• 1 kesäkuun, 2023

Kukkalaatikossa hautova lokki hämmästyttää keskellä Jyväskylän vilinää


Jyväskylän keskustassa katutasossa pesivä kalalokki on ihmetyttänyt ohikulkijoita jo kuukauden ajan. Kaikkiin lokkeihin pätee pesimisrauha.

Kalalokki hautoo munia orvokkien keskellä Jyväskylän keskustassa.

Orvokkien keskelle pesänsä pykässyt kalalokki ihmetyttää ja riemastuttaa vilkkaassa keskustassa ohikulkijoita. Suunnittelubiologi Matti Häkkilän mukaan se on fiksu, koska se tietää, ettei ihmisiä tarvitse pelätä. Kuva: Jaana Polamo / Yle

Valkopäinen kalalokki nököttää kukkalaatikossa hautomassa kolmea munaansa keskellä Jyväskylän ydinkeskustaa. Laatikkoon on joku pystyttänyt pesimisrauha -kyltin.

Lokin pesiminen katutasossa vilkkaassa keskustassa ei ole aivan tavatonta, mutta harvinaista.

– Yleensä lokit haluavat pesiä korkeille paikoille, kuten talojen katoille, joista on hyvä näkyvyys. Monesti katoilla on vielä soraa, joka muistuttaa kalliota, kertoo suunnittelubiologi Matti Häkkilä Jyväskylän kaupungilta.

Kalalokki hautoo munia kukkaistutuksessa Jyväskylän keskustassa. Ihmisiä kävelee pesän vieressä.

Kalalokki on saanut rauhassa hautoa muniaan Jyväskylän Asemakadun kupeessa. Kuva: Jaana Polamo / Yle

Kaupungille ei ole ollut suurempaa häiriötä lokeista, mutta jonkun verran niistä tulee aina kesäisin valituksia kaupunkilaisilta.

– Nyt rakennusten katoille on lisätty lokkeja karkottavia haukkaleijoja, joten todennäköisesti sen vuoksi tämä kalalokki on tehnyt pesänsä poikkeuksellisesti katutasoon. Lokit ovat pitkäikäisiä, ja ne pesivät mielellään samoille alueille.

Kaikilla lokeilla pesimärauha

Kalalokit ovat rauhoitettuja. Suomessa esiintyvistä kuudesta lokkilajista neljä on rauhoitettu. Kaikkiin lokkeihin pätee kuitenkin pesimisrauha.

Pesiä saa siirtää ainoastaan, jos ne sijaitsevat oven edessä, mutta siihenkin tarvitaan lupa. Rauhoittamattomien lokkien pesien siirtoon haetaan lupaa riistakeskuksilta ja rauhoitettujen ely-keskuksilta.

Jyväskylän keskustassa kukkalaatikossa pesivää lokkia ei pääse enää pitkään hämmästelemään.

– Lokit aloittavat pesinnän yleensä vapun aikaan eli kohta poikaset alkavat varmasti kuoriutua. Poikaset pysyttelevät noin viikon verran pesässä ja siirtyvät sen jälkeen emon perässä rauhallisempaan paikkaan harjoittelemaan lentoa.

Moni saattaa pohtia, kuinka uhkaava kalalokkiemosta mahtaa poikasten kuoriuduttua tulla. Häkkilä ei kuitenkaan usko, että siitä koituu suurempaa haittaa ohikulkijoille.

– Toki poikasiaan puolustava lokkiemo voi olla aggressiivinen, mutta äärimmäisen harvoin ne käyvät ihmiseen kiinni, sanoo Häkkilä.

Voit keskustella lokeista keskiviikkoon 2.6. kello 23.00 saakka.



Source link

Leave a Reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *