- 15 heinäkuun, 2023
Leo-Pekka Tähti on nyt 32-kertainen arvokisamitalisti – suomalaisratakelaajalle MM-hopeaa lempimatkalta
Ratakelaajasuuruus Leo-Pekka Tähti on yltänyt parayleisurheilun MM-kilpailuissa jälleen kerran mitalisijalle.
Leo-Pekka Tähti, 40, on saavuttanut MM-hopeaa kauden parhaalla ajallaan 13,77 parayleisurheilun luokan T54 miesten 100 metrin kelauksessa Pariisissa.
– Täytyy olla tosi tyytyväinen, kauden paras aika kuitenkin. Enkä päästänyt nuorta kaveria (20-vuotiasta thaimaalaista voittajaa) ihan helpolla, virnisti tyytyväisen oloinen suomalainen.
Tähti arvioi, että hänen lähtönsä onnistui erinomaisesti ja se oli teknisesti kauden parasta.
– Hyvä että maali loppui satasen kohdalla, kun kiinalainen tuli lopussa tosi kovaa, Tähti virnisti Ylen haastattelussa.
Tähti on nyt 32-kertainen arvokisamitalisti.
– Ison Suomen lipun kanssa oli hienoa maaliin tultua. Tuli mieleen Ateena 2004 (Tähden ensimmäinen paralympiavoitto), Tähti jutteli liikuttuneena.
Alkueriessä Tähden vuonna 2012 Lontoon paralympiakisoissa kelaamaa ME:tä 13,63 sivunnut Thaimaan Athiwat Paeng-Nuea vei maailmanmestaruuden ajalla 13,64. Kiinan Hu Yang ylsi pronssille omalla ennätysajallaan 13,84.
– Nuoruus vastaan kokemus, hieno juttu. Näin sen varmaan kuuluu mennäkin, Tähti antoi tunnustusta uudelle mestarille.
Ensimmäistä kertaa arvokisojen finaaliin päässyt, Leo-Pekka Tähden valmennettava Esa-Pekka Mattila sijoittui satasen finaalikelauksessa kahdeksanneksi ajalla 14,57.
Tähden mitali oli Suomelle kolmas MM-kilpailuissa. Marjaana Heikkinen saavutti aiemmin keihäänheiton naisten F34-luokan MM-pronssia ja Amanda Kotaja ratakelauksen naisten T54-luokan 100 metrin MM-kultaa.
Sari Sirkkiä haastatteli Leo-Pekka Tähteä Pariisissa.