Modernin lääketieteen kehitys on ollut nopea. Lääketieteellä on perustellusti erityisasema yhteiskunnassa, ja ihmisten kiinnostus terveyteen ja hyvinvointiin on rajaton.
Terveydenhuolto ei kuitenkaan kaikilta osin kykene vastaamaan kasvavaan kysyntään. Monimutkaiseen vyyhtiin kytkeytyvät väestön ikääntyminen sekä henkilöstövaje, mutta myös medikalisaatio eli arkielämän lääketieteellistyminen.
Yhä useampi tutkailee itseään älylaitteilla.
Ilmiönä medikalisaatio voi lisätä tarpeettomia terveyshuolia.
Medikalisaatio itsessään on neutraali ilmiö . Terveydestä huolehtiminen on toivottavaa, ja lääkärissä on syytä käydä, mikäli kokee terveydentilansa heikentyneen.
Medikalisaation lieveilmiöt on silti syytä tiedostaa. Lääkäriliiton mukaan tällaisia voivat olla esimerkiksi ylitutkiminen ja ylihoito, kaupalliset intressit tai vaikkapa lääketieteelle asetetut epärealistiset vaatimukset.
Ilmiönä medikalisaatio voi lisätä tarpeettomia terveyshuolia. Terveysuutisia lukiessa erilaisiin sairauksiin liittyvät oirehtimiset tai riskit muuttuvat nopeasti sairauksiksi.
Lääketieteellisiä tutkimuksia myös markkinoidaan ahkerasti.
Uutisointi terveydenhuollon kriisistä herättää ymmärrettävästi laajaa huolta. On kuitenkin syytä muistaa, että järjestelmän keskeinen ongelma on hoitoonpääsyn epätasa-arvoisuus. Kelan tutkimusten mukaan hyvätuloiset ja palkansaajat käyttävät eniten terveyspalveluita.
Suomalaiset ottavatkin entistä enemmän sairauskuluvakuutuksia. Vakuutuksia myös käytetään yhä ahkerammin, joten korvausmenot ovat kasvussa. Syitä vakuutuksen hankkimiselle voivat olla mielenrauha, pikakaista erikoislääkärille sekä valinnan mahdollisuus.
Ylen uutisessa haastateltu tyytyväinen vakuutusasiakas kuvasi asiaa näin: ”Onhan se yksinkertaisempaa, kun voi valita pudotusvalikosta meneekö silmälääkärille vai ihotautilääkärille”.
Yksilön näkökulmasta ratkaisu on ymmärrettävä. Pitkällä tähtäimellä terveysvakuutukset voivat kuitenkin rapauttaa luottamusta suomalaiseen terveydenhuoltoon.
Myös riski terveiden ylihoitoon ja sairaiden alihoitoon on olemassa.
Yhä useammin kuulee väitteen, jonka mukaan kattavia tutkimuksia kiireettömiin vaivoihin saa vain yksityisellä lääkäriasemalla.
Terveysvakuutusten sivuilmiönä yhä useampi mieltää olevansa asiakas, ei potilas. Lääkäri ei kuitenkaan ole kauppias vaan hoidon tulisi perustua toiveiden sijaan tarpeeseen.
En epäile, etteikö näin olisi nyt, mutta havaitsen kehityksen kohti kasvavaa terveyspalveluiden kuluttamista. Se näkyy esimerkiksi palvelun laadun arvioimisessa suhteessa siihen, kuinka paljon tutkimuksia, kokeita, kuvauksia ja kontrolleja on tarjolla asiakkaan toiveesta.
Yhä useammin kuulee väitteen, jonka mukaan kattavia tutkimuksia kiireettömiin vaivoihin saa vain yksityisellä lääkäriasemalla. En tiedä, onko se totta, mutta epämääräiset tarinat ja mielikuvat eivät auta terveydenhuollon kriisin ratkaisemisessa.
Ongelmallista on myös lääkärin arvottaminen suhteessa työpaikkaan. Se on ristiriitaista, sillä sama lääkäri voi työskennellä sekä julkisella että yksityisellä sektorilla.
Terveydenhuollon pyöröovi-ilmiö kasvattaa huolta palveluiden tulevaisuudesta. Sitäkin huolestuttavampaa on tiettyihin tehtäviin kasaantuva työkuorma.
Heinäkuussa Helsingin Sanomat uutisoi HUSin radiologien irtisanoutuneen suoritusperusteisen palkkauksen takia. Palkkauksessa korostui laadun sijasta määrä, eikä se huomioinut yliopistosairaalan moninaisia tehtäviä. Tällaisia ovat esimerkiksi erikoistuvien lääkärien ohjaaminen, osallistuminen moniammatillisiin hoitokokouksiin sekä tutkimustyö.
Yksi irtisanoutuneista tiivisti asian näin: ”Jos pitää vain sanella kuin kone, on järkevämpää sanella niitä helpompia tapauksia jossain pikkusairaalassa, ja saada sitä parempaa palkkaa”.
Kenties palkkausjärjestelmän myynyt konsultti luuli yliopistosairaalaa tehtaaksi.
Myös sosiaaliturvajärjestelmä kasvattaa lääkärien työkuormaa, sillä jotkut etuudet vaativat diagnoosin.
Ajatus lääkäristä sanelukoneena kytkeytyy medikalisaatioon . Myös sosiaaliturvajärjestelmä kasvattaa lääkärien työkuormaa, sillä jotkut etuudet vaativat diagnoosin. Lisääntyvä lausuntojen kirjoittaminen näkyy esimerkiksi psykiatrien työssä, vaikka alalle tulijoista on pulaa.
Puutetta on myös radiologeista. Tosin elokuisessa Lääkärilehdessä haastateltu nimetön radiologi lienee oikeassa todetessaan tutkimusmäärien lisääntyvän niin paljon, ettei mikään henkilöstömäärä pysy niiden perässä.
Ennustan, että ongelman ratkaisuksi ehdotetaan tekoälyä.
Mona Mannevuo
Kirjoittaja on tutkijatohtori Turun yliopiston ihmistieteiden tutkijakollegiumissa (TIAS). Hän tutkii työlääketieteen historiaa, erityisesti väsymyksen muuttuvia merkityksiä. Hän kirjoittaa kolumneja yksityishenkilönä, eivätkä hänen näkemyksensä välttämättä heijastele Turun yliopiston kantoja.
Kolumnista voi keskustella 18.8. kello 23.00 saakka.
