• 15 toukokuun, 2023

Cha cha cha voi kääriä tekijöilleen satojen tuhansien tienestit, mutta Käärijän on seuraavaksi selätettävä Euroviisujen kirous


Kun Euroviisujen huuma vähitellen laantuu, alkaa sen jälkeen näkyä kilpailun pidempiaikaisia vaikutuksia. Tv-yleisöjen sydämet kautta Euroopan valloittanut Käärijä nousi jo sunnuntaina Spotifyn viraalihittien ykköseksi niin maailmanlaajuisella kuin esimerkiksi Ruotsin kuunnelluimpien listalla.

Suomalaisen musiikin kansainvälistymistä edistävän Music Finlandin toiminnanjohtaja Mikko Manninen iloitsee Käärijän saamasta huomiosta.

– Suomalainen musiikki ei ole pitkään aikaan saanut näin suurta huomiota yhdellä kertaa. On todella poikkeuksellista, että suomalainen ja suomenkielinen biisi voi olla noin menestynyt Euroopassa.

Mannisen mukaan Käärijän kaltaisia ilmiöitä syntyy vain harvoin.

– Niitä on mahdotonta käsikirjoittaa ja ennustaa. Mutta biisi on loistava, artisti on loistava ja show, ennakkopromootio ja kaikki osuivat kohdalleen. Ja viime kädessä asiasta päättää yleisö.

Päätyykö Cha cha cha kansainvälisiin mainoksiin?

Käytännössä Käärijän menestys tarkoittaa Suomessa muun muassa entistä enemmän keikkatarjouksia artistille, joka on jo kiinnitetty esiintymään liki kaikille tärkeille festivaaleille. Mannisen mukaan keikkapalkkiot nousevat varmasti.

Käärijä ja tanssijat Euroviisulavalla

Cha cha cha voi soida seuraavaksi mainoksissa tai tapahtumissa. Kuva: Corinne Cumming / EBU

Käärijän yleisömenestys Euroviisuissa oli myös kilpailun näkökulmasta huikea. Hän sai toiseksi eniten yleisöääniä koko kilpailun historiassa. Enemmän on saanut vain Ukrainan edustaja viime vuoden kisassa.

Ennennäkemätön menestys avaa artistille myös kansainvälisiä ovia. Manninen arvioi Käärijän saavan lähiaikoina paljon erilaisia tarjouksia ulkomailta. Ne voivat koskea esimerkiksi Cha cha chan käyttämistä mainoksissa ja tapahtumissa.

– Musiikkia tullaan varmasti synkkaamaan eli sitä halutaan erilaisiin yhteyksiin: mainoksiin, markkinointiin, brändeihin. Voi olla, että siitä halutaan tehdä kansainvälisiä versioita ja tietysti voi tulla paljon tarjouksia esiintymisistä festareilla ja muualla.

Taloudellisessa mielessä pelkästään Cha cha cha tuottaa Käärijälle, kappaleen tekijöille ja levy-yhtiölle hyvin todennäköisesti merkittävät tulot.

– Jos kappaleeseen liittyy mainostuloja ja muita vastaavia, niin kyllä tällaisissa tekijänoikeusasioissa voidaan helposti puhua sadoista tuhansista euroista, Manninen arvioi.

Erikoinen kirous väijyy Euroviisu-artisteja

Menestys Euroviisuissa ei kuitenkaan suoraan siirry menestykseksi musiikkimarkkinoilla. Euroviisuja tutkinut Turun yliopiston ja Taideyliopiston kulttuurihistorian tutkija Janne Mäkelä sanoo, että viisuartistien yllä leijuu eräänlainen kirous.

– Monilla artisteilla on ollut todella paljon vaikeuksia saada pitkäkestoista uraa eteenpäin pelkästään sillä viisubiisillä.

Tutkija perustelee asiaa Euroviisujen intensiivisellä luonteella.

– Se on eräänlainen musiikkijoulu, joka vain osuu kevääseen. Kun viisuviikko on ohi, niin sitä ei kauheasti haluta parin kuukauden päästä enää muistella.

Måneskin på ESC 2021

Euroviisut vuonna 2021 voittanut italiankielinen rock-yhtye Måneskin on käyttänyt voittoaan onnistuneesti maailmanvalloituksensa ensimmäisenä etappina. Kuva: EPA-EFE/Sander Koning / POOL

Kirouksella on myös toinen puoli. Minne tahansa Euroviisuissa menestynyt artisti meneekin, seuraa viisuartistin leima mukana.

– Se on mukana koko uran ajan ja se täytyy jollakin tapaa hyväksyä.

Esimerkiksi ruotsalainen Euroviisu-voittaja Loreen ei vuonna 2012 tapahtuneen ensimmäisen voittonsa jälkeen onnistunut murtautumaan kunnolla ulos viisukuplasta ja kilpailun ulkopuoliseen kansainväliseen tietoisuuteen.

Sen sijaan viime vuosina sellaistakin on tapahtunut. Kahden vuoden takainen voittaja, italiaksi laulava rock-yhtye Måneskin on onnistunut käyttämään viisuvoittoaan laukaisualustana maailmalle.

– Ehkä tässä some- ja spotify-aikakaudella on mahdollisuuksia irtautua siitä kirouksesta, Mäkelä pohtii.

Minne menet, Käärijä?

Koska Euroviisuissa esitetään yhtä kappaletta yhä uudestaan, liittyy kilpailun tuomaan suosioon iso riski. Moni samalla tavalla korvamadon yleisön tajuntaan upottanut tekijä on jämähtänyt yhden hitin ihmeeksi.

– Pop-musiikin historiaan mahtuu todella paljon yhden hitin ihmeitä. Varsinkin jos kyseessä on tällainen läpimurtohitti, niin siinä on omat vaikeutensa jatkaa uraa samoissa merkeissä eteenpäin, Mäkelä sanoo.

Sadat fanit ottivat Käärijän vastaan sunnuntaina Helsinki-Vantaan lentokentällä.

Tutkijan mukaan Cha cha cha kannattelee Käärijää varmasti jonkin aikaa. Etenkin suomalaisten mielissä se voi kestää pidemmälle kuin kansainvälisesti.

Mutta jossakin vaihessa on pakko lähteä tekemään uutta musiikkia.

– Luotan siihen, että Käärijällä on innovaatiota ja kyvykkyyttä viedä omaa asiaansa eteenpäin.

Music Finlandin toiminnanjohtaja Mikko Manninen on toiveikas siihen, että Käärijän menestys on kääntänyt maailman korvat kohti Suomea.

– Tämä tuo suomalaiselle musiikille hyvän hetkellisen spotlightin. Kiinnostus Suomea ja suomalaista musiikkia kohtaan on juuri nyt tosi suurta.

Käärijä esiintyy Helsingin jäähallissa ensi lauantaina 20.5. klo 20–21.15 ja se näytetään suorana TV2:ssä – ja Yle Areenassa, sekä Suomeen että maailmalle. Yle on välittänyt tietoa lauantain suorasta keikasta myös kansainvälisesti.



Source link

Leave a Reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *