• 2 toukokuun, 2023

Helsingistä tiukat terveiset Kauhajoelle – ”positiivinen kostofiilis” aiheuttaa mielenkiintoisen jännitteen Korisliigan mestaruustaistoon


Koripallossa kultajuhlat Helsingissä olivat tuttua puuhaa 1990-luvun lopussa. Torpan Pojat juhli Suomen mestaruutta kolmena vuotena peräkkäin vuosikymmenen lopussa. Vuoden 1998 jälkeen miesten koripallomestaruuksia ei ole kuitenkaan juhlittu.

Viimeisestä finaalipaikastakin on aikaa. Viimeksi vuonna 2010 on käyty miesten koripallofinaaleja Helsingissä.

Nyt kuitenkin Seagullsilla on mahdollisuus palauttaa Pantteri-patsas pääkaupunkiin. Vastassa on hallitseva mestari, runkosarjan ykkönen ja eurokentilläkin menestynyt Kauhajoen Karhu Basket.

Näin ToPo juhli Suomen mestaruutta 1997 Töölön kisahallissa.

Pitkäaikainen odotus myös näkyy. Töölön kisahallissa kaikki istumapaikat on myyty loppuun kahdesta ensimmäisestä finaalista, vaikka piippuhyllyllekin lippu kustantaa 39 euroa.

– Kyllä tällä finaalipaikalla on iso merkitys. Olen jutellut monen entisen pelaajan kanssa ja korisihmisten kanssa. Kyllä he kaikki ovat tätä odottaneet, että helsinkiläinen joukkue pääsee taas pelaamaan mestaruudesta. Toivottavasti pystytään vastaamaan huutoon ja tuomaan mestaruus Helsinkiin, Seagullsin päävalmentaja Jussi Laakso sanailee.

Seagullsin tarina alkoi kaudella 2013–2014 ykkösdivisioonan puolelta, mutta nousi seuraavaksi kaudeksi Korisliigaan. Ennen ensimmäistä finaalipaikkaa on tullut peräti neljä pronssimitalia vajaassa kymmenessä vuodessa.

Miksi Seagulls on nyt sitten ensimmäistä kertaa finaaleissa? Kauhajoella Suomen mestaruuden voittanut ja Salon Vilppaassa hopeaa napannut Okko Järvi tarjoaa mielenkiintoisen selityksen.

– Onhan meillä ihan yksilöinä ollut todella hyvä joukkue. On kokeneita ja sitten myös nuoria kavereita. Se on ollut hyvä sekoitus. Joukkuehenki on ollut ehkä paras, mitä minulla on ollut Korisliigassa. Moni joukkue on puhunut, että on ollut “jenkkirumbaa” ja lähdetty vaihtamaan amerikkalaisvahvistuksia. Meillä ei ole joutunut vaihtamaan ketään. Alkukauden kankeuden jälkeen on mennyt vain paremmaksi. Se on aika harvinaista, mutta optimitilanne. Peli on tässä vaiheessa parhaimmillaan, Järvi listaa.

Ainoa muutos oli alkukaudesta, kun Zane Waterman tuurasi loukkaantunutta René Rougeauta puolitoista kuukautta syksyllä.

Okko Järvi yrittää syöttää palloa pois.

Okko Järvi on ollut Seagullsin paras suomalainen pistemies. Kataja kaatui välierissä suoraan voitoin 4–0. Kuva: Lehtikuva / Emmi Korhonen

Seagullsin leiristä tiukat terveiset Kauhajoelle

Seagullsissa itseluottamus on siis hyvin korkealla. Keskinäiset ottelut ovat menneet kauden aikana helsinkiläisille 3–2. Korisliigassa Seagulls on kaatanut Karhun kahdesti.

Suomen Cupin välierissä Seagulls oli myös vahvempi, mutta tuolloin kauhajokiset lepuuttivat avainpelajiaan otteluruuhkassa.
Edellinen kohtaaminen ylemmän jatkosarjan lopussa oli melkoinen trilleri. Kauhjajoki nousi viimeisillä minuuteilla kuuden pisteen takaa kahden pisteen voittoon.

