• 10 toukokuun, 2023

Tässä on kolmevuotias Unik Saqi, jonka pikavisiitti jalkapallokentälle noteerattiin myös maailmalla


Palloliittokin aikoo muistaa jollain kivalla tavalla jalkapallokentälle potkupyöräillyttä pikkupoikaa.

Potkupyöräily sujuu myös Lahden keskustassa. Video: Jarno Kajova / Yle ja Juha-Petri Koponen / Yle

Kolmevuotias lahtelaispoika Unik Saqi nousi hetkessä kuuluisuuteen pyyhällettyään potkupyörällään jalkapallokentälle kesken Suomen Cupin ottelun Lahdessa sunnuntaina. Video tapahtuneesta levisi somessa ja tapauksesta kerrottiin eri medioissa.

Yle tapasi nuoren nappisilmän keskiviikkona isänsä Taulant Saqin työpaikan edessä Lahdessa. Pikkukaverin puheissa vilahtelevat sujuvasti Messit ja Ronaldot – mutta muistikuvat sunnuntain tapahtumista ovat hiukkasen hatarat. Ilmeisesti vähän oli kuitenkin itkettänyt.

Saqin perhe, äiti Drenushe, Unik ja isä Taulant.

Unik Saqin jalkapallon pelailua olohuoneessa on isän mukaan jo pitänyt rajoittaa. Perhekuvassa vasemmalta äiti Drenushe Saqi, potkupyöräilijä Unik Saqi ja isä Taulant Saqi. Kuva: Juha-Petri Koponen / Yle

Huomio on tuntunut kivalta ja jännittävältä. Sitä on tullut maailman medioita myöten. Esimerkiksi brittilehti The Guardian julkaisi videon verkkosivuillaan (siirryt toiseen palveluun).

Kesältä nuorimies odottaa ainakin jalkapallon pelailua. Potkupyöräilystä polkupyöräilyyn siirtyminenkin kajastaa jo mielessä.

Tulevaisuuden urasuunnitelmista udeltaessa hänen esikuvansa löytyy läheltä:

– Futarieno!

Kyseinen eno on Drilon Shala, entinen jalkapalloammattilainen, joka nykyään pelaa Jalkarannan Pallokerhossa.

Palloliitto muistaa seuraavassa pelissä

Suomen Cupin organisaatio ja Palloliitto aikovat muistaa Unik Saqia ”jollain kivalla tavalla” tulevassa Jalkarannan Palloseuran kotiottelussa Reipasta vastaan, kertoo Palloliiton kehityspäällikkö Tomi Leivo-Jokimäki.

– On tärkeää muistaa, että arjen pienet asiat ja kommellukset tuottavat iloa ja mielihyvää ihmisille. Jalkapallo on iloinen asia ja lapsen vilpittömyys koskettaa ja vähän kadehdituttaakin.

– Tämä laittaa ehkä aikuisellekin asioita perspektiiviin. Ollaan onnellisia arjen sattumuksista, Leivo-Jokimäki naurahtaa.

Päivitetty 10.5.2023 klo 20.11: Korjattu kuvatekstissä vanhempien etunimet oikein.



Source link

Leave a Reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *