- 20 elokuun, 2023
Riikka Purra kuuluu nyt Euroopassa laitaoikeiston uuteen eliittiin – tutkijat kertovat, miksi “miesten puolueita” johtavat naiset
Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.
”Vihaisten miesten protesti.”
Se on ollut 2000-luvulla yleinen luonnehdinta radikaalioikeiston puolueista.
Ne ovatkin olleet miesten puolueita. Niin äänestäjät, poliittiset teemat kuin puolueväki ovat olleet korostuneen miehisiä.
Viime vuosina kuitenkin yhä useampi nainen on raivannut tiensä radikaalioikeiston johtoon.
Tanskassa, Norjassa, Saksassa, Suomessa, Italiassa ja Ranskassa laitaoikeistoa johtaa nyt nainen.
Pääset tutustumaan heihin selaamalla alla olevat kortit.
Näiden naisten johtamien puolueiden välillä on suuriakin poliittisia eroja, esimerkiksi talouskysymyksissä ja suhtautumisessa Venäjään.
Puolueita yhdistävät kuitenkin maahanmuuttovastaisuus, konservatiivisten perhearvojen puolustaminen ja feminismiin vastustaminen.
Etenkin kahden jälkimmäisen tavoitteen kanssa ristiriidassa on se, että puolueiden naiset johtavat poliittista toimintaa tai kokonaisia kansakuntia.
Miksi nämä puolueet ovat valinneet naisia johtajikseen?
Yksinäiset taistelijat
Monia laitaoikeiston naisjohtajia yhdistää kiinnostava piirre. He eivät itse elä perinteisten sukupuoliroolien ja perhearvojen mukaista elämää.
– Olen Giorgia. Olen nainen, äiti, italialainen, kristitty, eikä kukaan voi ottaa sitä minulta pois! Italian pääministeri Giorgia Meloni jyrähti kampanjapuheessaan vuonna 2019.
Kristillisyydestään huolimatta Meloni ei ole mennyt naimisiin lapsensa isän kanssa.
Saksalaisen AFD:n puheenjohtaja Alice Weidel puolestaan seurustelee srilankalaissyntyisen naisen kanssa, ja heillä on yhdessä kaksi adoptiolasta.
Ranskassa Kansallisen rintaman puheenjohtaja Marine Le Pen on eronnut aviomiehestään.
Ristiriita ei haittaa puolueiden äänestäjiä, Ylen haastattelemat tutkijat korostavat. Naisjohtajat kun ovat sitoutuneita omien puolueidensa politiikkaan ja ideologiaan.
Laitaoikeiston naisjohtajat esiintyvät jonkinlaisina poikkeusyksilöinä. Näin toteaa Firenzessä European University Institute -yliopistossa tutkijana työskentelevän Costanza Hermanin.
– Vaikka he ovat naisia, he edustavat maskuliinisia piirteitä. He ovat vahvoja. He taistelevat. He käyttävät väkivaltaista kieltä ja rasistisia ilmauksia. He ovat siis samanlaisia kuin taistelevat miesjohtajat, Hermanin sanoo.
Naisjohtajat eivät myöskään yritä voimaannuttaa muita naisia tai nostaa heitä huipulle, Hermanin toteaa.
Lisäksi laitaoikeiston naisjohtajat pitävät usein normista poikkeavan yksityiselämänsä visusti erillään politiikasta, huomauttaa Ov Cristian Norocel.
Norocel on sukupuolta ja radikaalioikeistoa tutkiva Lundin yliopiston dosentti.
Hän mainitsee esimerkiksi Alice Weidelin, jonka naisystävä on koko Weidelin poliittisen uran ajan asunut Sveitsissä. Siksi Weidel ei ärsytä puolueen äänestäjiä, jotka vastustavat seksuaalivähemmistöjen oikeuksia.
Strategiana naisäänestäjien voittaminen
Vallan vaihtuminen laitaoikeiston huipulla kuvastaa laajempaa yhteiskunnallisen ilmapiirin muutosta, tutkijat arvioivat.
Naiset ovat yhä useammin nousseet päättäviin asemiin eurooppalaisissa yhteiskunnissa.
Norocelin mukaan populistiset oikeistopuolueet ovat herkkiä havaitsemaan näitä muutoksia ja reagoimaan niihin.
– Sukupuolten tasa-arvon vahvistuminen politiikassa on niin voimakas trendi koko Euroopassa, että jos nämä puolueet eivät reagoisi siihen mitenkään, se johtaisi vaalitappioon, Norocel sanoo.
Naisjohtajan valinta on keino viestiä, että sukupuolten välinen tasa-arvo otetaan vakavasti.
Laitaoikeistopuolueet ovat tutkimusten mukaan nostaneet naisia näkyville paikoille nimenomaan houkutellakseen lisää naisäänestäjiä.
Tilastojen valossa puolueet ovat kuitenkin yhä miesten suosiossa.
Kun Donald Trump valittiin Yhdysvaltojen presidentiksi vuonna 2016, hän sai vain 39 prosenttia naisten äänistä. Seuraavissa vaaleissa Trumpia äänestäneiden naisten osuus kasvoi jo 44 prosenttiin, mutta oli yhä selvästi pienempi kuin miesten osuus.
Suomessa perussuomalaiset saivat vuoden 2019 vaaleissa huomattavasti enemmän ääniä miehiltä kuin naisilta. Viime vaaleista ei ole vielä julkaistu tutkimusta, mutta Evan keväisen arvokyselyn mukaan erot miesten ja naisten puoluekannoissa olivat kasvaneet entisestään.
Myös Ruotsissa sukupuolten välinen äänestyskäyttäytyminen eriytyy.
