- 22 heinäkuun, 2023
”Minulla oli viha itseäni kohtaan”
Kevin Maxen kertoi Outsportsin haastattelussa, että haluaa elää ilman pelkoja ja inspiroida muita toimimaan samoin.
Kevin Maxen teki historiaa yhdysvaltalaisessa huippu-urheilussa. Amerikkalaisen jalkapallon NFL-liigassa Jacksonville Jaguarsin voimavalmentajana työskentelevä Maxen kertoi Outsportsin haastattelussa olevansa homoseksuaali.
Maxen on ensimmäinen avoimesti homo miesvalmentaja yhdysvaltalaisissa isoissa miesten urheilusarjoissa.
– En halua tuntea, että minun täytyy ajatella sitä enää. En halua tuntea, että minun täytyy valehdella, ketä näen tai miksi asun jonkun kanssa. Haluan tukea ihmisiä, jotka elävät niin kuin haluavat, mutta haluan myös vain elää ja olla pelkäämättä ihmisten reagointia.
Maxen kertoi, että hänen tiensä julkiseen ulostuloon on ollut pitkä. Viime vuosina hänen lähipiirinsä on kuitenkin antanut yhä vahvemmin tukea sen tekemiseen. Maxen on seurustellut nykyisen kumppaninsa Nickin kanssa kaksi vuotta.
– Äskettäin – perheeni, ystävieni ja työtovereideni valtavalla rakkaudella ja tuella sekä kumppanini rohkeudella – tajusin, että minulla on oikeus ja vastuu rakastaa ja tulla rakastetuksi ja että ehkä tämän jakaminen antaa jollekin toiselle voimaa hyväksyä elämänsä ja hallita tarinaansa.
Maxen kertoi, että on kokenut aiemmin olonsa vaikeaksi tapahtumissa, joissa Jaguars-organisaation jäsenet ovat esitelleet perheitään. Maxen puhui myös kokemistaan vihan ja turhautumisen tunteista.
– Minulla oli sellainen viha itseäni kohtaan. Luulin sen johtuvan pelosta, mitä muut voisivat ajatella siitä, kuka olen. Mutta se ei ollut sitä. Se oli vihaa itseäni kohtaan, koska asetin itseni elämään, jossa elin muiden sääntöjen mukaan, en omieni.
Maxen on saanut ulostulonsa jälkeen paljon tukea ja kiitosta esimerkiksi entisiltä ja nykyisiltä valmennettaviltaan. NFL-liiga julkaisi aiheesta jutun nettisivuillaan. Jaguarsin omistaja Shad Khan ylisti Maxenia ESPN:lle.
– Odotan innolla näkeväni Kevinin harjoitusleirillä ja toivon, että hän tulee joka päivä töihin tuntien itsensä varmaksi, vapaaksi ja rauhalliseksi. Tiedän, että pelaajamme ja henkilökuntamme tuntevat samoin.
Maxenille ei ole uutta erottua joukosta. Hän sanoi, että on todellakin ehtinyt perehtyä monimuotoisuuteen liittyviin kysymyksiin.
– Mustana juutalaisena, joka on seurustellut sekä miesten että naisten kanssa ja joka on ollut valmentajana korkeimmalla tasolla, olen oppinut, että ulkonäköni, mihin uskon ja varsinkin se, kehen tunnen vetoa, ei saa vaikuttaa siihen, miten minä tai muut ihmiset näkevät arvoni.