• 22 huhtikuun, 2023

Ronnie O’Sullivanin vastustaja rikkoi snookerin pyhintä sääntöä – häpeällinen tapaus seuraa Hossein Vafaeita vielä vuosia


Sisuskaluissa asti tuntuva myötähäpeä. Tämä on hetki, joka jää muistiin vuosiksi. Miten tämä on mahdollista MM-kisoissa?

Tuskin olin ainoa, jolla kyseiset tunteet olivat päällä, kun punaiset pallot lentelivät pitkin pöytää Ronnie O’Sullivanin ja Hossein Vafaein ottelun toisessa erässä.

Vafaei shokeerasi snookerväkeä lyömällä aloituslyönnistä valkoisen pallon täysillä punaisten pakkaan.

Snookerin aloituslyönti on tarkoitus pelata niin, ettei vastustajalle jää pussituspaikkaa. Vafaein lyönti kieli täydellisestä välinpitämättömyydestä ja oli eräänlainen luovutus.

Jos ottelua seuraava yleisö häkeltyi 28-vuotiaan iranilaispelaajan lyöntivalinnasta, O’Sullivanista ei voi sanoa samaa.

Puolustava maailmanmestari istutti 19 vuotta nuorempaa kilpakumppaniaan seuraavat minuutit rakentamalla saamastaan paikasta erävoittoon riittäneen 78 pisteen lyöntisarjan.

Yli vuoden kauna

Vafaei on tehnyt selväksi, ettei kunnioita O’Sullivania.

Tasan vuosi sitten, juuri ennen vuoden 2022 MM-turnausta hän antoi haastattelun, jossa toivoi englantilaistähden lopettavan uransa. Syyksi Vafaei on sanonut, ettei O’Sullivan kunnioita vastustajiaan.

Viime sunnuntaina Vafaei jatkoi samalla linjalla, kun oli voittanut MM-turnauksen avausottelunsa ja varmistanut paikkansa toisen kierroksen ottelussa O’Sullivania vastaan.

– Ronnie O’Sullivan on legenda, huima pelaaja. Ihmisenä hän on mukava, kun hän nukkuu. Tiedätte kyllä, mitä tarkoitan, Vafaei sanoi Britannian yleisradioyhtiön BBC:n haastattelussa.

Vafaei jatkoi uhmakkaalla linjallaan Eurosportilla ja uhosi tukkivansa O’Sullivanin suun.

Iranilaisen kauna juontanee kaksikon kohtaamiseen lokakuussa 2021. Tuolloin O’Sullivan sortui German Masters -turnauksen karsinnoissa vastaavaan aloituslyöntiin kuin Vafaei nyt Sheffieldissä. Vuoden 2021 ottelu päättyi Vafaeille 5–0.

Ronnie O'Sullivan ja Hossein Vafaei jatkavat otteluaan lauantaina Suomen aikaa kello 16.30.

Ronnie O’Sullivan ja Hossein Vafaei jatkavat otteluaan lauantaina Suomen aikaa kello 16.30. Kuva: George Wood/Getty Images

Englantilaismediat ovat väläytelleet kyseisen tilanteen olleen todennäköinen syy Vafaein kaunalle. Vafaei ei ole myöntänyt eikä kiistänyt väitettä.

Vafaein perjantaina esittämä kopio O’Sullivanin lyönnistä käyköön omanlaisestaan vastauksesta, joka pannee spekuloinnille pisteen.

Rikkoi pyhintä sääntöä

Vafaei rikkoi toiminnallaan lajin pyhintä, kirjoittamatonta sääntöä: älä ole peliä kohtaan epäkunnioittava.

Kuten todettua, myös O’Sullivan on sortunut samaan kuin Vafaei. Itse asiassa O’Sullivan on yli 30 vuotta kestäneellä ammattilaisurallaan aivan omassa kastissaan mitä tulee kunnioituksen puutteeseen vastustajaa ja peliä kohtaan.

Mutta kun kyse on kaikkien aikojen lahjakkaimmasta, menestyneimmästä ja näyttävimmästä pelaajasta, saa paljon anteeksi.

Vafaein käytöksestä tekee vielä erikoisemman, että O’Sullivan on kuitenkin rauhoittunut ulostuloissaan ja pystynyt pitämään keskittymisensä pelissä paremmin kuin viime vuosikymmenen lopulla. Sen ansiosta O’Sullivan on vienyt nimiinsä kaksi kolmesta edellisestä maailmanmestaruudesta.

Paljon vartijana

Vafaei on yksi lahjakkaimmista viime vuosina läpi lyöneistä pelaajista niin teknisesti kuin peliälyltään. Snookerin kattojärjestö on ladannut paljon Vafaein harteille pyrkiessään Lähi-idän markkinoille.

Vafaei sai takuulla liudan uusia kannattajia kaataessaan sunnuntaina Aasian kaikkien aikojen pelaajan Ding Junhuin loisteliaalla esityksellä.

MM-turnausta isännöivä Crucible-teatteri on ammattilaiskiertueen ahtain ja paineistetuin pelipaikka, jossa pelaajan olisi tärkeä saada yleisö puolelleen. Tässä Vafaei onnistui Dingiä vastaan.

Sen sijaan O’Sullivania vastaan nähdyn aivopierun jälkeen valtaosa ottelua seuranneista ei olisi pannut pahakseen, jos O’Sullivan olisi jättänyt Vafaein nollille. Vafaei alleviivasi vielä huonoa käytöstään virnuilemalla vieressään istuvalle O’Sullivanille hävityn kohuerän jälkeen.

Eurosportin selostaja, snookerin viisinkertainen Suomen mestari Ville Pasanen kertoo näkemyksensä Hossein Vafaein toiminnasta.

Tapaus verottaa varmasti Vafaein kannattajakuntaa kovalla kädellä ja on iranilaiselle eräänlainen polttomerkki, joka liitetään häneen vielä vuosia.

Vafaei teki palveluksen ainoastaan australialaiselle Quinten Hannille, joka räimi edellisenä pelaajana Crucible-teatterissa aloituslyönnillään punaisten pakan tuhannenpäreiksi vuonna 2002.

Quinten Hann tunnettiin räiskyvänä persoonana.

Quinten Hann tunnettiin räiskyvänä persoonana. 21 vuoden jälkeen Crucible-teatteria ja pakan hajoittamista aloituksesta ei yhdistetä enää vain häneen. Kuva: Getty Images

Hann jäi snookerkansan mieleen paitsi kuumakallena myös pelaajana, joka sai sopupelaamisesta kahdeksan vuoden kilpailukiellon. Hanniin assosioituminen ei ole toisin sanoen suositeltavaa millään tavalla.

Omalaatuinen tapaus

Vafaein perjantain tapauksesta tekee omalaatuisen toimintatapa.

Koska O’Sullivanin aloittamassa ja voittamassa ensimmäisessä erässä ei tapahtunut mitään tavallisuudesta poikkeavaa, on mahdollista olettaa, että Vafaei oli suunnitellut toteuttavansa toisen erän kohualoituksen jo ennen ottelun alkua.

Tällaista ei ole nähty snookerin ammattilaiskiertueella, vaan aloituslyönnistä pakan täysillä hajottaminen on ollut tuotos pelaajan turhautumisesta ottelutapahtumiin.

Näin oli muun muassa Hannin tapauksessa vuoden 2002 MM-turnauksessa, kun aussi pelasi Paul Hunteria vastaan ja oli tappiolla erin 1–4.

Vafaei jäi O’Sullivanin jalkoihin ensimmäisessä jaksossa lopulta erin 2–6, mitä asiantuntijat pitivät yksissä tuumin oikeuden toteutumisena Vafaein epäkunnioittavan käytöksen vuoksi.

Hossein Vafaei aiheutti käytöksellään kohun snookerin MM-kisojen toisella kierroksella.

Hossein Vafaei aiheutti käytöksellään kohun snookerin MM-kisojen toisella kierroksella. Kuva: George Wood/Getty Images

Vastauksia Vafaein toiminnan syihin saadaan todennäköisesti sunnuntaina, kun ottelu on tarkoitus pelata loppuun. Lauantaina O’Sullivan ja Vafaei pelaavat kahdeksan erää. O’Sullivan tarvitsee seitsemän erää edetäkseen puolivälieriin.

Knoppitietona iranilaiselle tarjoaa lohtua tilastofakta kuumakalle Hannin MM-ottelusta yli 20 vuoden takaa. Pakan voimalla hajottanut Hann onnistui lopulta nousemaan 3–6-tappioasemasta 10–9-voittoon.

Käy Vafaein ja O’Sullivanin ottelussa miten tahansa, Vafaein maineen kannalta olisi suotavaa, että kamppailun kahdessa viimeisessä jaksossa häneen voitaisiin liittää adjektiiveja kuten nöyrä ja ammattimainen.

Perjantain häpeällinen toiminta ei saa enää toistua.



Source link

Leave a Reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *