“Älä aliarvioi lasten surua” – Päiväkodin aloittaminen voi saada lapsen surulliseksi useiden kuukausien ajaksi

Lasten surua on tutkittu yllättävän vähän. Uusi suomalaistutkimus selvittää, miten lapset pääsevät surunsa yli. Usein pelkkä läsnäolo auttaa.

Päiväkodin aloittaminen on monelle lapselle vaikea paikka. Lapsi ei haluaisi olla erossa vanhemmistaan, ja suru saattaa kalvaa lapsen mieltä useiden kuukausien ajan.

Vaikka erosuru onkin kaikille vanhemmille tuttu, lasten surua on ylipäätään tutkittu aika vähän. Uusi Suomen Akatemian rahoittama tutkimus porautuu siihen, miten suremisen mallit siirtyvät aikuisilta lapsille ja kuinka lapset oikein oppivat pääsemään surujensa yli.

Tutkimusta johtava professori Lasse Lipponen sanoo, että lapsen suru liitetään usein suuriin menetyksiin, kuten vaikkapa isovanhemman kuolemaan. Lapsen aamuisin päiväkodin eteisessä kokema suruero voi lapselle olla aivan yhtä koskettava kuin läheisen kuolema.

– Tällaisen surun mieltäminen pelkäksi ikäväksi on lapsen surun aliarvioimista tai vähättelyä, Lipponen sanoo.

Lipposen mielestä surun kokemiseen ja surusta ylipääsemiseen liittyy monia myyttejä. Yksi tällaisista myyteistä on surutyö ikään kuin vaiheittaisena prosessina, jossa suru ajan myötä häviää. Oikeasti suru ei katoa minnekään, vaan sureva ihminen elää surun kanssa koko lopun elämänsä.

– Suru voi ponnahtaa aina uudelleen esille elämän eri tilanteissa.

Avaa kuvien katselu

Suru on rakkauden hinta

Lipposen mielestä sureminen ei oikein tunnu sopivan positiivisen eetoksen keskellä elävään nykyaikaan. Siksi länsimaissa ollaan haluttomia hyväksymään surua yhtenä elämään kuuluvana osana. Silti suru kuuluu jokaisen ja kaiken ikäisten ihmisten elämään.

– Minusta on kauniisti sanottu, että suru on rakkauden hinta. Jos sä rakastat ja pidät jostakin niin voit olla varma, että se tuskin kestää ikuisesti vaan siihen tulee aina sitten menetys, ja siitä seuraa jollain tavalla surua.

Kun pieni lapsi päivittäin menettää vanhemman tai huoltajan, niin lapsen suru on ikään kuin vastaus sille menetykselle.

– Sen surun kanssa kanssa meidän pitäisi oppia jollain tavalla elämään.

Lapsi oppii mikä on oikea tapa surra

Surua pidetään usein yksilön taakkana, jota jokainen ihminen joutuu yksin kantamaan. Suomen akatemian rahoittamassa tutkimushankkeessa surua lähestytään vuorovaikutuksellisena, ihmisten välisenä ja kulttuurisena toimintana.

On olemassa oikeita tapoja surra, mutta vielä ei tiedetä, miten lapsi oppii näyttämään surun tunteensa muiden hyväksymällä tavalla. Suru on myös kehollinen ilmiö, ja jo lapsi oppii jostain miltä surevan ihmisen kuuluu näyttää.

– Aikuinen ihminen saattaa surun voimasta mennä kyyryyn ja muuttua hitaaksi. Samoin käy lapsille. Kun suru saa pienen lapsen valtaansa, hän vaeltelee ympäriinsä katse alas luotuna hartiat lysyssä. Mutta vielä ei tiedetä, miten lapsi oppii kulttuuriset tavat surra.

Mutta miten pienet tai vähän isommatkin pääsevät surun yli?

– Tutkimus osoittaa sen, että hirvittävän tärkeää siinä on toisten ihmisten läsnäolo. Pelkästään jo sen tunnustaminen, että toisella on oikeus olla surullinen, eikä odoteta sitä että suru menee ohi juuri tietyssä ajassa.