• 12 maaliskuun, 2023

Ministerit ja presidentti kokoontuivat puimaan Suomen Nato-prosessia – kokous poikkeuksellisesti sunnuntaina


Kokouksessa kuultiin myös presidentti Sauli Niinistön Yhdysvaltain vierailulla käymistä keskusteluista.

Presidentti Sauli Niinistö tiedotustilaisuudessa Washingtonissa.

Tasavallan presidentti ja ulko- ja turvallisuuspoliittinen ministerivaliokunta olivat koolla poikkeuksellisesti sunnuntaina. Kuva: Heikki Saukkomaa / Lehtikuva

Matti Koivisto,

Elli Piirainen

Tasavallan presidentti Sauli Niinistö ja valtioneuvoston ulko- ja turvallisuuspoliittinen ministerivaliokunta keskustelivat sunnuntaina Suomen Nato-jäsenyysprosessin etenemisestä.

Valtioneuvoston viestinnän lähettämän tiedotteen mukaan kokous pidettiin poikkeuksellisesti sunnuntaina seuraavan viikon kalenterikiireiden vuoksi.

Ulkoministeriön osastopäällikkö Piritta Asunmaa kertoo Ylelle, että asiaan vaikuttivat ministereiden vaalikiireet.

Ministereille kutsu kokoukseen tuli ilmeisen pikaisella aikataululla. Turun Sanomat kertoi aiemmin illalla (siirryt toiseen palveluun), että opetusministeri Li Anderssonin (vas.) vaalitilaisuus Varsinais-Suomessa jouduttiin peruuttamaan.

Nato-prosessista keskusteltiin kokouksessa torstaina 9.3 Brysselissä pidetyn kolmikantakokouksen pohjalta. Brysselissä käytiin virkamiestason keskustelut, jossa paikalla olivat Suomi, Ruotsi ja Turkki. Kolmikantaneuvottelut olivat olleet useita viikkoja katkoksissa ennen sitä.

Lisäksi valiokunta kuuli presidentin Yhdysvaltain vierailulla käymistä keskusteluista. Hän tapasi muun muassa presidentti Joe Bidenin, joka vakuutti Yhdysvaltojen edelleen tukevan Suomen ja Ruotsin pikaista liittymistä Natoon.

Bidenin ja Niinistön tapaaminen ei ollut alunperin osa vierailua, mutta tapaaminen järjestyi lyhyellä varoitusajalla.

Lisäksi Niinistö kävi matkallaan tutustumassa myös Norfolkin sotilatukikohtaan Virginian osavaltiossa ja osallistui turvallisuuspoliittiseen keskusteluun edustajainhuoneen puhemies Kevin McCarthyn, tiedustelupalvelu CIA:n johtajan William Burnsin ja edustajainhuoneen ulkoasiainkomitean puheenjohtajan, Texasin republikaanisenaattori Michael McCaulin kanssa.

Lisää aiheesta:

Suomen, Ruotsin ja Turkin Nato-keskustelut päättyneet Brysselissä ilman edistystä



Source link

Leave a Reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *