• 20 toukokuun, 2023

Asiantuntijalta häkellyttävä huomio Mikko Rantasen pelaamisesta MM-kisoissa – ”Kaikki näkivät, että hän on ylikylän äijä”


Leijonat sai jääkiekon MM-kisoissa maalihanat auki, kun se kukisti Unkarin 7–1 perjantaina.

Yle Urheilun asiantuntija Ismo Lehkonen nostaa esiin kolme poimintaa Leijonien tilanteesta. Lehkosen mietteitä voit katsoa myös alla olevalta videolta.

1. Rantanen dominoi, Kakolla yhä vaikeaa

Suomen NHL-tähdistä Kaapo Kakko ja Kasperi Kapanen onnistuivat kisoissa ensimmäistä kertaa viimeistelyssä.

Kapanen on kuulunut turnauksen alusta asti Leijonien onnistujiin, kun Kakolla on ollut vaikeampaa. Lehkonen ei näe, että yksi osuma välttämättä tuo tarvittavaa rentoutta 22-vuotiaalle New York Rangersin laiturille.

– Kaapon olen aika hyvin oppinut tuntemaan, niin kyllä hänen pelinsä on puhtaasti pakottamista. Siitä puuttuu rentous, rytmi ja sellainen päättäväisyys, minkä hän saa itseluottamuksen kautta.

– En ihan usko, että yksi maali siihen auttaa. Näkyy, että hänellä on hirveä vimma osoittaa Suomen kansalle, että on kehittynyt neljän vuoden aikana älyttömästi.

Kakko tuulettamassa kisojen avasumaaliaan.

Kaapo Kakko iski turnauksen avausmaalinsa. Kuva: Tomi Hänninen

Lehkonen teki häkellyttävän huomion Mikko Rantasen pelaamisesta ykkösketjussa. Rantanen keräsi ottelussa kolme syöttöpistettä, mutta tehojen taustalta löytyy muutakin.

Lehkonen laskeskeli, että ykkösketju loi ottelussa kuusi maalipaikkaa viidellä viittä vastaan. Niistä viisi Rantanen loi yksilösuorituksillaan.

– Kaikki näki, että hän on aika ylikylän äijä, kun löytää omanlaisensa rytmin ja alkaa hahmottamaan, miten neljä muuta menevät.

– Vielä kun Teemu Hartikainen ja Sakari Manninen pääsisivät samalle aaltopituudelle. Jos ketju pysyy ja nyt näyttääkin pysyvän kasassa, tästä saattaa kehittyä päteväkin juttu. Vielä kiskot, reitit ja ajoitukset eivät oikein osu kohdilleen.

Mikko Rantanen taistelemassa kiekosta.

Mikko Rantanen ei ole vielä päässyt samalle sivulle ketjukavereidensa kanssa. Kuva: Tomi Hänninen

2. Leijonat kaipaa sähköiskuja

Suomen alku Unkaria vastaan oli nihkeä. Unkari sinnitteli energisyyden ansiosta kaksi erää Leijonien kyydissä, mutta päätöserässä se joutui sinivalkoiseen pesukoneeseen. Leijonat iski peräti viisi maalia kolmannessa erässä.

Vaikka Leijonat sai maalitilinsä auki, kaksi ensimmäistä erää olivat nihkeää pelaamista.

– Kaikki me tiedämme, minkälaisia pelaajia on ryhmässä, minkälaiset odotusarvot kaikilla on ja mikä on ryhmän potentiaali. Tuntuu, että nyt se on tahmeaa. Tuntuu, että he tarvitsisivat sähköiskun persuksiin, Lehkonen sanoo.

– Suomi ei ole lähelläkään sillä tasolla, mitä myös pelaajat odottavat.

Kiekko valui maaliin.

Balazs Sebok kävi tökkäämässä kiekon maalin edestä verkkoon. Kuva: Tomi Hänninen

Lehkonen muistuttaa, että Pekingin olympiakulta ja kotikisojen maailmanmestaruus ovat nostattaneet odotuksia näihin kisoihin. Nekin turnaukset olivat omanlaisia tarinoitaan.

– Pekingissä oli omat ongelmansa, mutta se näytti energiseltä, raikkaalta ja päättäväiseltä. En ollut oikeastaan huolissani kotikisoista, sillä silloin Suomi meni jouhevasti eteenpäin.

– Mutta tässä matkassa isoin problematiikka on energisyydessä ja jalkavuudessa. Eli se, että peli menisi Suomen näpeissä ja joukkue määrittelisi koko ajan pelin temmon. Tämä matka on nyt tällainen. Tässä on hirveästi jumppaamista.

Antti Suomela jäällä.

Antti Suomela palasi Leijonien kokoonpanoon Unkaria vastaan. Kuva: Tomi Hänninen/Chilipictures

3. Pudotuspeleissä eri Leijonat

Leijonilla on alkulohkon viidestä ottelusta kasassa voitot Unkarista, Ranskasta ja Saksasta sekä tappiot Ruotsille ja Yhdysvalloille.

Lehkosen mukaan alkulohkossa ennen Unkari-peliä oli nähtävillä, kuinka vastustajat puolustivat tiiviisti ja pyrkivät kaikin mahdollisin keinoin rikkomaan Suomen kiekollista peliä.

– Ne ovat onnistuneet siinä todella hyvin.

Peli on ollut nihkeää.

– Tämän Unkari-pelin jälkeen luotan ehdottomasti siihen, että potentiaali, mikä ryhmässä on, saadaan tämän viikon aikana kaivettua esiin. Kun pudotuspelit alkaa, näemme eri Leijonat.

Suomen lippu liehuu katsomossa.

Leijonat huudatti kotiyleisöä viidesti MM-kisoissa. Kuva: Tomi Hänninen/Chilipictures

Lehkonen muistuttaa, että Leijonilla on todella kokenut ryhmä, jossa on paljon menestyneitä pelaajia.

– Suomella on todella monta sellaista pelaajaa, joka oikeasti haluaa voittaa mestaruuten kotikisoissa. Saavutustarve on valtava.

– Tämä on iältään yksi kokeneimmista joukkueista. Se osaa kääntää ruuvin oikeaan paikkaan, kun lasketellaan kohti kasipeliä. Uskon ja luotan, että Leijonien ryhmä on silloin valmis.

Leijonien MM-turnaus jatkuu lauantaina Itävaltaa vastaan kello 16.20. Ottelua seurataan Yle-sovelluksessa ja Ylen verkkosivuilla hetki hetkeltä.



Source link

Leave a Reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *