- 19 heinäkuun, 2023
Lauri Markkasen NBA-seurassa valmentanut Lassi Tuovi koki silmiä avanneen hetken – ”Mietimme välillä liikaa, paljonko kello on”
Kello oli 6.45, kun Lassi Tuovin kuljetus koripallojoukkue Utah Jazzin harjoituskeskukseen lähti. NBA-joukkueen kesäliigaan vajaaksi kuukaudeksi tullut suomalaisvalmentaja ihmetteli, miksi harjoituksiin pitää lähteä niin aikaisin.
Kun Tuovi saapui hallille, hän huomasi, ettei suinkaan ollut hallilla ensimmäinen. Kaikkea muuta. Videovalmentajat olivat jo käsittelemässä edellispäivän videoita ja muutkin valmentajat saapuivat samoihin aikoihin paikalle. Pelaajat saapuivat aamupalalle valmentajien jälkeen.
Tämä oli Suomen maajoukkueen päävalmentajalle silmiä avaava hetki.
– Kun huipulla tehdään töitä, niin siitä ei tingitä tai katsota kelloa. Koko aika investoidaan siihen, että saadaan kaikki tehot irti. Me mietimme välillä liikaa sitä, paljonko kello on ja voiko jotain tehdä, Tuovi totesi.
Tuoville Jazzin valmennusryhmään kuuluminen oli varsin opettavaista. Hän pääsi näkemään, vähän tekemään, mutta ennen kaikkea oppimaan. Koripallolla on Yhdysvalloissa vahvat perinteet ja erilainen kulttuuri.
– Kyllä sai vihkoon kirjoitella, hän hymähti.
Lauri Markkanen kiinnosti jatkuvasti kollegoita
Kesäkauden aikana NBA-seurat keskittyvät testaamaan ja kehittämään potentiaalisia pelaajia. Tuovin joukkue voitti kesäliigassa neljä ottelua ja hävisi yhden. Tulos oli tyydyttävä, mutta ennen kaikkea Tuovi oli tyytyväinen tuloksien ulkopuolisiin asioihin.
Kesäliigajoukkue oli lyhyt projekti, mutta sen ympärillä pyörii kuitenkin ammattimainen koneisto. Oli henkilökuntaa ja valmennusta, ja jokaisella oli oma rooli.
– Se oli hiottu niin täydellisyyteen kuin voi. Sen näkeminen joka päivä, millainen työnteon moraali NBA-seurassa oli vaikuttavinta.
Tuovi nautti paljon kollegojensa kanssa käydyistä keskusteluista. Usein ne sivusivat Lauri Markkasta. Muut olivat kiinnostuneita kuulemaan, miten maajoukkuevalmennuksessa nähtiin Markkasen tilanne ja se, miten hän on kehittynyt ja pelannut viimeisen vuoden. Toisaalta itse peli oli valmentajien yhteinen kiinnostuksen kohde ja puheenaihe.
– Oma luonteeni on sellainen, että olen utelias oppimaan. Se on tärkeää elämässä, Tuovi sanoi ja piti esimerkiksi ravintovalmentajan kanssa käytyä keskustelua opettavaisena
– Se, miten he pitävät huolen huippu-urheilijoista, on niin paljon edellä muita. Urheilijoista pidetään aamupalasta lähtien, siitä ensimmäisestä smoothiesta lähtien, huoli, että heillä on mahdollisuus harjoitella hyvin.
Tuovin mukaan valmentajat keskustelevat yleensä siitä, miten he näkee pelaajan. Millainen ihminen pelaaja on, minkä takia hän onnistuu kentällä, millainen joukkue on hänellä ympärillään ja miten häntä valmennetaan.
Kun valmentaja löytää pelaajista oikean yhdistelmän, joka onnistuu tekemään huippusuorituksen ja saamaan itsestään maksimaalisen tehon irti, sitä kannattaa peilata muihinkin.
– Silloin havaitsee, miten niitä tilanteita kannattaa luoda. Käytimme valmentajien kanssa paljon aikaa pelien analysointiin. Minusta oli tärkeää nähdä, miten he sen tekivät, sillä siinä on jokaisella oma sapluunansa.
Susijengin toimintaan monta uutta ideaa
Tuovi kertoi ennen kesäliigaa, että häntä kiinnostaa paljon analysointi ja datan käyttö. Hän muistutti, että NBA:ssa on paljon koneistoa datan analysointiin, eikä esimerkiksi Suomessa vastaavaan pystytä. Tuovin mielestä kaikkea ei tarvitsekaan aina analysoida. Tärkeintä on keskittää resurssit siihen, mistä on joukkueelle ja pelaajille hyötyä.
Tuovi on innoissaan Yhdysvalloista saamista opeistaan, eikä hän malta odottaa, että pääsee jakamaan saamaansa oppia eteenpäin maajoukkueen leirillä.
– Toivottavasti he jaksavat kuunnella, koska sain monia ideoita, joita voi tähän toimintaan tuoda, hän naurahti ja nyökkäsi viereisellä kentällä valmistautuvaan Susijengiin.
Tuovin mukaan Susijengin peli ei muutu siksi, että hän on käynyt hakemassa oppia NBA:sta. Hänen mukaansa Suomen peli voi muuttua lähinnä siksi, että joukkueessa on erilaisia pelaajaprofiileja eri pelipaikoilla kuin aiemmin. Hän ei halua muuttaa Susijengin toimintaa liikaa, sillä joukkueella on hyvä historia jo omalla tekemiselläkin.
– Sillä, miten kokki osaa tehdä bravuurinsa, ei ole oikeasti väliä, jos raaka-aineet ovat pöydällä. Kannattaa kunnioittaa niitä ja tehdä niistä mahdollisimman hyvä soppa, hän vertasi.
Hän muistutti, että niin maajoukkueessa kuin seurajoukkueissakin pelaajat tekevät työtä tosissaan, mutta urheilijoilla voi olla myös hauskaa.
– Se, että heillä on sellainen ilmapiiri, että siinä on mahdollisuus onnistua ja hyvä onnistua. Sitä yritetään tähän Susijengin arkeen tuoda.
Utahia kiinnostaa suomalaisten avoimuus
Lauri Markkasen roolia suomalaisessa koripallossa ei voi korostaa liikaa, mutta Lassi Tuovin mukaan se, että Markkanen pelaa tällä hetkellä maailman parhaassa koripalloliigassa huipputasolla, on se tärkein juttu. Siitä pystyvät hyötymään muutkin ja viemään suomalaisen koripallon toimintaa eteenpäin.
– Jos sillä pystyy jotain ovia aukomaan, se antaa meille aina eniten.
Se, että Tuovi pääsi nyt NBA:n kesäliigaan valmentamaan, oli hieno kokemus, mutta hän haluaisi antaa tällaista ammattitaidon vaihtoa tulevaisuudessa muillekin. Hänen mielestään suomalaisen koripallovalmennuksen avoimuus on ollut aina rikkaus ja nyt Utah Jazz on sellainen yhteisö, joka on siitä kiinnostunut. Tuovin mielestä tätä yhteistyötä täytyy jalostaa.
Lassi Tuovi on sanonut, että hän haluaisi joku päivä valmentaa NBA:ssa. Sitä, vahvistuiko tämä unelma nyt Jazzin kesäleirillä, hän ei suoraan myöntänyt.
– Enemmän vahvistui se, että on makeeta nähdä erilaisia paikkoja ja kulttuureita. Se, että pääsin näkemään jotain niin erilaista. Sain siitä niin paljon virtaa, että kannattaa olla utelias jatkossakin, Tuovi kierteli.