- 15 helmikuun, 2023
Entistä sotilastiedustelun päällikköä Georgij Alafuzoffia epäillään törkeästä palvelusrikoksesta Viestikoekeskus-juttuun liittyen
Alafuzoffin on epäilty luovuttaneen Helsingin Sanomien toimittajille muistitikun, jolla oli Suomen ulkoisen turvallisuuden vuoksi salaisiksi määrättyjä tietoja.
•
Viestikoekeskus-asiaan liittyvä entisen sotilastiedustelun päällikön Georgij Alafuzoffin rikosepäily on siirtynyt syyteharkintaan. Alafuzoffia epäillään törkeästä palvelusrikoksesta vuosina 2005–2016.
Asian vahvistaa STT:lle apulaisvaltakunnansyyttäjä Jukka Rappe. Hän tekee syyteharkinnan ja arvioi, että siinä menee joitain viikkoja.
Rappe ei halua tarkemmin avata rikosepäilyn sisältöä. Hän kertoi kuitenkin, että asiassa ei ole muita epäiltyjä.
Rikoslain mukaan palvelusrikos on törkeä, jos siinä tavoitellaan huomattavaa hyötyä, pyritään aiheuttamaan huomattavaa tai erityisen tuntuvaa vahinkoa tai rikos on tehty erityisen vastuunalaista tehtävää suoritettaessa. Törkeästä palvelusrikoksesta tuomitaan vankeutta enintään neljä vuotta.
Asian siirtymisestä syyteharkintaan kertoi ensin Iltalehti (siirryt toiseen palveluun).
Näyttöä tahallisesta turvallisuussalaisuuden paljastamisesta ei saatu
Tutkinta liittyy Helsingin Sanomien joulukuussa 2017 julkaisemaan Puolustusvoimien Viestikoekeskusta käsitelleeseen artikkeliin ja sen jälkeen julkaistavaksi aiottuun artikkelisarjaan. Tammikuussa Helsingin käräjäoikeus tuomitsi kaksi lehden toimittajaa turvallisuussalaisuuden paljastamisesta, koska oikeuden mukaan artikkelissa julkistettiin useita sellaisia sotilastiedustelua koskevia tietoja, jotka oli Suomen ulkoisen turvallisuuden vuoksi säädetty salassa pidettäväksi.
Tutkinnan toisessa haarassa on selvitetty epäiltyä tietovuotoa Puolustusvoimissa. Joulukuussa Rappe teki siinä Alafuzoffin osalta rajoittamispäätöksen koskien epäiltyä turvallisuussalaisuuden paljastamista.
Alafuzoffin on epäilty luovuttaneen toiselle tuomituista Helsingin Sanomien toimittajista joulukuussa 2014 muistitikun, joka sisälsi tietoja Suomen ulkoisen turvallisuuden vuoksi salaisista seikoista.
Apulaisvaltakunnansyyttäjä katsoi, ettei asiassa olisi saatu näyttöä Alafuzoffin epäillystä turvallisuussalaisuuden tahallisesta paljastamisesta. Tuottamuksellisen, eli huolimattomuudesta tehdyn tekomuodon, syyteoikeus taas vanhentui jo vuonna 2019.
Helsingin Sanomia julkaiseva Sanoma Media Finland on STT:n enemmistöomistaja.