Okko Järvi kuitenkin muistuttaa, että ottelun joutui jättämään väliin konkaritakamies Antti Kanervo. Lisäksi Seagulls pelasi ottelun yhdellä valmentajalla.

– Olimme tietenkin pettyneenä matsin jälkeen. Mutta sanoin itsekin kopissa, että en olisi Karhun pelaajana hirveästi juhlimassa voittoa. He saivat tietenkin saivat runkosarjavoitolla kotiedun. Sitä ei pidä vähätellä, mutta itselläni ei ainakaan olisi täyttä itseluottamusta tuollaisen pelin jälkeen, minkä voittaa juuri ja juuri, kun on ollut koko pelin häviöllä, Järvi lähettää terveiset Kauhajoelle.

Koripallojoukkue Helsinki Seagulls harjoittelee, keskellä pelaaja Okko Järvi 14.

Helsinki Seagulls eteni finaaleihin ilman tappioita. Viimeisen välierän jälkeen loppuotteluihin jäi valmistautumisaikaa reilu viikko. Kuva: Terhi Liimu / Yle

Karhu Basketin pelitapaa on suistutettu suomalaisissa koripallopiireissä vuolaasti viime vuosina. Karhu Basket on nostanut Korisliigassa intensiteetin uudelle tasolle.

Järvi painottaa Seagullsin hyviä otteita samalla saralla.

– Karhusta on puhuttu paljon, että he saavat luotua etua pelikovuudella ja intensiteetillä. Mutta, kun olemme pelanneet vastakkain, olemme pystyneet vastaamaan intensiteettiin ja pystymään olemaan jopa intensiivisempi joukkue, Järvi sanoo.

Laaksonkin mukaan Seagulls ei ole juuri Kauhajokea perässä pelillisissä asioissa, vaan voi olla jopa joissain asioissa edellä.

– Mestaruus vaatii hyvää suorittamista ja kollektiivista tekemistä, mitä olemmekin tehneet koko kauden. Nyt, kun olemme saaneet peliä aika hyvään kuosiin, pidetään siitä kiinni. Ei aleta sooloilemaan, vaan pelataan edelleen joukkueena, Laakso toteaa.

Jussi Laakso rauhoittelee joukkuettaaan.

Jussi Laakso valmensi Kauhajoen Karhubasketin seurahistoriansa ensimmäisiin Suomen mestaruuksiin 2018 ja 2019. Nyt hän yrittää estää kauhajokisten mestaruusjuhlat. Kuva: Lehtikuva / Emmi Korhonen

Positiivista kostoa hakemaan

Finaalisarjassa on useita mielenkiintoisia asetelmia. Yksi niistä on, että Laakso, Järvi ja tälle kaudelle Kauhajoelta Seagullsiin siirtynyt René Rougeau ovat voittaneet aiemmin Karhun riveissä SM-kultaa.

– Olemme kauden alusta asti puhuneet myös Renen kanssa, että ollaan pienellä positiivisella kostofiiliksellä menossa pelaamaan finaaleita. Mennään näyttämään, että he päästivät väärän tyypin ulos sieltä, Laakso täräytti.

Rene Rougeau yrittää tehdä koria.

37-vuotias Réne Rougeau on ollut kantavia voimia Seagullsissa tällä kaudella. Kuva: Lehtikuva / Emmi Korhonen

Laakso siirtyi Kauhajoelta Helsinki Seagullsin peräsimeen kaudelle 2019–2020. Nyt urakka Seagullsin päävalmentajana on kuitenkin päättymässä neljän kauden jälkeen. Laakson kanssa joukkuetta yhdessä luotsannut Vesa Vertio ottaa valmennusvastuun ensi kaudella.

Laakso pitää bonuksena, että pystyy lopettamaan Seagulls-taipaleen finaaleihin. Hän on jättämässä hyvillä mielin päävalmentajan paikan Vertiolle.

– Näistä tulee kyllä hienot finaalit. Käy miten käy, tässä on monia hienoja tarinoita jo kirjotettu, Laakso tunnelmoi.



Source link

Leave a Reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *