Linja-autoliikenne palautuu normaaliksi viimeistään maanantaina

[ad_1]

Linja-autoalan työkiistassa saatiin sopu myöhään perjantai-iltana. Bussilakko päättyy välittömästi, mutta viikonloppuna vuoroja saattaa jäädä vielä ajamatta.

Linjan 731 bussi pysäkillä Viikissä.

Bussit kulkivat pääkaupunkiseudulla normaalisti vielä tiistaina. Kuva: Petteri Sopanen / Yle

Linja-autojen henkilökuntaa koskevaan työkiistaan saatiin sopu myöhään perjantai-iltana, kun työntekijöitä edustava AKT ja Autoliikenteen työnantajaliitto ALT ry hyväksyivät linja-autoalaa ja huoltokorjaamoita koskevan neuvottelutuloksen.

Sovun myötä 1. maaliskuuta alkanut lakko päättyy, ja linja-autoliikenne palautuu pikku hiljaa normaaliksi. Kuljettajien lakko pysäytti suuren osan linja-autoliikenteestä suurissa kaupungeissa sekä osan kaukoliikenteestä.

Linja-autokuljettajat palaavat töihin viimeistään maanantaina.

Esimerkiksi Helsingin seudun liikenteen viestinnän asiantuntija Tapio Tolmunen kertoi perjantai-iltana, että vielä ei tiedetä, miten HSL pystyy pääkaupunkiseudulla vuoroja ajamaan lauantaina ja sunnuntaina. HSL kertoo tiedotteessaan (siirryt toiseen palveluun), että osa asiakkaista voi saada kausilipustaan hyvitystä lakon vuoksi.

[ad_2]

Source link

Leave a Reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *