- 30 kesäkuun, 2023
Kankaanpään terrorismirikoksen epäillyt suunnittelivat räjähdeiskua Niinisalon vastaanottokeskukseen
Päättynyt esitutkinta koskee laajaa terrorismirikosten kokonaisuutta, jossa on ollut epäiltynä Kankaanpään seudulla asuva viiden miehen joukko.
Lounais-Suomen poliisi on saanut valmiiksi esitutkinnan Kankaanpään epäilyistä terrorismirikoksista.
Epäiltynä on viisi Kankaanpään seudulla asuvaa miestä, jotka muodostivat poliisin mukaan radikaaliin äärioikeustolaiseen ideologiaan perustuvan ryhmän.
Poliisi epäilee että miesten tarkoituksena oli kouluttautua terrorismirikoksen tekoon. Aikeena oli poliisin mukaan tehdä räjähdeisku Niinisalon vastaanottokeskukseen. Poliisi ei kerro yksityiskohtia esimerkiksi siitä, kuinka pitkällä suunnitelmat iskun toteuttamiseksi olivat.
– Esitutkinnassa on kuultu todistajaa, joka on kertonut asiasta. Tarkemmin en kommentoi kuulustelujen sisältöä, sanoo tapauksen tutkinnanjohtaja, ylikomisario Toni Sjöblom Ylelle.
Poliisin mukaan epäillyt olivat hankkineet tai anastaneet ampuma-aseita, dynamiittia sekä ammoniumnitraattia sisältävää lannoitetta terroristisessa tarkoituksessa.
Miehet opettelivat poliisin mukaan aseiden käyttöä ja räjähdysaineen valmistamista lannoitteista. Räjähteiden käyttöä myös kokeiltiin, poliisi jatkaa.
Rikosnimikkeinä ovat tällä hetkellä terroristisessa tarkoituksessa tehty törkeä ampuma-aserikos, terroristisessa tarkoituksessa tehty tahallinen räjähderikos, kouluttautuminen terrorismirikoksen tekemistä varten ja terroristisessa tarkoituksessa tehty törkeä varkaus.
Varkauksia on poliisin mukaan kaksi.
Miehistä kolmea epäillään osallisuudesta kaikkiin näihin rikoksiin. Yhtä miestä epäillään kaikista muista yllä mainituista paitsi toisesta varkausrikoksesta. Yhtä miehistä epäillään pelkästään kouluttautumisesta.
Esitutkinta etenee syyteharkintaan lähipäivinä.
Tutkinnassa myös väkivaltarikoksia
Tapahtumien eri vaiheiden epäillään saaneen alkunsa vuoden 2016 alkupuolella, ja ne ovat jatkuneet vuoden 2019 loppuun.
Poliisi on tutkinut myös seksuaalivähemmistöön kohdistunutta väkivaltaa, johon epäillään liittyvän ideologinen tausta ja vihamotiivi.
Poliisi epäilee myös, että ryhmän sisäiseen kurinpitoon liittyi väkivaltaa ja kiristystä.
Myös väkivallantekojen osalta esitutkinta toimitetaan syyteharkintaan.
Sjöblomin mukaan rikosasian harvinaislaatuisuus on haastanut tutkivan ryhmän usealla osa-alueella.
– Erityisesti äärioikeistolaisen radikaalin aatemaailman maailmanlaajuisen levinneisyyden käsittäminen on muuttanut tiiviimmin tutkintaan osallistuneiden maailmankuvaa, ylikomisario Toni Sjöblom sanoo tiedotteessa.
– Yhteiskunnan tulee olla hereillä erilaisten ääriaatteiden kanssa ja pohtia keinoja, miten voisimme ennalta ehkäistä niiden tuomia uhkia ja tarvittaessa saattaa tekijöitä rikosvastuuseen, Sjöblom jatkaa.