• 22 helmikuun, 2023

Ylen tiedot: Suomi päättää huomenna, lähteekö Leopard-panssarivaunuja täältä Ukrainaan


Vaunuja on lähdössä Ukrainaan eri puolilta Eurooppaa.

panssarivaunu parolannummella talvella.

Suomella on noin saksalaisvalmisteista 200 Leopard taistelupanssarivaunua. Kuva: Ville Välimäki / Yle

Suomen on tarkoitus päättää huomenna, miten se osallistuu eurooppalaiseen hankkeeseen lähettää Leopard-taistelupanssarivaunuja Ukrainaan.

Ylen tietojen mukaan torstaina asiasta päätettäisiin valtioneuvostossa ja lopulta presidentin esittelyssä. Asia tulee valtioneuvoston käsittelyyn puolustusministeriön esityksenä.

Ennakkoon on arvioitu, että Suomi olisi mukana hankkeessa joko osallistumalla vaunujen huoltoon tai lahjoittamalla muutamia vaunuja. Mahdollisesti lähetettävien vaunujen lukumäärää ei välttämättä kerrota päätöksessä.

Puolustusministeri Mikko Savola kertoi tammikuun lopulla Suomen lähtevän mukaan Leopard-hankkeeseen. Panos ei voi kuitenkaan olla iso, sillä Suomella on pitkä maaraja Venäjän kanssa ja Leopardit ovat tärkeitä myös Suomen puolustukselle.

Leopard-vaunujen lähettämisestä syntyi periaatetasolla yhteisymmärrys, kun Britannia ja Yhdysvallat olivat päättäneet omien taistelupanssareidensa lahjoittamisesta Ukrainalle. Vielä panssareita ei kuitenkaan ole toimitettu.

Leopard Panssarivaunun teknisiä tietoja kuvassa.

Kuva: Derrick Frilund / Yle

Lue lisää:



Source link

Leave a Reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *