteluita. Vastikään Fifa myönsi maalle joulukuussa pelattavat seurajoukkueiden MM-kisat. (siirryt toiseen palveluun)
Ensimmäisen formula 1 -kisansa Saudi-Arabia sai 2021. Viime vuoden kilpailu muistetaan ennen kaikkea F1-radan viereen tehdystä ohjusiskusta. Saudien sponsoroima kilpailu ajettiin kuitenkin loppuun kuskien turvahuolista piittamatta.
Tammikuussa PIF:n kerrottiin havittelevan koko F1-sarjan omistajuutta.
Saudirahoilla on perustettu myös golfin perinteisen PGA-kiertueen kanssa kilpaileva, kiistanalainen LIV-kiertue, joka hankki mainoskasvoja isolla rahalla.
Showpainia seuraavat toimittajat raportoivat PIF:n hankkineen vastikään myös showpainiorganisaatio WWE:n (siirryt toiseen palveluun) osakekannan. WWE on tehnyt saudien kanssa yhteistyötä jo vuosien ajan ja järjestänyt showpainitapahtumia Saudi-Arabiassa.
Urheilijoita on houkuteltu mukaan maan järjestäjiin tapahtumiin tai mainoskasvoiksi suurilla summilla.
Kuuluisimmat tapaukset jalkapallomaailmasta ovat tietenkin Saudi-Arabian turismilähettilääksi miljoonasopimuksella lähtenyt maailmanmestari Lionel Messi ja saudiarabialaiseen Al-Nassriin MM-kisojen jälkeen siirtynyt Cristiano Ronaldo.
Urheilulla ja urheilutapahtumilla maa pyrkii häivyttämään huomion pois sille epämieluisista asioista, kuten puutteellisesta ihmisoikeustilanteestaan. Kruunuprinssin luoman Vision 2030 -strategian mukaisesti Saudi-Arabia pyrkii myös lisäämään turismia ja houkuttelemaan maahan sijoittajia – ja siinä yhtenä merkittävänä keinona on huipppu-urheilu.
Lue myös: Venäläisestä rahasta tuli urheilumaailmalle liian likaista, mutta Saudi-Arabian investoinnit kelpaavat
Messi ja Ronaldo eivät ole paljoa ihmisoikeuksista hiiskuneet, eikä miespelaajilta ole juurikaan kuultu ponnekkaita puheenvuoroja Qatarin MM-kisoista.
Naisten puolella ensi kesän kisajärjestäjät Australia ja Uusi-Seelanti eivät puolestaan säästelleet sanojaan, kun tieto Saudi-Arabian halukkuudesta sponsoroida naisten MM-kisoja tuli julkisuuteen.
– Ehdotettu Visit Saudi -sponsoriyhteistyö on jälleen yksi esimerkki Fifan tekopyhyydestä. He väittävät kunnioittavansa naisten sekä seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen oikeuksia. Samaan aikaan he eivät tunne lainkaan huonoa omaatuntoa hyväksyä sponsorirahaa organisaatiolta, joka ei jaa samoja arvoja eikä kunnioita ihmisoikeuksia, Australian liiton naisten toiminnasta vastaava johtaja Bonita Mersiades kommentoi The Athleticille. (siirryt toiseen palveluun)
Myös pelaajat ovat olleet yhteistyöstä tyrmistyneitä. USA:n tähtipelaaja Alex Morgan kutsui yhteistyötä järjettömäksi, (siirryt toiseen palveluun) sillä hän ei tuntisi oloaan Saudi-Arabiassa hyväksytyksi.
Naisurheilijoiden asema Saudi-Arabiassa onkin täysin erilainen kuin miesten.
Miksi kukaan suomalaisvalmentaja sitten haluaisi valmentamaan tällaiseen maahan?
Lappi-Seppälän kommentteja odotellessa syitä voi vain arvailla.
Asiaa voi kuitenkin tarkastella myös perehtymällä Lappi-Seppälän edeltäjän Monika Staabin urapolkuun.
Vuosituhannen alussa Staab luotsasi Frankfurtin naisten Mestarien liigan edeltäjän Uefa Cupin voittoon, minkä lisäksi palkintokaapista löytyy lukuisia Saksan mestaruuksia.
Staab hyppäsi Saudi-Arabian päävalmentajaksi Gambiasta, missä hän oli kehittämässä maan naisten ja tyttöjen jalkapallotoimintaa. Viime vuosina CV:stä löytyy myös Bahrainin ja Qatarin naisten maajoukkueiden päävalmentajan pestit.
Mikä olisikaan näille maille parempi keulakuva kuin menestynyt eurooppalaisvalmentaja?
Fifa on verkkosivuillaan julkaistuissa haastatteluissa (siirryt toiseen palveluun) ylistänyt Staabia. Viimeisen 14 vuoden aikana saksalaisluotsi kertoo työskennelleensä 85 maassa.
Moni Staabin projekteista on vähemmän yllättäen ollut juuri kattojärjestön rahoittama – ja vähemmän yllättäen juuri näistä maista löytyy usein vankka tuki kattojärjestölle.
Lappi-Seppälä ei ole ensimmäinen eurooppalaisvalmentaja Lähi-idässä.
Eikä varmasti viimeinen.
Saudi-Arabiaan on kosiskeltu muitakin eurooppalaisvalmentajia, joista osa on lähtenyt.
Toiset ovat kieltäytyneet. Esimerkiksi Kansallisessa liigassa pelaavan HPS:n päävalmentaja Mari Savolainen kertoi saaneensa sähköpostitse kyselyn kiinnostuksesta lähteä Saudi-Arabiaan valmentamaan.
Hän ei tarttunut tarjoukseen.
– Minulle ihmisoikeudet ovat arvoista äärimmäisen tärkeitä. Niistä en jousta.
Mitä ajatuksia juttu herätti? Voit keskustella aiheesta torstaihin 16.2. klo 23 asti.