Italiassa Melonin puolue ja Ranskassa Le Pen ovat kuitenkin saaneet yhtä paljon tai jopa enemmän ääniä naisilta kuin miehiltä.
Naisjohtajan tuomien mielikuvien avulla laitaoikeistopuolueissa voidaan yrittää kumota joitain niihin kohdistuvia ennakkoluuloja, arvioi eurooppalaisten yhteiskuntien politiikkaa ja sukupuolten tasa-arvoa tutkiva Helsingin yliopiston professori Johanna Kantola.
– Esimerkiksi naisjohtajia voidaan ajatella olevan vaikeampi syyttää seksismistä, vaikka heidän politiikkansa olisi naisten oikeuksien tai sukupuolten tasa-arvon vastaista, Kantola sanoo.
Sama ideologia eri kuorrutteella
Myös Norocel ajattelee, että naisjohtajien valinnassa kyse on ennen kaikkea mielikuvien luomisesta.
– Kyse ei ole ideologisesta muutoksesta, vaan viestinviejän vaihtamisesta naiseksi. Se voi tehdä viestistä vähemmän uhkaavan, Norocel sanoo.
Naisäänestäjiä karkottavat tutkimusten mukaan ennen kaikkea puolueiden liian radikaali imago tai liiallinen keskittyminen yhteen asiaan, Norocel kertoo.
Ideologia voidaan siis säilyttää yhtä radikaalina, mutta se vain kuorrutetaan toisin.
Hermanin huomauttaa, että eivät miehet laitaoikeistopuolueiden johtopaikkoja naisille lahjoita.
– Nämä naiset ovat taistelijoita, ja he taistelevat kuin miehet. Siksi he voittavat, Hermanin sanoo.
Monissa muissa puolueissa naisten nousua päättäviin asemiin jarruttaa se, että he eivät käyttäydy kuin mieskollegansa, Hermanin uskoo. Hän muistuttaa, että suurimmassa osassa Euroopan maita valtapuolueiden johto on yhä miesten dominoimaa.
Naisten nousu laitaoikeiston huipulle ei monissa tapauksissa ole myöskään muuttanut kenttäväen ja kansanedustajien miesvaltaisuutta.
Esimerkiksi Italiassa Melonin hallituksessa on aiempaa vähemmän naisministereitä, ja hänen puolueensa yhdeksän edustajan europarlamenttiryhmässä on vain yksi naisedustaja.
Johanna Kantola korostaa, että naisten nousu politiikan johtotehtäviin ei tapahdu itsestään, vaan se vaatii aktiivisia tasa-arvoon tähtääviä toimia – usein myös kiintiöitä.
– Oikeistopopulistipuolueissa usein vastustetaan näitä toimenpiteitä. Puolueet pikemminkin korostavat yksilöitä ja yksilöiden meriittiä, eivätkä ne sitoudu aktiivisesti tasa-arvon edistämiseen, Kantola sanoo.
Vaikutukset tasa-arvoon ristiriitaisia
Tyypillisesti laitaoikeisto on korostanut suojelevansa naisten oikeuksia ulkoapäin tulevilta uhilta. Sellaisiksi määritellään etenkin maahanmuuttaja- ja muslimimiehet. Lisäksi puolueet ovat vaatineet kovempia rangaistuksia seksuaalirikoksista.
Muilta osin naisten oikeudet ovat jääneet puolueissa vähäiselle huomiolle.
Perussuomalaiset ovat äänestäneet systemaattisesti naisten aseman parantamista tähtääviä lakeja vastaan, ilmeni Iltalehden selvityksestä.
Italiassa Giorgia Meloni on aktiivisesti heikentänyt etenkin seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen oikeuksia pääministerinä.
Ruotsissa ruotsidemokraattien tasa-arvopoliittisena puhehenkilönä toiminut Ebba Hermansson erosi Ruotsin valtiopäiviltä vuonna 2021. Hän kertoi syyksi sen, etteivät ruotsidemokraatit ottaneet muiden kuin ulkomaalaisten miesten tekemää seksuaalista häirintää vakavasti.
Silti laitaoikeiston naisjohtajat voivat nostaa esiin sukupuolten tasa-arvoon liittyviä kysymyksiä joko tahtomattaan tai tarkoituksellisesti, Kantola arvioi.
Esimerkiksi Giorgia Melonin valinta Italian ensimmäiseksi naispääministeriksi rikkoi yhden lasikaton.
Kantola mainitsee myös heinäkuun Vilnan Nato-huippukokouksen, jossa Meloni keskeytti yllättäen tiedotustilaisuuden. Syyksi Meloni kertoi sen, että ei jaksanut juuri silloin enää seistä korkokengissään.
Politico-lehti kirjoittaa, että tällaista kommenttia niinkin maskuliinisessa ympäristössä kuin Nato-huippukokouksessa olisi ollut mahdotonta kuulla vanhemman sukupolven naisjohtajilta, jotka ovat välttäneet heikkouden näyttämistä.
Italialaisten tutkijoiden ja feministien piirissä käydään nyt Kantolan mukaan keskustelua siitä, paljastaako Meloni joitain politiikan miehisiä rakenteita ja millaista on olla nainen politiikassa.
– Heidän suhtautumisensa Meloniin on erittäin ristiriitainen.
Kantolan mukaan tasa-arvon kannalta ehdottomasti tärkeintä on kuitenkin populististen oikeistopuolueiden tekemä politiikka. Sitä naisjohtajat eivät ole muuttaneet.
Videoeditointi ja kuvatoimittaminen: Marja Väänänen
Grafiikka: Harri Vähäkangas
