- 23 toukokuun, 2023
Aurinkopaneelien myynti käy kuumana, eikä asennus aina mene putkeen – tässä viisi vinkkiä ostajalle
Esa Koivisto selvitti hintoja ja kaupan ehtoja ennen kuin hankki taloonsa aurinkopaneelit. Silti asennus jäi harmittamaan sähköteknikkoa. Mitä hän olisi voinut tehdä toisin?
Raumalainen Esa Koivisto on pitkän linjan sähköalan ammattilainen.
Kun hän viime vuoden lopulla päätti hankkia aurinkosähköjärjestelmän, oli hänellä tietoa aiheesta runsaasti enemmän kuin tavallisella kuluttajalla.
Hankintapäätöksen aikaan kuin tilauksesta ovelle ilmestyi paneeliyrityksen esitiedustelija, joka sopi ajan myyntivierailulle.
Myyjä teki tarjouksen, joka oli voimassa muutaman päivän.
– En suostunut nopeaan ostopäätökseen, eikä se sitten lopulta ollut tarpeellistakaan.
Ei halvin, mutta paras tarjous
Tarjouspyynnöt Koivisto teki rauhassa useaan alueella toimivaan yritykseen, mutta lopulta hän päätti hankkia järjestelmän ovelta ovelle myyneeltä yritykseltä.
Se oli ainoa yritys, jokateki asennukset myös talvella. Lisäksi se tarjosi tarjousten pisimmän takuun ja myi saksalaista laatua.
– Ajattelin, että järjestelmä olisi näin valmiina, kun kevätaurinko alkaa paistaa.
Marraskuun tilaussopimuksessa asennus sovittiin tammikuuksi.
– Asennusta ei alkanut kuulua. Soitteluni jälkeen asentajat tulivat tammikuun loppupuolella.
Koivisto oli kirjauttanut tilaukseen mustat asennuskiskot ja laadukkaan invertterin eli vaihtosuuntaajan, joka on järjestelmän tekninen ydin. Hän huomasi heti, että materiaali oli toista kuin oli luvattu. Koiviston mukaan yritys yritti asentaa sovitusta poikkeavaa, halpaa laitetta.
– Paneelien piti olla saksalaista laatua. Ne oli kuitenkin koottu Kiinassa.
Alkoi viikkojen säätö, jossa luuri kuumeni ja viestejä vaihdeltiin. Kun invertteri oli asennettu, sen ongelmien takia tuli kännykkään myös jatkuvia järjestelmän virheviestejä. Osa hälytyksistä oli kriittisiä.
Oma valvoja asennukseen?
Ammattinsa takia Esa Koivisto on pystynyt seuraamaan asennusta ja laitteiden ongelmia.
Myyjät myyvät yleensä perusratkaisua, mutta Koivisto ei halunnut bulkkijärjestelmää. Hän osti siihen myös akkuoption.
Koiviston mielestä siihen myyjäyrityksen osaaminen ei enää riittänyt, mutta silti akkumahdollisuus myytiin.
– Harva yritys on oikeasti perehtynyt tekniikkaan. Paneelien asentaja saattaa esimerkiksi kävellä katolla kaapelien päällä, jos ei tiedä järjestelmän vioittumispaikoista.
Hän miettii kuluttajaa, joka ei ole alan ammattilainen.
– Kalliin järjestelmän asennukseen kannattaisi ehkä silloin ottaa valvoja, vaikka siitä joutuisi maksamaan lisää, vinkkaa Koivisto.
Oman kauppansa esityön ansiosta hän myös tietää, että hinnat vaihtelevat. Monet yritykset myyvät kuumilla markkinoilla myös ilmaa: pieniä järjestelmiä kalliilla. Taustatyö kannattaa.
Onko järjestelmä nyt kunnossa?
– Kaapeleissa tai paneeleissa voi olla yhä eristysvastusvika, joka hälyttää todennäköisesti taas lumisateiden tullessa. Urakoitsijan ilmoittama ratkaisu softan päivityksestä ei invertterin valmistajan mukaan poista vikaa. Nämä asiat harmittavat.
Voit keskustella aiheesta 24. toukokuuta kello 23 asti.
Tietopaketteja aurinkosähköstä: