”Pelotti, mutta olen opetellut sanomaan, minusta tulee lääkäri” – toimitusjohtaja ja opettaja kertovat elämänsä täyskäännöksestä nelikymppisinä

Jo toista tuhatta suomalaista opiskelee lääketiedettä ulkomailla, sillä Suomessa lääketieteelliseen tiedekuntaan hyväksyttiin tänäkin vuonna alle neljä prosenttia hakijoista.

Tässä jutussa kaksi naista kertoo, millaista on tehdä täyskäännös puolivälissä työuraa.

He aloittavat tänä syksynä opiskelijaelämän Latviassa Riiassa ja aikovat kouluttautua lääkäriksi nelikymppisinä.

”Ansioluettelostani näen, että olen saavuttanut paljon kaupallisella alalla. Olen työskennellyt toimitusjohtajana ja monissa muissa tehtävissä, joiden tittelit näyttävät paperilla hienoilta. Olen nauttinut työstäni ja ollut siinä hyvä.

Mutta nyt kun olen äitiyslomalla seurannut kahden, ihanan pienen poikani kasvamista, paluu vanhaan ei tuntunut oikealta. Aloin kaivata enemmän merkityksellisyyttä työhöni.

Vanha haave lääkärin ammatista heräsi henkiin.

Vuosikaudet rakensin identiteettiäni siten, että minusta tulee lääkäri. Naiivin parikymppisen mielessä ei edes käynyt ajatus, ettei lääkikseen pääsisi sisään. Hain Helsingin yliopiston lääkikseen 3–4 kertaa, mutta ovet eivät auenneet.

Päädyin kaupalliselle alalle, ja se imaisi nopeasti mukaansa. Aloin ajatella, että ehkä lääketiede ei ollutkaan minua varten.

Etenin urallani nopeasti ja kouluttauduin lisää.

Minusta siis tuli isona toimitusjohtaja.

Se on ollut hyvin erilainen urapolku kuin parikymppisenä ajattelin. Toki yhtymäkohtia lääkärin ammattiin on vaikka se, että työssäni on ollut paljon kohtaamisia ihmisten kanssa.

Elämä vei jo vuosia sitten Hollantiin. Sieltä perheeni muutti Portugaliin.

Ja nyt olemme muuttamassa Riikaan, Latviaan!

Pakko myöntää, että pelotti, kun aloin haaveilla uudelleen lääketieteen opinnoista.

Kävin hyvin pitkään itseni kanssa siitä pohdintaa. Vanhat epäonnistumisen fiilikset nousivat pintaan ajalta, kun hain nuorena lääkikseen Suomessa.

Ja joku sisäinen peikko, joka sanoi: olet vanha, olet äiti, olet puoliso, sinulla on jo hyvä ammatti ja työtarjouksia.

Miksi lähtisit opiskelijaksi?

Se on ollut mielenkiintoinen sisäinen keskustelu itseni kanssa.

Peikon selätti lopulta sisäinen hulluus. Minulle tuli vahva tunne, että jos en vielä yritä, tämä jää kaivelemaan kiikkutuolissa.

Ja niin kliseiseltä kuin se kuulostaakin, puolisoni positiivinen kannustus on ollut korvaamattoman arvokasta.

Etsin yliopistoja Googlen avulla ja luin arvosteluja. Loppusuoralla valitsin Viron Tartton ja Latvian Riian väliltä.

Hylkäsin nopeasti ajatuksen hakea lääketieteelliseen tiedekuntaan Suomessa, siellä kun suositaan ensikertalaisia. Halusimme myös jäädä puolisoni kanssa ulkomaille asumaan, ja toisaalta halusin tutkinnon, joka olisi helppo hyväksilukea Suomessa.

Sisäänpääsy Riga Stradinsin yliopistoon tuntui epätodelliselta! Olen opetellut sanomaan, että minusta tulee lääkäri, vaikka samaan aikaan pitää nipistää itseään.

Koen nyt samanlaista uudenlaisen identiteetin rakentamista kuin silloin nuorena jouduttuani hautaamaan lääkishaaveeni ja rakentamaan työminäni uudestaan.

Opinnot alkavat jo muutaman viikon päästä. Edessä on intensiiviset vuodet, kun 2,5- ja 1-vuotiaat lapseni kasvavat samaan aikaan.

Koulutus kestää kuusi vuotta. Ilmassa on myös ripaus kauhua: miten perhe-elämän ja lääketieteen opintojen yhdistäminen sujuu.

Myös tämä saattaa kuulostaa kliseiseltä, mutta haluan lääkäriksi, koska siten voin tehdä työtä, jolla on oikeasti merkitystä ihmisten hyvinvointiin ja terveyteen. Se on suurin motivaationi.

Luulen, että valmistuttuani perheemme palaa Suomeen ja työskentelen lääkärinä Suomessa – mutta pidätän oikeuden muuttaa mielipidettäni matkan varrella!

Näen sen rikkautena, että Suomeen tulee lääkäreitä, jotka ovat opiskelleet ulkomailla. Tuomme mukanamme uudenlaista ajattelua, kulttuuria ja tekemisen mallia.

Elämänmuutokseni on aiheuttanut lähipiirissäni yllättyneitä reaktioita, mutta myös hyvin aitoa onnellisuutta ja iloa puolestani.

On tuntunut sydäntä lämmittävältä, jos voin omalla tarinallani inspiroida muita.”

Sanna Koski, 41, kieltenopettaja, Kokkola

”Metsäretkellä se kirkastui. Olin päivävaelluksella Keski-Suomessa, ja siellä tuli pohdittua kaikenlaista elämään ja tulevaisuuteen liittyvää.

Voisiko elämässä tehdä muutakin kuin nykyistä työtä?

Metsäretken päätteeksi totesin, että nyt on minun aikani kokeilla tätä tietä – hakea lääkäriksi.

Ensimmäisen kerran ajatus lääkärin ammatista tuli jo ennen kouluikää. Sairastelin paljon lapsena, joten atoopikkona ja astmaatikkona olin usein terveyskeskuksessa. Siellä tuli fiilis, että haluan olla isona lääkäri.

Ajatus pysyi aina lukioikään asti.

Kävin lääketieteellisen tiedekunnan pääsykokeissa kerran, kylmiltään. Lähinnä katsomassa kysymykset, ja siihen se sitten jäi.

En muista tarkalleen, miksi en päättäväisesti alkanut lukea pääsykokeisiin. Uskon, että yksi syy oli se, että minulla oli jo toinen opiskelupaikka ja halusin tehdä sen tutkinnon valmiiksi.

Opiskelin ruotsin kieltä pääaineenani ja saksaa sivuaineena.

Niitä töitä olen tehnyt tähän päivään asti, nyt ammattikorkeakoulussa kielten lehtorina.

Olen kuitenkin sosiaalisen median kautta seurannut lääketieteen opiskelijoita. Myös heitä, jotka opiskelevat ulkomailla. Sen vuoksi aloin etsiä tietoa ulkomaisista opiskelupaikoista. Pian vastaan tuli Riga Stradins -yliopisto.

Hakeminen sinne oli sujuva prosessi: muutamia todistuksia, motivaatiokirje ja kaksi suosittelukirjettä.

Olin kotona, kun huomasin, että sähköpostiini kilahti uusi viesti. Siinä luki onnittelut, että ”sinut on valittu opiskelemaan lääketiedettä”. Kyllä siinä tuli hypittyä tasajalkaa ja ulkona muutaman kerran huudettua onnenhuutoja. Oli kyllä mahtava fiilis!

Samalla pelotti – ja pelottaa edelleen – todella paljon.

Tämä on iso elämänmuutos, koska olen ollut pitkään työelämässä. Nyt koko elämä menee uusiksi.

En todellakaan koe, että ikäni olisi tässä millään tavalla este. Päinvastoin. Minulla on elämänkokemusta ja motivaatiota.

Asun Kokkolassa yksin, joten muutto ei aiheuta dramaattista muutosta perhe-elämään. Paitsi, että muutan nyt kimppakämppään kahden muun suomalaisen lääkisopiskelijan kanssa.

Ja on kyllä hienoa aloittaa opiskelijaelämä uudelleen!

Tiedän, että edessä on vaativat opinnot, mutta uskon, että pystymme yhdessä muiden opiskelijoiden kanssa pähkäilemään vaikeimpia asioita.

Koen, että lääketiede on minulle kutsumus. Olen kiinnostunut terveydestä, hyvinvoinnista ja sairauksista. Ja minulla on auttamisenhalu, siksi olen opiskellut myös opettajaksi.

Mielestäni lääketiede on ala, jossa on kyse elinikäisestä oppimisesta, ja se kiehtoo minua.

Kun valmistun, haluan palata Suomeen työskentelemään lääkärinä.

Pidän hyvänä asiana, että lääketiedettä lähdetään opiskelemaan ulkomaille, jotta Suomeen saadaan lisää työvoimaa.

Lääkäripulasta on puhuttu niin kauan kuin muistan.

Ensikertalaiskiintiöt hankaloittavat niiden hakijoiden sisäänpääsyä, joilla esimerkiksi on jo yksi korkeakoulututkinto suoritettuna. Toivoisin, että hakijat olisivat paremmin samalla viivalla.

Ratkaisuni vaihtaa alaa ja lähteä opiskelemaan lääkäriksi on aiheuttanut mielipiteitä sekä puolesta että vastaan, ymmärrän sen kyllä.

Totta kai lähipiiri haluaisi, että olisin lähempänä, mutta he ovat myös olleet iloisia rohkeasta päätöksestäni.

Työkaverit ammattikorkeakoulussa ovat tsempanneet, että ei muuta kuin rohkeasti omaan unelmaan kiinni!”